Taaksepäin kaikella tapaa

Moi! Noin viikko sitten päädyin tutkimaan maneesiin pohjaa laakana suoraan selälle ja takaraivolle. Se nyt on koko viikon ajan kiusannut ja tänään hypätessäni& ratsastaessani(ylipäätään liikkuessani) pitkästä aikaa kunnolla selkä otti selkeästi itseensä ja olen nyt lauantaina kivunlievittäjävyön kanssa ollut useamman tunnin tallilta tulon jälkeen. Rasse raukalla tuli vesi sadeloimen ja talliloimen läpi edellispäivänä ja juuri karvat menettäneenään meni vähän jumiin. Se on saanut nyt hengailla BOT-loimi päällä ja onkin normaali jo, mutta loimitetaan nyt lämpimästi ja käytetään BOT:ia tarvittaessa varmuuden vuoksi.

Tänään päästiin kuitenkin hyppäämään ja heti alkuun allani esteet tajutessaan oli hieman vahvahko hevonen ja olin aivan hukassa. Olin laittanut kamalan suuret panokset onnistuneelle treenille ja aloin menettämään jo hermoja, kun en osannut ratsastaa sitä tuollaisena. Kokoajan kipeytyvä selkä ei auttanut yhtään tilannetta ja Monna sanoikin lopuksi, että jaa nythän mä tiedän miksi olit niin jäykkä hypyissä. Niinpä.. Myöskin, kun mentiin vähän kovaa ajoittain ja pulssi nousi muutenkin niin pyörryttäminen alkoi. Enhän siitä sanonut kenellekään muuta kuin vasta lopuksi, kun en enää kestänyt ja purskahdin itkuun. Jos tämä ei olekaan putoamisesta johtuvaa niin mitään ei tutkita, koska hb on taas viitearvojen sisällä.

Mutta valmennukseen. Aloitimme väistättämällä uralta pois ja tullen ravilähestymisellä pystyn, jolla oli ponnaripuomi. Madeltiin ensimmäisellä kerralla niin, että hävettää vieläkin ja jossain vaiheessa aloin taas tajuta ravilähestymisien idean. Se on ollut vaan aina niin kamalan vaikeeta. Vaihdettiin suuntaa ja tultiin samaa tehtävää ja sitten tultiinkin pysty-pysty linjaa kuudella. Video alkaa tästä ja jokainen hyppy on siinä nähtävissä. En päässyt ekalle kuin pari kertaa hyvin sisään ja sitten välissä en tiennyt ratsastaako eteen vai taakse. Lopuksi alkoi kyllä ihan sujua, mutta yhtäkään täydellistä linjaa ja ratsastusta ei vaan tullut.

Jatkoimme tuolta tehtävältä kerran innarit ja sen jälkeen rataa. Linja-innarit-okseri-kavalettitehtävä. Kavalaetti trhtävään kuului mennä vielä "välistä" eli osata kääntää. Siinä vaiheessa, kun olin kavaletit ylittänyt, hengitin ulos ja unohdin kääntää. Vasta viimeisellä kertaa mentiin tehtävän mukaisesti ja pääsin levähtämään. Sitten tultiin vähän eri järjestyksessä linja toisesta suunnasta-kavalettitehtävä-innarit-muuri ja kahta viimeistä niin kauan että en ratsastanut taaksepäin muurille. Jatkettiin vielä okseri-muuri tehtävällä, että se toimisi ja ratsastaisin vain eteen. Nyt jälkeenpäin harmittaa, että olin vihainen Rasselle siitä että se oli innoissaan ja ratsastin sitä vaan taaksepäin. Kaikki huomaa myös mun jäykän ratsastamisen ja teen liikaa kädellä, kun istunnalla en yksinkertaisesti pystynyt. Nyt vain pitää korjailla virheitä ja päästä takaisin "moodiin" :)

Joskus vaan pitää olla

Koeviikko ohi, puoli lukuvuotta takana, hevoset Tampereella. Vietän siis neljä tallitonta päivää to-su, ja tänään olen vain ollut. Toisen kerran moneen kuukauteen, ehkä puoleen vuoteen.

Nukuin pitkään, jopa kahdeksaan 6 tunnin yöunien jälkeen. Meillä oli lukiomme ihana joulujuhla eilen yhteen asti, joten nukkumaan meno vähän viivästyi. Selailin somea, Hipposta lukien ja kuunnellen musiikkia melkein kymmeneen asti ja nousin ylös aamupalalle, josta jatkoin Netflixiin. Tämän jälkeen mentiin lenkille Zetan kanssa ja viihdyttiin lähes tunti ihanassa auringonpaisteessa, vaikka sula näkymä 19.12. näyttikin aika karulta. Suinkaan ei lenkkeilty reippaasti sitä tuntia, vaan menimme hetkeksi lepäilemään. Silti olo "lenkin" jälkeen ei itsellä ollut normaali, ensiviikolla verenkuvassa saadaan taas lisää tietoa, toivon niin ainakin.

Pitkästä aikaa "ehdin" myös miettiä juttuja. Tai siis annoin tilaa muullekin kuin filosofian käsitteille :P. Serkkuni kertoi vuosikatsauksessaan olevansa suorittaja ja välillä olin ihan huolissani miten se voi jaksaa. Tunnistin paljon samaa itsessäni ja pystyin samaistua tekstiinsä. Mulla vie koulu niin paljon aikaa, että muulle ei jää ihan niin paljon aikaa kun hänellä tuolloin, mutta teen välillä jopa ehkä liikaa yhdessä kouluhommien kanssa. Koulu, kaksi hevosta, blogi, sukulaiset, kaverit ja hevoset eri paikkakunnilla ja lainahevoset saattavat minut välillä kuilun partaalle ja joudun punnitsemaan mitä teen. Välillä on tullut hypättyä sinne kuiluun ja kaikki asiat tapahtuu minuutti aikataululla ja elämä tuntuu niin kontrolloidulta, ja perfektionistin vika tässä nyt vielä helpottaakin.. Yleensä kuitenkin kannattaisi peruuttaa kuilun läheltä ja miettiä hetki. Yleensä koulu ja sitten punaiset menevät edelle tai välillä(usein) toisinkin päin, vaikka kaikki sitä sanookin, että koulu ensin. Kavereita tapaan hyvinhyvin harvoin koulun ulkopuolella ja muualla asuvia aivan liian harvoin. Seuraavaksi tulee sukulaiset, joka on vähän mutkikkaampaa. Ja Halla. Maailman paras Halla <3 ja sieltä se ihana porukka, joka on tuntenut minut vauvasta lähtien.

En voi liikaa korostaa tämän hevosen tärkeyttä minulle. Me ollaan kasvettu yhdessä ja se on elämäni hevonen. Ainut mihin olen saanut suhteen mitä tulen saamaan hevoseen. Suurin pelkoni on se, että menettäisin sen suhteen. Ja muutenkin yhteydet siihen porukkaan mitä siellä asuu ja on. Halla on se ykkönen, punaiset ei ole menneet sen ohi eivätkä varmaan tule menemäänkään koskaan. Olisin joka päivä tai edes viikko valkoisen luona, mutta se on käytännössä mahdotonta, jos meinaan opiskella hyvin tuloksin, treenata kohti kisakausia yhdessä Rassen kanssa, pyytää aina äitiä kuskaamaan ja tuntuu, että huonossa kunnossa tai keppien kanssa se olisi turhaa, vaikka pelkkä hevosen näkeminenkin saa kyyneliin onnesta.

Asia meni vähän asian vierestä nyt, mutta vaikka tämä kaikki toiminta pitää hyvinkin virkeänä ja hyvin tuloksin, oli tämä päivä jotenkin niin rento. Ei minuuttiaikataulua, ei jatkuvaa kellon kyttäämistä. Tämä herkku ei jatku pitkään, sillä huomenna menen tapaamaan valkoista. Pitkästä aikaa. <3. Ja sunnuntai-iltana punkut tulee treeneistä takaisin ja loppuviikosta treenataankin jo 28.päivänä oleviin 1-tason kisoihin, joissa mennään 85cm ja 95cm.

Menneen kauden(&vuoden) kirous

Monilla tästä postauksesta tulee hyvin pitkä, onhan mahdollisia kisoja kymmeniä kauden aikana. Olihan meilläki, hyvät suunnitelmat ja kaikki. Mutta takana on yhdet kenttäkisat, kolmet 1-tason ja yksi 2-tason rataestekisa ja ei yhtäkään 1-tason koulustarttia. +Tämän "talven aikana" olleet Siirilän kisat, eli yksi este lisää laskuihin. Yhtälö on hurja 5+1=6.

C)Tuulia N.

Kisakausi Rassen kanssa alkoi 24.6. Missattiin hallikausi opetellessa, kevät ja alkukesä saikkuillessa. Tuolloin 24. päivä päästiin matkaan oman seuramme 1-tason esteille, joissa mentiin 70cm&80cm. Muistan miten kamalasti jännitin ja 80cm tuntui kamalan isolta! Ennen näitä kisoja olin siis mennyt max.60cm. Jostain syystä näistä kisoista en postausta ainakaan löydä, ja aloin jo epäillä mentiinkö noihinkaan kisoihin, mutta ratavideot kyllä löytyy.. (70cm ja 80cm). Tuolloin ekasta luokasta tuli tuplanolla ja isommasta uusinnassa ensimmäinen alas, harmitti, mutta olin supertyytyväinen.

Tuosta menikin vain pari viikkoa ja ilmoittauduttiin 2-tason kilpailuihin samaan paikkaan. Toisen kvaalin 90cm sain saman päivän 80cm luokasta, josta saatiin hieno ihanneaikarata ja päästiin palkintojenjakoon! Olin niin onnellinen ja tuo tilanne jäi kyllä mieleen. Ensimmäinen aluestartti, toinen 80cm ja ensimmäinen kunniakierros <3

Kvaalit saatiin harrasteeseen ja valmistauduimme jo Purolan kenttiksiin ja "leiri"viikkoon. Pelkäsimme sateista kesää ja toivoimme ettei se pilaisi meidän suunnitelmia. Lähtiessämme kuuden tunnin matkalle kisojen järjestäminen oli epävarmaa. Puolessa välissä saimme soiton ja kuulimme kisojen peruuntuneen. Emme kuitenkaan kääntyneet takaisin, vaikka maastaritreenitkin oli hyvin epävarmoja ainakaan nurmella. Päästyämme Purolaan hepat sai levätä karsinoissa ja me  asetuimme ennen ratsastusta. Rasse kävi hieman pörheänä ja en pystynyt käsittelemään sitä yksin käytävällä, selästä päin sen hallitseminen oli sentään vähän helpompaa. Seuraavana iltana olisi ollut rataharjoitukset joihin ilmoittauduin. Mutta mennessäni talliin päivällä Rassen silmä oli muurautunut lähes umpeen ja hoidin sitä ja pidin seuraa koko loppupäivän. Siinä meni nekin kisat. Illalla se alkoi helpottaa onneksi ja uskalsimme osallistua maastaritreeneihin seuraavana päivänä. Postaukset tuolta reissulta:( osa 1 ja osa 2 )

Katse suunnattiin Itä-Suomen reissun jälkeen Keravan kenttiksiin 2.8. Sinne päästiin pitkän matkan jälkeen edellisenä iltana. Rasse majoittui ratsastuskoulun talliin ja oli kovin levollinen. Käytiin yön puolella vielä kävelyllä, ettei pitkä ajomatka jumiuta ja kisat menee sen takia penkin alle. Nukuin tuona yönä pari tuntia, ei ihan nukuttanut, kun jännitti niin paljon.. Heräsin viideltä ja menin pukemisen jälkeen talliin ruokkimaan ja sen jälkeen kävelyttämään. Ajattelin aamun olevan vähän liiankin pitkä, mutta aika kului siivillä ja sainkin taas mennä talliin ruuvailemaan hokkeja ja letittämään. Kaikki osakokeet oli saman päivän aikana ja tahti oli aika tiukka. Koulukoe meni ihan ok, saatiinkohan 61,3% ja rataesteet älyttömän hyvin tuplanollalla. Ei tällä hetkellä oltu lähellä kärkeä niillä kouluprossilla, mutta tiesin maaston olevan meidän vahvuus ja monille ehkä heikkous. Maastoverkassa fiilis oli niin jännittävä, mutta olin super innoissani ja muistan vieläkin sen, kun minua edeltävä ratsukko kiisi verkan ohi ja sain mennä lähtöportin luo.

Alku meni niin hienosti ja mä vain nautin kyydistä. Tullessani yleisöalueelle kuulin Sampan ja Monnan huudot ja annoin Rassen sujua taas enemmän. Hauta meni hyvin, myöskin linjat. Ja se kamala alamäki, jota en kyllä tuossa vaiheessa jännittänyt yhtään. Lähestyimme vettä ja otin vähän kiinni. Vedessä laukka eteni hyvin, mutta matka tyssäsi sitten vedestä pois tukille. Ei kielletty, mutta Rasse vähän kompuroi esteeseen ja pyörähdettiin toiselle puolelle. Ja seuraavan kisan kisasin vasta 18.10, ja tuossa tilanteessa mennyt polveni ei ole vieläkään kunnossa. Isompia vammoja ei luojan kiitos jäänyt kummallekaan, vaikka henkisiä arpia jäi.

Menetettiin siis Kangasalan kenttäkisat, muutamat rataesteet, koulukisat. Yksissä koulukisoissa oltiin 10min lähellä starttia, mutta mentiin kaatumaan sielläkin. Ja tässä vaiheessa kaikki sanoi mulle jo vihjaten, ettei tuolla hevosella ratsastaminen, saati hyppääminen ole turvallista. Ainakin koulukisojen kompurointi johtui mun ratsastuksesta, sillä kun otettiin uusi verkkatyyli käyttöön niin ei olla sen jälkeen kompuroitu ainuttakaan kertaa.

Tästä päästäänkin 18.10 oman tallimme estekisoihin, missä menin 80cm ja 90cm. Tulokset eivät olleet toivottuja ja en osannut ratsastaa. Postaus (klik). Ja meni taas pari kuukautta ja seuraavat kisat oli tässä kuussa, 1-tason este, jossa ei mennyt yhtään pahemmin. 80cm uusinnan vipa alas ja 90cm uusinnasta kaksi alas. Ensimmäiset "kunnolliset" hallikisamme, toinen 90cm, urani parhaimmat radat, vaikka puomeja tulikin. Menetettiin molemmissa luokissa neljännet sijat puomeilla, mutta Rasse <3

c)Tuulia N.

Ja tässä hevosten vammat tänä vuonna listattuna:

• 2 kaviopaisetta
• 4 impparia
• hankkari
• Rassen kainalo auki
• Rassen polvi
• Rassen silmä
• Zindin takaset
• 2 penisilliinikuuria
• Rasse saikulla 3kk (n.huhti-kesä)
• Zindi saikulla yli puolivuotta
• pari irtokenkää (kävelytys)
• Kymmeniä tunteja kävelytystä

Ja ratsastajilla selkää, polvea, jalkaterää, nilkkaa, raudanpuutosanemiaa, kymmeniä kuumeiluja ja paljon muuta. Tähän loppuun sopii aika hyvin Carrie-biisin kohta "Kelle täälä pitää maksaa ettei kaikki olis niin paskaa?" Toivottavasti parempaa 2016 vuotta odotellessa.

ps. oli tämä vuosi kaiken epäonnen keskellä silti yksi hienoimmista.

Valmentajat Kuopiosta ja Ypäjältä samalle viikolle

Mielenkiintoinen valmennusviikko takana! Keskiviikkona Salla tuli taas Pohjanmaalle ja piti meille ihan uskomattomat treenit. Me selvittiin niistä tehtävistä ja hevosista vain Lyylillä ja Zindillä (miniesteillä) uskoisin pystyväni samaan. Lauantaina Pike Herd tuli myöskin tallillemme ja se oli "erityistä", koska Pike on itse aikoinaan kisannut Rassella jopa ainakin yhteen tähteen asti ja ei ole nähnyt 19v pappaa pitkään aikaan, sillä alkuvuodesta se oli saikulla ja osallistuin Lyylillä silloin.

Tämä Sallan tehtävistä.

Tykkään Sallasta valtavasti siinä, että hän vaatii paljon, mutta myös kehuu paljon, kun onnistuu. Salla aloittaa aina puomeilla ja pitkällä verryttelyllä, joka on meille vähän haasteellista, mutta antoisaa. Saan mietintään aina uusia juttuja istuntaan. Tällä kerralla meillä oli hyvin teknistä, jumppatyylistä tekemistä eikä ratatempoa ratsastettu ollenkaan. Ja hyvin,hyvin tiukkoja teitä, lopuksi myös minulle isoille esteille.. Ja valmennuksen paras osio oli se, kun este nousi metriin ysikympistä ja se tuli alas pari kertaa, vaikka selkään tuntui hyvältä paikalta yms.- aivan kuten kisoissa. Se ainut puolipidäte, jonka tein kolmannella kerralla niin Rasse ehtikin nostaa etusensa hieman enemmin ja puomi ei edes kolahtanut. Tajusin virheen konkreettisesti, silti en osannut sitä hyödyntää Pikessä, kun jokaisella linjalla piti sujua. Ehkä vielä joskus ;)

Pike tosiaan tuli lauantaina ja Rassen kanssa torstai ja perjantai mentiin vähän kevyemmin. Rakennettiin Mapen kanssa ohjeista paljon linjoja ja kahden askeleen sarja, jota jännittin jo tuossa vaiheessa (miksi just tämä vaikea asia mulle, kun meidän täytyy näyttää parastamme..). Olin jo verkannut valmiiksi Piken tullessa ja osallistuin sitten vasta verryttelyyn, kun aloimme tulla tehtävää. Myöskin Pike aloittaa pitkällä alkuverryttelyllä puomien kanssa. Teimme väistöjä, puomeja, laukannostoja, jonka jälkeen siirryimme pikkuesteille. Ristikko nostettiin kaikkien hypättyä sen kerran isommaksi, jota olen aina halunnut mennä. Siitä jatkettiin okserille, ja hypyt sujui todella rennosti ja näin paikat hyvin. Sain heti alkuun sujua vähän enemmän, kun taas Monnan kanssa aloitetaan hyvin kootusta laukasta. Muutos ei ollut silti vaikeaa toteuttaa, kun verkkahyppyjen jälkeen ollaan tultu jo heti sujuvammin Monnankin valmeissa. Esteet nousi aika reippaasti sinne 80-90cm ja se oli itselleni vähän liiankin nopea yhtäkkiä ja otettiinkin okserille ensimmäinen kieltomme ikinä rataesteillä. En ollut "moksiskaan" vaan ennemmin kiitollinen, että Rasse ei aina pelasta mua. En siis vaan nähnyt yhtään paikkaa ja aloin puskemaan. Seuraavalla kerralla tultiinkin paremmin..

Tulimme linjoja joka suuntaan enkä ala sitä tässä purkamaan, kaikki näkyy videolla. Sarja tuli ekan kerran huonosti, mutta sitten napsahti ja uskalsin ratsastaa ja se menikin aika hyvin. Ja seuraavillakin kerroilla ja olin uskomattoman iloinen siitä :). Puomeja tuli vähän liikaa, ja vaikka menikin ihan suht'hyvin niin en ollut itse yhtään niin skarppina ja istunta oli vinossa ja olin vähän "löysä". Rassekin saattoi ehkä olla vähän väsynyt, vaikka kovin se pomppi lopussa, kun viimeinen 90-n.110cm rata oli takana ;)

Mape sanoikin lopuksi, kun valittelin ettei mennyt nyt niin hyvin miten olisi voinut mennä, että eihän valmennuksissa olisi mitään järkeä aina onnistua ja loistaa, tarkoitus on opetella. So true ja menihän se sarja niin hyvin, että sitä saa vähän hehkuttaakin.

Rasse on nyt pari viikkoa vähän kevyemmällä ja ollaankin menty pääsääntöisesti puolen tunnin ratsastuksia vähän hölkkäillen ja lisäksi vastalaukkoja jne. Se mitä mennään niin mennään tehokkaasti ja ei hypätä ollenkaan. Tästä olenkin lähdössä pian puomikouluvalmennukseen, katsotaan pysyykö pappa ihan coolina vai ottaako vähän kierroksia puomeista..

Pahoittelen tätä hyvin epäaktiivista postailua, ei vaan ole ollut yhtään motivaatiota kirjoittaa.

Ei tarpeeksi, mutta aika hyvin

Sunnuntai meni 1-tason estekisoissa upeissa puitteissa, Siirilän Ratsastuskeskuksen uudessa ja ainakin Etelä-Pohjanmaan hienoimmassa maneesissa.

Hieno ja pitkä päivä taas takanapäin. Kokemusta tuli taas uskomattoman paljon mukaan, mutta erityisesti meidän kehityskaari kaikella tapaa näkyi tekemisessä. Vaikka ne pari puomia otettiin täysin kokemattomuudestani alas niin olen tyytyväinen. Ja niin oli valmentaja, äiti, kaverit ja "ulkopuolinen valmentaja" myös.

Olimme hirmu ajoissa kisapaikalla, mutta Rassen chillaillessa autossa tyynesti, sain katsella tuttujen ratoja ja jutella pitkästä aikaa heidän kanssaan! Niin harvoin heitä enää näkee ja varsinkaan kisoissa useampia ratoja rauhassa. Yleensä siis olen joko hoitajana, toimitsijana tai vain kisaamassa.. Otimme Rassen kuitenkin ajoissa autosta pois ja laitoimme kuntoon rauhassa. Kävelin selästä n.30min ja äiti sai ottaa sen radankävelyn ajaksi. Sain huoletta jättää sen äidille, sillä se selästäkin päin meni pitkin ohjin pää nuokkuen. Radan osasin jo ennen tutustumista ja yhden kehitysaskeleen huomasin siinä. Katsoin kerran paperista ja kerran katsomosta ja muistin sen täysin. Vielä puoli vuotta sitten mun piti kävellä ainakin kahteen kertaan ja tankata jatkuvasti, ja etenkin treeneissä unohdin usein. Esteet oli hienoja ja täytteitä täynnä ja luottavaisuus tulevaan vaan nousi. Mutta tiesin, että tarkkana mun piti olla ja Monnakin siitä sanoi. Kokenut konkarikaan ei hyppää satavarmasti.

Kaikki kuvat c)Tuulia Nelimarkka

Käveltiin radankävelyn jälkeen maneesia ympäri Rassen kanssa, välillä hevosia oli näkyvissä välillä ei ja pilkkopimeää oli jo siihen aikaan, mutta Rasse vaan rennosti käppäili eteenpäin. Toisessa päädyssä oli parkkeerattuna iso hevosrekka päällä ja jotkut hevoset sitä välillä vähän ihmettelivät ja mua vaan hymyilytti, kun pappa menee vierestä kuin ei huomaisikaan. Enemmän olisi kyllä huvittanut, jos se olisi sitä tuijotellut, useat kerrat ulkomaillekin rekalla menneenä.. Vihdoin päästiin verkkaamaan ja Rasse kävi kyllä kuumana, mutta ei lähellekkään niin paljon mitä luulin. Tein ravissa väistöjä, ympyröitä ja pappa tuntui hyvältä. Alkuhypyissä se otti jonkun kerran puomin alas, jatkossa mentiin kyllä puhtaasti. Verkka suunta vaihtui ja tultiin sinistä okseria. Sille sain paikat osumaan joka kerralla ja lähestyminen oli helpon tuntuista, kun Rasse imi juuri sopivasti esteelle itse. Piti vain pitää tuntuma. Monna huomautti vain esteen jälkeisesti kiireydestä ja tiukasta kurvista, joka oli tarpeetonta. Meitä oli verkassa kahdeksan, joka tuntui yht'äkkiä maneesiin suurelta määrältä. Harmittelin jälkeenpäin, kun jouduin tulla sen samaisen ratsukon eteen kahdesti, kun en edellä oleva olikin liian lähellä ja jouduin kääntää voltille. Pahoittelut, jos satut lukemaan tämän!

Päästyäni takaisin maneesiin valmistautumaan jännitys kasvoi, mutta lähtömerkin kuullessani hymyilin ja jännitys kaikkosi. Videolta kuullessani vasta tajusin, että siellä oli musiikkiakin.. Rassen piti vähän pomputtaa ja se näkyykin videolta..

Olen hirmu tyytyväinen ratsastukseeni perusradalla, ainoa huonompi paikka tuli neloselle, mutta pääsin ihan hyvin mukaan isoon hyppyyn. Tajusin pääseväni uusintaan, joka alkoi myös lupaavasti. Nyt neloselle tuli sopiva lähestyminen, mutta en uskaltanut kääntää heti pienimmillä tielle vaan kiersin vähän kauempaa. Toiseksi viimeisen jälkeen muistin vähän sujua, joka koitui lopulta kohtaloksi. Viimeisen Rasse otti takasilla alas. Se tuli vähän liian pitkänä, vaikka olisi kyllä voinut mennä sen puhtaasti. Mitä surkuttelemaan, pitää vain oppia että se yksi ainoakin pidäte ennen normaalia pystyä saattaa olla ratkaiseva ;) Olisimme siis olleet tuplanollalla sijalla 4. ja päässeet palkintojen jakoon, joka harmittaa edelleen.

Jouduimme hetken odottelemaan, kun muutama ratsastaja ratsasti vielä ratansa ja oli palkintojenjako. Sen jälkeen vielä pari kävi tutustumassa rataan. Söin ja join tässä välissä, onneksi hb on sen verran noussut, että tiesin pystyväni ratsastaa toisenkin radan pienen tankkauksen jälkeen. Verkassa otettiin yksi hyppy pystylle ja se todella riitti, sillä sen tunsi miten etuset nousi ja hypyssä oli ihan erilaista voimaa. Okserille tuli myös ihan sikahyviä pomppuja, tajusin että 90cm on oikeasti nyt se meidän taso. Menimme yhden ratsukon ajaksi ulos odottelemaan jälleen. Odotellessani lähtömerkkiä Rasse oli ihan cool, sen kuullessaan ampaistiin jo matkaan ;)

Perusrata jälleen oli hyvä, parhaimpia mitä olen ikinä ratsastanut. Ei yhtäkään huonoa paikkaa. Uusinnan alkaessa pystylle tultiin vähän pohjaan ja linjalla ratkaisin ratsastamalla eteen ja Rasse ei ollut ihan tasapainossa. Yksi pidäte olisi saanut sen kootummaksi edestä ja se olisi ehtinyt nostaa etusensa. Tajusin, että nyt pitää skarpata ja ottaa takaisin rytmiin. Noo yllätyksekseni itselleni en otattanut tarpeeksi kiinni ja meinasin hypyttää Rassen aivan törkeän kaukaa sille samaiselle okserille. Luojan kiitos se tajusi että eehei ja otti askeleen ja oltiinkin ihan pohjassa ja otettiin sekin alas. Tämän esteen jälkeinen rauhoittuminen olisi pitänyt tehdä jo ekan pudotuksen jälkeen ja oltaisiin saatu se nolla. Ymmärsin, että siihen mahdolliseen sijoitukseen ei enää näillä virheillä päästä ja ratsastin kaksi viimeistä pitkillä teillä ja rauhassa, kuin perusrata tarkasti.  Viimeinen este tulikin hyvin tällä kertaa, mutta tunteet oli aika sekavat odottaessa ulospääsyä.

Monna yritti parhaansa mukaan lohduttaa ja saikin kyllä tajuamaan, että ei ne puomit tällä hevosella ole merkki "huonuudesta", vaikka kokemattomuuden piikkiin mokat menikin. Kello alkoi lähentyä seitsemää ja aloimme pakata hevosta ja kamoja kyytiin. Olin kaiken kaikkiaan tyytyväinen päivään :)