sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Maastoilua, talvikarvaa ja uusia tuttavuuksia

Moi! Monet postaavat lomalla enemmän kuin normaalisti, minä päin vastoin. Haha, mun "loma" nykyään on kaikkea muuta kuin kotona oleskelua. Viikon aikana ratsastin 7 kertaa, viidellä eri hevosella. Uusiakin tuttavuuksia syntyi, Siirilän tallin Thulesta ja Auliksesta. Thule varsinkin osoittautui oikein kivaksi hepaksi ja parani vain loppua kohden! Sillä olisi halunnut mennä suoraan kouluradalle :) Essi otti meistä yhden videopätkän alusta, jolloin Thule varoi paljon pohjaa ja oli siksi jännittynyt. Olisipa lopustakin todistusaineistoa, mutta näin tällä kertaa! Kenttä oli törkeässä kunnossa ja kovin paljon siellä ei pystynyt tehdä. Enimmäkseen pyörittiin ympyröillä sekä tein avoja.
 


Olin siis Essillä torstain ja perjantain välisen yön ja perjantaina aamupäivällä lähdin kohti Ilmajokea ja nopeasti sinne päästyä lähdin tallille. Siivosin karsinat ja kävin syöttelemässä hepoille porkkanoita samalla vieden vettä tarhaan. Halla tuli kyllä luo, kun riimua ei ollut lähettyvillä, mutta ottaessani sen olalle niin alkoi hippaleikki. Taisin sen tuona päivänä saada houkuteltua itseni luo n. viiden minuutin sisällä.


En tiennyt koska Hallalla on käyty viimeksi maastossa niin otin narun mukaan ja menomatka mentiin taluttaen. H oli aika rennolla päällä niin nousin takaisin tullessa selkään ja suuntasimme kentälle. "Yläpää" kentästä oli suurimmaksi osaksi lumella, muutoin se oli ihan jäällä. Mulla oli mielikuva ettei jäällä voi ratsastaa kunnes tätini kertoi eilen jääraveista.. Menin kuitenkin perjantain ratsastuksen ja päätehtävät vain lumella. Tulin kulmaan ja etuosakäännöksellä uuteen suuntaan, josta heti laukannosto.
 
Halla oli todella herkkä pohkeelle ja raippaa ei tarvinnut juurikaan käyttää. Valkoinen oli muutenkin aivan superhieno! Ennen olen saanut sitä kovalla työllä ratsastaa rennoksi, nyt jouduin välillä nostelemaan sitä vähän ryhdikkäämmäksi edestä, sillä H painui herkästi kuolaimen alle. Käytiin tiellä vielä kävelemässä loppukäynnit selästä.
"Mikset sä anna mulle lisää porkkanaa???"
Käytiin pienen Väinön kanssa lenkillä, hienosti se osaa kyllä käyttäytyä ja saimme paljon hymyilyä osaksemme autoilijoilta!
Eilen saimme tätini kaveriksi niin pääsimme maastoilemaan. Ja oli muuten huippu reissu! Menimme metsään, jossa pohja oli aivan mahtava laukkailuun ja tietenkin otimme ilon irti. Halla ei säikkyillyt muuta kuin vähän mutkittelemalla, oli ihanaa vain laukata pelkäämättä missä kohtaa hevonen loikkaa muutaman metrin sivuun. Tuotahan Halla teki ennen ja aina... Tie oli sen verran kapea, että jouduin kääntää Hallan takaosankäännöksellä ja siinähän Hallalla riemu alkoi. Se käännöksestä suoraa pukitti, nousi hieman pystyyn ja lähti ilman kontrollia. (Vieläkin naurattaa, kun tätä kerron:D) Naurettuani hetken ja muutamien pidätteiden jälkeen otin kerran kunnolla ja oli ne jarrut tallella ja sain valkoisen raviin. Tai hetkeksi sillä Hallan mielestä oli kivempaa mennä niin koottua laukkaa kun hevonen voi vaan mennä..
 

 
Kun jätkä oli hallinnassa uudelleen niin annoin sen laukata. Vähän reippaammin se meni, mutta tuli kyllä heti takaisin. Käännyin vielä loppupätkällä ja kotiinpäin kääntyessäni ruuna vinkaisi, pukitti ja lähti taas. Mulla oli niin hauskaa ettette arvaakaan! Ennen olisin itkenyt hädissäni  tai jopa yrittänyt pudottautua selästä. Zindi on antanut mulle uskomattoman paljon rohkeutta.
 
Tänään käytiin sama lenkki, mutta nyt oli vähemmän hauskaan, kun käytin kääntymisessä apuna levennyksiä (hankea) ja Halla meni siitä niin hämilleen ettei edes tajunnut riekkua. Mitään ongelmia toisessakaan käännöksessä ei ollut.

 
Oli ihan huippukivaa taas maastoilla ja vielä parhaimmalla valkoisella <3 Loma kääntyi siis aika hyväksi varsinkin, kun Rassekin tokenee, kavion pohjassa oli "vain" mustelma ja pappa saa palata treeniin alkuviikosta.
 
Tänään nyt iltapäivällä kävin ratsastamassa Zindin sileällä ja kävelyttämässä Rassea. Pappa ei oikein innostunut ideasta vain KÄVELLÄ 30min niin keksi omia loikkia siihen väliin ja korvat oli enemmän takaviistoon kun hörössä.. Ehkä se siitä virkistyy :D
 


 

1 kommentti:

  1. Moikka, ostin Tintin kuukausi sitten ja olisi kiva kuulla millainen neiti on ollut tuolloin kun sinä olet sen tavannut! ottaisitko yhteyttä minuun joko instagramissa (pienistaunelmista) tai facebookissa (Tiitu kuismin) Kiitos paljon :)

    VastaaPoista