Voihan vastoinkäymiset

Moi! Tällä kertaa postataan tutulla turvallisella äidinkielellä, oli hurjaa kirjoittaa enkuksi :P Ystäväni Josefiina jakoi ajatuksiaan blogissaan ja sain "kamalan innon" tehdä itsekin, kun erilaiset ajatukset ja tunteet riehuvat mielessä päivittäin.

 

Jokainen hevosihminen (varsinkin omistajat) tietävät oman hevosen ihanat puolet, mutta se kääntöpuoli. Voi luoja ihan oikeasti. Rasse on on ollut tähän päivään mennessä  51 päivää saikulla, täysin lomalla, vain tarhassa liikkuen. (Sekä ne kerrat maneesissa kun ollaan todettu 5min sisällä, että juu tuo könkkää edelleen..) Meillä on jäänyt Piken valkat, joihin pääsin silti ihanalla lainaponilla (klik) ja pääsin vähän moodiin taas 90cm radalla.

Meillä jäi kisat väliin, kahdet Salla Aarion valmennukset väliin, joissa olisimme menneet toisena päivänä koulua, toisena esteitä ja onnistumisen tunteet olisivat olleet taatut. Eniten harmittaa näistä reissujen jäämisistä Niinisalo. Paavo Huttusen maastoesteviikonloppu. Olin Puskaralleissa viime vuonna Sepin hoitajana, tänä vuonna olisin päässyt Rassella, mutta kuinkas käykään. Viikko reissuun ja hevonen ontuu edelleen, vaikka olisi kunnossa niin ei kahden kuukauden levon jälkeen voi laittaa vanhaa hevosta rankkaan treeniin. Se porukka mikä siellä on niin ihana, siellä on pelkästään superia olla katsomassa valmennuksia. Nyt tänäkin vuonna olen vain hoitajatyttö, joka osaa käsitellä hevosia sekä mennä ristikkoluokan Zindillä. Olisin halunnut näyttää taitoni ja erityisesti pitää hauskaa Rassen kanssa.

Kaikista eniten ärsyttää ja harmittaa se, että en ole päässyt tekemään mitään hevosen kanssa. Rasse on tullut niin uskomattoman tärkeäksi minulle <3 Toki harjaillut sen parissa viikossa melkein kesäkarvaan, mutten ratsastaa. Edes kävelyttäminen maasta riittäisi, siinäkin saisimme luottamusta sekä harjoitella ihmisen kunnioitusta etukäteen kisapaikoille ja valmennuksiin. Ennen saikkua menimme 115cm okserin ja pääsimme meidän ekalle reissulle Hämeenkyröön, mutta siellä hevonen olikin kolmijalkainen. Sallan valkoissa olisin päässyt mun elämän ekan trippelin, jota olen haaveillut pikkutytöstä lähtien.

Ainiin ja kun Rasse tiistaina alkoi ontua, olimme sopineet saman viikon sunnuntaille meidän ekan maastoilun. Sekin jäi.

Epäonni seurasi toistaan ja Zindi oli seuraavana. Sen etunen oli lauantaina turvonnut ja siitä lähtien epämääräisesti turvotellut, kerännyt nestettä ja uudelleen laskenut. Epäilemme mustelmaa, mutta syytä ei ole löytynyt vielä. Pahinta ei tarvitse onneksi pelätä, sillä turvotus on ollut sen verran pientä, mutta silti huomattavaa ja epänormaalia. Tällä hetkellä minä olen kipeänä ja toivon parantuvani viikonloppuun sillä tekemistä olisi.. Ensisijaisesti olen la-su töissä, jos tunnit peruuntuu olen ajatellut mennä molempina päivinä Myrkkyyn 3-tason hallikisoihin Sepin hoitajaksi, Hallaakin minulla on järjetön ikävä. Kun vain pystyisi yhdistää nämä kaikki. Halla, Hiili ja Z&R samassa tallissa on unelmani. Ratsuja riittäisi ;)

Monet varmaan ajatellee minun olevan "kylmä" ja en hätkähdä pienestä. Esimerkiksi Monnan sanottua, että Rasse ontui taas pahemmin menin ihan sanattomaksi, pystyin vain "nyökätä", vaikka tosiasiassa olisin halunnut itkeä ja murehdin koko loppupäivän jälleen kerran ja avauduin sitten kavereilleni. Kuten sanottu, olen aika hyvä metsästämään jalkapotilaita ja olen aika pro jo kylmäämisessä!

 

Toivon niin suuresti, että kohta vaikeudet olisi selätetty ja pääsisin vihdoin fiilistelemään Rassen kanssa. Toukokuun 2.päivä on oman seurani estekisat. Jos pappa parantuisi sinne, voisin mennä 80cm&90cm ja saaden toivottavasti niistä kvaalit, sillä kenttäkisat on 16.-17.5. Aika ihme pitäisi tapahtua, että pääsisimme kenttiksiin jo toukokuussa, mutta ainahan saa toivoa? Toivotaan parasta <3