Tällä kertaa kehitystä alitajunnassa?

Maanantaina mulla oli tunti Cavallossa ja vuorossa oli esteitä. En muista olenko kertonut, että olen menossa 5.12. Itsenäisyyspäivän aattona estekisoihin Cavalloon. Luokkia mun piti ihan tosissaan miettiä. Kisoissa siis puomiluokka, "täti"luokka, 50/60/70cm. Hevonen oli varma eli Panda, mutta luokka ei läheskään niin helppo päättää. Juteltiin Monnankin kanssa jo ja hänen avullaan sain päätetyksi mennä 60cm. Ja "vain" 60cm siksi, että nämä saattavat olla viimeiset estekisani Cavallossa ainakin. Olen unohtanut radan/hypännyt väärän esteen viimeisissä kolmissa estekisoissa ja jos 5.päivä unohdan niin mun on turha edes jatkaa kisaamista esteillä. (Rassella aion kyllä osallistua silloin 14.12. tallin kisoihin vielä.)
Tarkoituksena olisi saada siis vain sujuva hyvä rata alle. Ei ajan ratsastusta. Mulla olisi varmasti ollut kamalat näyttö-ja suorituspaineet jos olisin mennyt 70cm. Olisin keskittynyt vain hyvältä näyttämiseen ja saattanut unohtaa radan vielä helpommin. Kaikkien puolesta kivempi siis mennä vähän pienimmillä korkeuksilla ja keskittyä väleihin ja muistamiseen. Mun kaverinikin Jossu tähän sanoi, että me pakotetaan sut muistamaan että nähdään vielä esteradoillakin jatkossa :D. Toivottavasti siis näin :)

Taivas muutama viikko sitten kouluun mennessäni :)

Mutta tuntiin siis. Olin (jälleen) ihan varma, että saan Pandan, mutta ratsunakin oli vanha lempparini Fabe! Kaunis ja ihanan lempeä puokki <3. Fabella viimeksi hyppäsin vuosi? sitten kisoissa ja tuloksena oli hylätty, sillä menin perusradan kaksi kertaa.. Fiilis ei silloin ollut kovin mahtava, kuten varmasti voitte uskoakin. Ja vielä inhottavampaa siitä teki se, kun Fabe oli mahtava ja hypyt sujui. Yhdellä koulutunnilla Fabe oli niin tahmea ja yhteistyöhaluton satulavyöstä tulleen haavan takia.(Lampaankarvavyö oli vyössä eikä haava niin suuri ollut!!) Mulla tunnin jälkeen oli niin huono olo ja maku hevoseen meni kokonaan. Vaikkei se edes ruunan syy ollut todellakaan.

Fabe on tallin ihanin luonteeltaan. Se on kuin varsa, joka pökkii ja nuuskii. Cavallon nallekarhu!

Ratsastuksenopettajamme oli sairaana, joten sijaisena toimi Miina. Kysyin heti alkuun varsinaiselta rats.opettajaltamme, että voimmeko hypätä jotain ratakorkeutena ja vastaus oli myöntävä. Jes!

Fabe oli alkuverkassa jo tosi hyväntuntuinen. Se oli reipas ja saimme kehuja rennosta menosta. Jälleen tuli huomattua, että olen kehittynyt ja osaan vähitellen ratsastaa hevosta rennommaksi, joka aina yhtä hienoa, varsinkin ratsastuskouluhepalla!
Ravailimme aluksi uralla tehden voltteja itsenäisesti, minä kokeilin myös kaasun ja jarrun. Sitten aloimmekin tulla kivaa tehtävää. Tulimme ns. soikion ja soikiolla oli kaksi puomia. Tulimme hyvässä tahdissa eikä puomit kolisseet kovin paljon. Samaa tulimme laukassa ja siinäkin sain omasta mielestä ratsastettua suhteellisen hyvin. Sitten tulimme linjaa verryttelyesteinä. Ensimmäinen este oli vielä ravipuomeina ja seuraava ristikkona. Sitten seuraavaksi ensimmäinen ristikkona ravilähestymisellä ja toinen laukassa pikkuisena pystynä. Alkuverryttelyn tehtävät ja koko rata alla olevassa kuvassa.

Seuraavaksi esteitä nostettiin ja tulimme kokorata piirroksesta ykkös ja kakkos esteen kaarevan linjan. Minä kätevänä ensimmäisellä kertaa menin linjan suoraan. Ihan täydellinen blackout ja en edes olisi tajunnut virhettäni ellei siitä olisi huomautettu. Näillä unohduksilla tarkoitan sitä jännitystä estekisoissa. Aluksi tulin liian hiljaa ensimmäiselle esteelle ja linja jäi lyhyeksi. Yritin miettiä itse miten mun kannattaa ratsastaa; joko enemmän eteen niin tulisi hyvä 4 laukkaa tai sitten vähän enemmän kiinni 5. Kuitenkin aina unohdin laskea rytmiä ja en tiedä millä loppujenlopuksi sitä tulin. Vähitellen kaareva linja oli ok, en kertaakaan ihan tyytyväinen. Suora linja meni paremmin ja sitä tulin kai viidellä laukalla, muutaman kerran taisi tulla jopa kuusi. Kaarevien linjojen esteet olivat aluksi ristikkoja ja suoran linjan n.55-60cm pystyjä. Koko radalle myös kaarevat nostettiin pystyiksi.

Ensimmäinen koko rata oli aika kaahotusta ja en oikein nähnyt paikkoja. Seuraava meni sinänsä paremmin teiden perusteella, mutta mä jäädyin esteiden noustessa ja hypyt meni epätasapainoisemmiksi. Kolmannella kerralla päätin, että nyt * se katse ylös ja keskityn kaikkeen muuhun paitsi esteisiin. Esteet olivat silloin 60-70cm. Ja sitten alkoi sujua ja saimme kehuja. Samat ongelmat oli nyt isoilla ja pienillä esteittä ja nekään ei suuria. Tälläisiä ahaa-elämyksiä on niin mahtava saada itse. Juuri niillä kehittyy.

Menimme sujuvalla ratalaukalla olematta "kaahottajia", muistin radan!!! ja hypyt sujui hyvästä paikasta. Myödätä olisin saanut enemmän. Kaikenkaikkiaan olen aika tyytyväinen itseeni ja nyt, kun saisi vielä alitajunnassa kerrottua itselle ettein joka asiaa tarvitse stressata ja jännittää. Ehkä sitä kautta sitten alkaisi kroppa ja pää toimia yhteen hiileen!