"Pyytäkää paikalle lääkäri" Kerava 2.8. (GoPro)

Nyt, kun pystyn jo istua ettei joka paikkaan särje, pääsen kertomaan teille meidän ensimmäisistä kenttäkisoista Keravalla. Ne oli yksipäiväiset ja olivat siis viime viikon sunnuntaina. Matkaan lähdimme kotoa kylläkin jo lauantaina, sillä Keravalle matkaa oli 400km ja aikaa menee 4-5h hevosautolla.

Este&maastokokeesta kuvat c)Annika Wall

 

 
Ratsastin hevosen lauantai-iltana kevyesti läpi esteverkkakentällä. Rasse oli vieläkin vähän tahmea, mutta Rasseksi kivan rento ja kulki nyökyssä. Käveltiin paljon, sillä Rasse kuitenkin oli matkustanut puolipäivää. Koulustarttimme oli seuraavana päivänä klo 9, joten tehneen aikataulun mukaan tallissa piti olla 5:50 ja selässä kohti verkkaa 8:15. Tuossa välissä hokitin, letitin, harjasin, laitoin itseni kuntoon, kävelin esteradan ja kävin kansliassa. Adrealiinia oli kuitenkin niin paljon veressä kaksi tuntia nukkuneena että pystyin olla nopea enkä lamaantunut. Ja jännitti muuten törkeän paljon..

Noustessani selkään oksetusjännitys katosi ja sellainen tsemppi ja hyvä jännitys tuli tilalle. Ratsastuskeskukselta oli n.1-2km kouluverkkaan ja kentille ja siinä saimme hyvät alkukäynnit. Aikatauluni oli väljä ja saimme kävellä vielä verkassakin. Ennen varsinaista ravityöskentelyä pyörittelin käynnissä ympyröillä ja ravailin kierroksen molempiin suuntiin ja aloimme laukata. Sain edelleen käskeä eteenpäin, Rasse oli kyllä korvat tötteröllä menossa, mutta vähän nihkeä. Toki en itse uskaltanut pyytää tarpeeksi heti, kun menin mäkisellä nurmella ensimmäistä kertaa ihan ratsastaen. Ja tallilla huomasimme takakengän puuttuvan, se on voinut lähteä jo verkassa ja siksi Rasse oli pohkeen takana.

Rasse muuttui heti hankalammaksi että jäykemmäksi ratsastaa lähtömerkin jälkeen. En lähtenyt sitä pyörittelemään yhtään rennommaksi, en edes vilkaissut niskaa ohjelman aikana. Luulin/toivoin itseasiassa, että se on tasaisesti nyökyssä. Toinen laukkaympyrä jäi pieneksi ja askeleenpidennyksessä tahtivirhe puuttuvan kengän takia. Saimme tasaista kuutosta, kaksi 6,5 ja yhden 5,5. Olin pettynyt, mutta en harmitellut muuta kuin puuttuvaa kenkää.. Löysimme alueelta kengittäjän ja jatkoimme siitä suoraan varusteiden lisäämisen kautta esteverkkaan. Rasse oli vieläkin pohkeen takana ja sitten potkaisin jo niinkun oikeasti. Yht'äkkiä kaikki muuttui ja pappanen heräsi. Se teki hyviä teräviä hyppyjä ja pörisi.

 

 

Tultiin pohjaan parikertaa, mutta heti laukannostosta lähtien kaikki tuntui loksahtavan  paikalleen. Rasse ei koskaan ole laukannut noin ns. ryhdikkäästi ja se tuntui selkään niin mageelta! Rata oli ihanan looginen, mutta esteissä ei ollut täytteitä, joten minä kuskina sain tosiaan ratsastaa nollaan. Meille ratsukkona on eduksi kaikki mahdolliset täytteet ja erikoisesteet, sillä Rasse ei kyttää mitään, mutta nostaa jalkojaan tuplasti varmemmin. Sarja meni hyvin ja päätin kääntää pienemmällä tiellä lankkuesteelle, jonka tiesin tippuvan helposti. Tultiin niin pohjaan, kun esteelle voi tulla, mutta pysyin ihan pystyssä ja Rasse ei osunut siihen. Tökköhyppy rikkoi vähän tahtia niin sain ratsastaa okserille paljon eteen.  Muistin jopa ratsastaa esteen jälkeen maalilinjalle! Olin niin tyytyväinen rataamme, että hymy venyi korviin asti. Lähdimme pienen kävelyn jälkeen hevostarkastukseen, josta siitäkin pääsimme läpi, joten maastokokeeseen pääsy oli taattu <3

 

Meidän maastostartti oli 15:22, verkassa piti olla klo n.15 ja aikataulutin siitä taaksepäin laskemalla: selässä 14:50, hokitus, harjaus jne.. Tässä välissä hoidin hepan pois edellisistä kokeista ja se sai torkkua ja syödä. Itse myös nesteytin itseäni ennen kuin menin juoksemaan jälleen kohti koulu& maastoverkkaa. Vuorossa oli maastoradan näyttö. Maaston meille näytti tuttu Perttu ja meninkin hänen seurassaan, sillä Monna ei päässyt juuri tuohon aikaan mukaani. Tykkäsin paljon maastosta ja esteistä. Tehtävää oli ja niin pitääkin olla. Juuri samanlaista vesitehtävää olimme tehneet arossa, hieman korkeammalla tukillakin ja olin tosi innoissani. Heti alkuun ykköseltä kakkoselle oli älyttömän pitkä baana ja se sopi meille kyllä. Ehdin uskaltaa Rassen edetä, jos esteitä olisi heti ollut pienin välimatkoin, en olisi uskaltanut päästää sitä siihen väh. 450m/min. Kävelin nälkäkuoleman uhatessa sen vielä toiseen kertaan yksin ja sovelsin jokaisen esteen meille ratsukkona. Vaikeudet; tarkkaavaisuus; istunta; tempo. Kun palauduin sieltä söin ja katsoin tuttujen ratoja. Hain koulupaperit ja lähdimme kiertämään radan vielä kerran Monnan kanssa. Alkoi tulla jo "kiire" kun pääsimme takaisin ja juoksin suoraan talliin laittamaan omia vaatteita ja Monna laittoi Rassea.

 

 

Kiirettä tosiaan ei kyllä ollut, sillä lämpötila nousi jatkuvasti ja ei yksipäiväisissä voinut kovin kauaa verkata. Käveltiin, ravattiin hetki ja laukkailtiin. Sain "moitteita" varovaisesta 250m/min laukastani ja päätettiin Rassen kanssa näyttää, että osataan me laukata. Saatiin silti Juholta kommentti "saattaa kuulostaa oudolta, mutta saa vieläkin paaaljon enemmän laukata radalla." Tiesin kyllä, että radalla uskallan kyllä päästellä, verkassa oon vain tosi varovainen vielä. Verkkahypyt meni ihan ok, ei tullut sellaista wouuu-fiilistä. Luotin kuitenkin sen varmasti tulevan radalla. Menin edellisen ratsukon lähdettyä pyörimään lähtölinjan tuntumaan ja Juho tuli sanomaan viimehetken tsempit ja neuvot, kiitos siitä :)

 

Lähtö meni oppikirjojen mukaan, onneksi treenattiin se Arossa! Kaikki meni hyvin, keltaiselle mökille joka oli yleisöä päin varmistin erityisesti pohjetta sekä seuraavalle valkoiselle seinälle. Näiden kahden esteen välissä kuulin kuuluttajan selostuksen ensimmäistä kertaa, Sampan ja Monnan huudot ja sain siitä kuin tykiniskusta adrealiinia tuhannesti lisää. Mentiinkin jo ainakin helpon tempoa :P Sianselkä kivaan ylämäkeen- no problem. Hauta-tukkikaareva ihan mahtavasti ja fiilis vain nousi! Pääsin hiekalle suunniteltusta kohtaa ja tukit ylämäkeen yleisön edessä ihan sujuvasti. Alamäki ei jännittänyt tuossa yhtään itseäni ja lähestyimme vettä. Varmistin pohkeella, että Rasse varmasti menee ja veden loppupäässä ja maalla nappasin raipalla lavoille, kun tunsin Rassen vähän hidastuvan.

Kolmoseste.

Vesi.

Hyppy tuntui selkään normaalilta, sitten ei mikään enää tuntunutkaan. Tilanteen nähneet ovat sanoneet ettei Rasse vaan noussut, se ei nostanut jalkojaan, se kompastui, se kävi melkein ihan kumollaan. Itse luulin että myös hevonen kaatui, jossain välissä muistin myös mätkähtäneeni maahan korkealta ja kovaa. Hidastettuna Rassen nenä kävi ihan 10cm päässä maassa, ainakin polvet ihan maantasalla. En edes tiennyt Rassen osuneen minuun, joku vaan sanoi siitä.

 

Kun olin tipahtunut, kuulin melkein heti Sallan äänen. GoProlta aika tuntui kylläkin yllättävän pitkältä. Salla lohdutti ja kuten facessa sanoinkin, tuttu henkilö tuossa tilanteessa oli kuin pelastava enkeli. Salla kysyi jotain -ei muistikuvaa- ja huusi sitten "tuokaa paikalle lääkäri". Samalla paikalle tuli myös ambulanssi, muistan katsoneeni ambulanssin naista ensimmäisenä, hän hymyili lohduttavasti ja se vain jäi mieleen. Lääkäri kyseli kipua minuutin välein ja huomasin sanovani ajan kuluessa aina vähemmän mitä viimeksi. Kun sietämätön kipu alaselästä ja polvitaipeesta laski, minut avustettiin ylös. Lääkäri tuossa vaiheessa totesikin, että henkinen kipu on se suurin varmasti ja voitte varmasti uskoa kuinka paljon oikeasti harmitti ja vit****i. Askel tuettuna, pieni matka yhden ihmisen tuella ja sitten yksin. Lähdin turvallisuuspäällikön mukaan ja alue purettiin, jotta kilpailua voidaan jatkaa. Muutama tuttu juoksi aidan luo ja huusivat tsempit ennen kuin nousin autoon. TP kertoi jatkosta tarkasti ja kyseli vointiani.

 

Monna ja Rasse odottivat meitä jo tallilla, vaikka ajattelin heidän olevan vasta matkalla. Olin tosiaan maannut yli 6minuuttia, se tuntui vain todella lyhyeltä. Aina, vielä yömyöhäänkin toisen puhuessa tapahtuneesta olin itkukurkussa ja en pystynyt vastata. En kyennyt kertomaan tapahtuneesta julkisesti, en edes kavereilleni. Soitin ainoastaan äidilleni, joka tiesi lähtöaikani ja tiesin olevan huolissaan, kun vastausta ei kuulunut. Itkin lähes koko puhelun ja katsoessani ympärille monet katseet olivat juuri minuun. Ne olivat kuitenkin ystävällisiä. Yksi tuttu Purolasta tuli myös juttelemaan ja sai minut jopa jo hymyilemään hieman <3 Tulloin jouduin vähän konkkaamaan vasen jalkaani sekä selkä oli huonossa kunnossa ja oksetti. Seuraavana aamuna nousin vetreänä, ratsastus meni 3min muuta kuin käyntiä, koska pyörrytti ja oksetti älyttömästi sekä kevennys ja laukkaaminen sattui. Jäimme siis yöksi vielä Keravalle, etttei minun tarvitse jumiuttaa entisestään selkää pitkällä matkalla.

Eilen vasen turvonnut politaive nosti turvotusta reiteen ja jalkapöytään asti enkä pystynyt taittaa jalkaa senttiäkään. Tänään olen vaihtelevasti saanut sitä hieman koukistettua tai sitten en ollenkaan. Kävin myös käyntimaastossa, joka sujui ihan ok, keventäminen ja laukkaaminen ei ollut kivuliasta ainakaan noiden 4kierroksen aikana koulujalkkareilla.. Huomenna toivottavasti pystyn mennä kunnon treenin jo vähän lyhyemmillä jalustimilla, lauantaina ja sunnuntaina nimittäin pitäisi hypätä tunti maastareita valmennuksessa. Hopehopehope.