Ajatuksia siitä, kun elämässä pyörii monia hevosia

-Tällä hetkellä tuo on yksi vaikeimmista ja ihanimmista asioistani.

Aion teille avata tässä vähän tuntemuksiani monen eri tallin yhdistämistä. Ja erityisesti niin monen todella tärkeän hevosen. Toivottavasti tämä avaa teille vähän sitä, miten vaikeaa mun olla, kun ne tärkeät hevoset asuvat kaukana toisistaan ja se kaikkein tärkein juuri siellä kaukana.

Mulla silmät kostuu jo nyt kirjoittaessani tätä postausta ja katsellessani yhteiskuvia Hallan kanssa. Kysymyspostauksessa kaverini Essi kysyi, että mikä on hevonen johon luotat 110% ja uskot, että yhdessä voitte pystyä mihin tahansa. Halla. Me olemme yksi esimerkki siitä, miten hitaasti etenemällä kykenee lopulta mihin tahansa. Hoidin Hallaa muutaman vuoden ennen kuin edes haaveilin selkään pääsystä. Meidän luottamus on rakentunut lukuisten kertojen jälkeen. En voi edes käsittää kokonaisuutena vielä meidän yhteistä matkaa, joka toivottavasti jatkuu vielä pitkään.

Joskus jossain postauksessa kerroin siitä miten vaikeaa on joka viikonloppu päättää jäänkö kotiin ratsastamaan 1-3hevosta vai lähteekö eri paikkakunnalle heppailemaan. Valintoja karsii nykyään kokoajan enemmän työt, isoskoulutus, kesäisin kisat ja muut velvollisuudet/lupaukset/olosuhteet. Olosuhteilla tarkoitan esimerkiksi sitä, että Zindi ja Rasse olisivat vapaalla koko vklp:n jos en mene. Jos en mene tuolloin viikonloppuna Zindi on inhottava seuraavan kerran monen vapaan jälkeen. Usein jos päätän/en pääse Ilmajoelle Hallan luo niin poden syyllisyyttä. Pelkään sitä jos minulle tulee automaattiseksi jäädä ratsastamaan Monnan hepat vaikka olisin päässyt yhtä hyvin Hallan luo. Pelkään sitä, jos joskus päivä huomaan ettei Halla olen enää koko elämäni. Tuo tunne on pelottavan lähellä, mutten anna sen tapahtua. 

Jos en pääse Ilmajoelle muutamaan viikkoon tulee heti tunne astuessani talliin, että olen jäänyt paljosta paitsi enkä tiedä mitään. Hiili erityisesti on kehittynyt valtavasti Hannelen (Anun ystävän) kanssa käyden mm.valmennuksissa yhdessä. Varsinkin siinä tuli tunne, että Hiili on varmaan kuin eri hevonen, kun en sen selkään ole päässyt pitkään aikaan.

Toivoisin itselleni jonkun sähköshokin, että osaisin päättää asiat paremmin. Tai no mitkä ovat oikein ja mitkä väärin? En osaa itsekään vastata. Ainoa ratkaisu tähän olisi, että pystyisin olla kahdessa eri paikassa yhtä aikaa tai sitten, että hevoset olisivat samassa paikassa. Kumpikaan ei ole mahdollista, joten mun on vain suunniteltava.

Zindillä ja Rassella pääsen menemään aina kunnolla maneesissa ja kehittyä. Hallalla mennään maastossa ja kentällä hyvällä fiiliksellä. Välillä pakostikin tulee päätös "miellyttävämpään", kun vaihtoehtoina on esim. estevalmennus tai Hallalla käyntimaasto loskakelillä tai kovalla pakkasella. Yksi asia on myös se, miten hurjasti pääsen kehittymään Monnan hevosilla.

Jos mennään otsikon aiheeseen niin pähkinänkuoressa se menee näin: Cavallossa käyn joka toinen viikko ja silloin en ehdi ratsastaa muita hevosia. Hallan luo menen, kun olosuhteet sen sallivat ja Z&R menen näiden lisäksi. Periaatteessa kovin helpon kuuloista; voisin mennä Z&R viikolla ja aina viikonlopuksi Hallan ja Hiilen luo, mutta sitä tulee "sekamaan" monet muut jutut, työt jne. 

Mutta onhan tässä niin paljon hyvääkin. Samanikäisiä ja -tasoisia  ei heti tule vastaan, joka saa ratsastaa kahta paljon kokeneempaa kenttähevosta, sisäänratsastaa varsaa, käydä ratsastuskoulussa, fiilistellä lähes samantasoisella hevosella sekä muita lainaratsuja sekä käsitellä nuoria orivarsoja. 

Munhan tilanne on lähellä täydellisyyttä, mistä monet vain haaveilee. Alan vasta itsekin tajuta miten mahtavaa mun arkeni onkaan. Olen kehittynyt todella paljon lyhyen ajan sisällä. Ja onko se ihmekään, koska hevosia on ihan erilaisia. Hiilellä aloitettiin siitä, kun kesällä olin ensimmäinen ratsastaja sen selässä ja siitä jatketaan edelleen niin pitkälle, kun omat rahkeeni riittävät. Eli Hiilen kanssa aloitettiin ihan nollasta. Zindi ja Rasse, kansainvälisiä kenttäkisoja kisanneena opettavat minua. Liioiteltuna siis voin vain pilata niitä, sillä ne osaavat, minä en.

Tämä kaksikko ja Hiili ovat toistensa ääripäät. Kolmas ääripää on sitten ratsastuskoulu ja -hevoset. Siellä kaikki eivät mene heti oikeinpäin ja siellä saan haastaa itseni jokaisella kerralla ja havannoida taitoni ja mitä mun pitää kehittää. Jos joku asia ei suju tunnilla, saan sitä rauhassa opetella muilla hevosilla itsenäisesti. Halla on sitten sitä "välimaastoa", sen kanssa en tee mitään verenmaku suussa, me vain fiilistellään toistemme seurasta maastoillen ja tuuppaillen. Halla- elämäni hevonen <3

Olen ollut ahkera ja tehnyt tai ainakin yrittänyt antaa kaikkeni sekä ollut vastuullinen ja tunnollinen. En tyhmä pikkutyttönen, joka hyppää vaikkei saisi. Tämä on tuonut tähän pisteeseen, että minulla on ratsastettavissa 17 hevosta + satunnaiset lainaratsut. Lukuun siis laskettuna Cavallon hevoset, joilla voin/saan ratsastaa, Zindi ja Rasse, Hiili, Halla ja Maire. Huh aika paljon! 

Ja olen siitä enemmän kuin iloinen, vaikka surua tähän liittyykin.

Tämä postaus on ollut luonnoksissa jo kuukausia ja tänään sain vasta kiteytettyä lopun. Anu, Monna ja muut jos luette tämän postauksen  älkää koskaan ajatelko, että etten halua tulla tallille, joudun vain kuuntelemaan sydäntäni, kumpi juuri sillä hetkellä tärkeämpää.