Viime postauksesta on niin kauan aikaa etten halua edes käydä katsomassa. Nyt ihan yht'äkkiä tuli vain fiilis kirjoittaa ensimmäisen kerran viime postauksen. Paaaljon on tapahtunut, hyvässä mielessä kylläkin! Olemme tässä nyt aika paljon treenattu aktiivisesti, 18.-26.4. väli oli aika intensiivinen.
Treenasimme yllä mainitun ajan Monnan silmien alla sileällä ja viikonloppu menikin Niinisalossa meidän (Sorsa) kenttäporukalla, josta tämän postauksen maastarikuvat ovat! Kiitokset Janika Paukkuri :) Kouluvalmennuksista ei ole kuvia, mutta treenasimme kouluohjelmia, jotka menin 26.4. tallimme koulurataharkoissa. Kävimme tuolloin ja varsinkin viimeisen viikon aikana paljon maastossa, että Rasse saa mahdollisimman paljon monipuolista liikuntaa ja aikaa myös aivojen levätä. Porukalla ja yksin, ja säät ovat mitä parhaimmat, kun ei ole ötököitäkään!
Kerran kävimme baanailemassa peltotiellä porukalla ja silloin sain todella kokea, miten kovaa täykkärillä pääseekään, tai vieläkin kovempaa se olisi mennyt varmasti, mutta tila siihen tuntui loppuvan liian nopeasti niin pysyimme vähän hiljaisemmassa tempossa. Rasse oli kovin tyytyväinen itseensä ja sain taas hieman rohkeutta lisää itsekin, että se ei kaadu. Kaikki nämä ongelmat ja "pelot" ovat oman pääni sisällä.
Näin paljon haudalla hypätään ;)
Lauantaina lähdimme matkaan kohti Niinisaloa hieman monimutkaisella kokoonpanolla, Mapen yhdistelmällä kuskattiin Rasse ja, minä, Monna ja pieni auto tultiin perässä. Zindi, kun oli silloin saikulla poskiontelotulehduksen takia niin se jäi kotiin tai hermovapaata Rassesta, ken tietää ;) Oma ryhmäni oli myöhemmin, joten lähdimme Rassen purkamisen jälkeen maastoon katsomaan muita ryhmiä. Tajuisin matkalla etten tosiaan ole ikinä hypännyt Niinisalossa itse, esteet ja reitit ovat vaan niin tutut jo useiden kertojen hoitajana ja kuvaajana olemisen jälkeen. Isommat esteet tuntuivat ihan järkyttäviltä maasta, mutta selkään päästyäni olisin voinut tulla mitä vain. Mä olin vähän varovainen ensimmäisenä päivänä ja ratsastin alitempossa varoessani juuria jne. Rasse mua ihanan turvallisesti ja kokeneesti vei kaikesta yli, ensimmäinen pysähdys tuli vedestä pois olevalle tukille, kun mulla ei yksin kertaisesti fysiikka ja taito riittänyt menemään kevyeen istuntaan askeleessa ylämäkeen ja Rassa hyvin pysähtyi, että ei tätä näin mennä. Juuri tämä piirre tässä hevosessa on kaikista upein, se menee yli aina, mutta tällaisissa kohdissa se toteaa, että kokeile uudestaan. Sain Paavolta vinkit ja mentiinkin sitten hyvin yli.
Illalla meillä oli Rassen synttärit ja itku siinä pääsi useammalla kuunnellessa tämän hevosen tarinaa ja saimme hienon keskustelun kenttäratsastuksesta ja mm.tunne reaktioista (musiikin tuleminen päähän juuri ennen starttia), pelkäämisestä, ammattilaisetkin saattavat ajatella maastokokeen verkassa tai lähdössä "mäkuolenmäkuolen" ja ykkösen jälkeen "täääää on mahtavaaa! VUHUU". Toinen valmennusporukka nimenomaan oli pitänyt teoriatunnin juuri ennen tilaisuutta ja saivat kuulla "insidetietoa" mitä se oikeasti on ja että pelkääminen on nomaalia eikä millään tasolla hävettävää. Ja Rasse, se on niin rakas.Monelle.
Toinen päivä meni paremmin, tai siis ratsastin rohkeammin ja niin saatiin meno sujuvammaksi. Mulla oli/on myös paineita saada tavallaan kaikki näkemään Rassen hienous ja että hei mä osaan kyllä, mun pitää vain ekana päivänä saada varmuutta. Mentiin vähän erilaisia tehtäviä ja "vähemmän teknistä" ja enemmän rataa. Tultiin sama helpon tehtävä kuin lauantaina, mutta nyt sain sen ratsastettua vielä sujuvammaksi. Sunnuntain lähes kaikki tehtävät näkyy gopro-videolla ja pari pätkää erikseen videolla. Olin tyytyväinen, mutta en niin että olisin ollut yhtä hymyä. En osaa sanoa oikein syytä miksei sillä periaatteessa muussa kuin istunnassa olisi ollut tällä hetkellä isompaa korjaamista eikä siinäkään nyt kuitenkaan. Alashypyissä mun pitää muistaa on flippauksen lisäksi jättää käsi alas eikä vetää "tasapainottaakseni" kohti omia korviani..
Koulurataharkat tiistaina meni alkuun katastrofaalisesti, sillä saavuimme maneesiverkkaan minä litimärkänä ja jäässä, Rasse kamalasta säästä nyrpistyneenä. A meni sitten sähläyksenä ja sen läpi menemisenä, mutta seuraavaan ohjelmaan nollasin tilanteen ja saatiinkin n.62%! Mä oon näköjään ollutkin siirtämättä koneelle videoita ja tyhjentänyt kameran muistikortin niin materiaalia sieltä ei ole. Mä tulin itseasiassa juuri meidän seuran estekisoista joissa mentiin 90&100cm ja tulokset eivät olleet yhtään pöllömpiä, siitä lisää seuraavassa postauksessa. Rasant <3
Nyt, kun pystyn jo istua ettei joka paikkaan särje, pääsen kertomaan teille meidän ensimmäisistä kenttäkisoista Keravalla. Ne oli yksipäiväiset ja olivat siis viime viikon sunnuntaina. Matkaan lähdimme kotoa kylläkin jo lauantaina, sillä Keravalle matkaa oli 400km ja aikaa menee 4-5h hevosautolla.
Este&maastokokeesta kuvat c)Annika Wall
Ratsastin hevosen lauantai-iltana kevyesti läpi esteverkkakentällä. Rasse oli vieläkin vähän tahmea, mutta Rasseksi kivan rento ja kulki nyökyssä. Käveltiin paljon, sillä Rasse kuitenkin oli matkustanut puolipäivää. Koulustarttimme oli seuraavana päivänä klo 9, joten tehneen aikataulun mukaan tallissa piti olla 5:50 ja selässä kohti verkkaa 8:15. Tuossa välissä hokitin, letitin, harjasin, laitoin itseni kuntoon, kävelin esteradan ja kävin kansliassa. Adrealiinia oli kuitenkin niin paljon veressä kaksi tuntia nukkuneena että pystyin olla nopea enkä lamaantunut. Ja jännitti muuten törkeän paljon..
Noustessani selkään oksetusjännitys katosi ja sellainen tsemppi ja hyvä jännitys tuli tilalle. Ratsastuskeskukselta oli n.1-2km kouluverkkaan ja kentille ja siinä saimme hyvät alkukäynnit. Aikatauluni oli väljä ja saimme kävellä vielä verkassakin. Ennen varsinaista ravityöskentelyä pyörittelin käynnissä ympyröillä ja ravailin kierroksen molempiin suuntiin ja aloimme laukata. Sain edelleen käskeä eteenpäin, Rasse oli kyllä korvat tötteröllä menossa, mutta vähän nihkeä. Toki en itse uskaltanut pyytää tarpeeksi heti, kun menin mäkisellä nurmella ensimmäistä kertaa ihan ratsastaen. Ja tallilla huomasimme takakengän puuttuvan, se on voinut lähteä jo verkassa ja siksi Rasse oli pohkeen takana.
Rasse muuttui heti hankalammaksi että jäykemmäksi ratsastaa lähtömerkin jälkeen. En lähtenyt sitä pyörittelemään yhtään rennommaksi, en edes vilkaissut niskaa ohjelman aikana. Luulin/toivoin itseasiassa, että se on tasaisesti nyökyssä. Toinen laukkaympyrä jäi pieneksi ja askeleenpidennyksessä tahtivirhe puuttuvan kengän takia. Saimme tasaista kuutosta, kaksi 6,5 ja yhden 5,5. Olin pettynyt, mutta en harmitellut muuta kuin puuttuvaa kenkää.. Löysimme alueelta kengittäjän ja jatkoimme siitä suoraan varusteiden lisäämisen kautta esteverkkaan. Rasse oli vieläkin pohkeen takana ja sitten potkaisin jo niinkun oikeasti. Yht'äkkiä kaikki muuttui ja pappanen heräsi. Se teki hyviä teräviä hyppyjä ja pörisi.
Tultiin pohjaan parikertaa, mutta heti laukannostosta lähtien kaikki tuntui loksahtavan paikalleen. Rasse ei koskaan ole laukannut noin ns. ryhdikkäästi ja se tuntui selkään niin mageelta! Rata oli ihanan looginen, mutta esteissä ei ollut täytteitä, joten minä kuskina sain tosiaan ratsastaa nollaan. Meille ratsukkona on eduksi kaikki mahdolliset täytteet ja erikoisesteet, sillä Rasse ei kyttää mitään, mutta nostaa jalkojaan tuplasti varmemmin. Sarja meni hyvin ja päätin kääntää pienemmällä tiellä lankkuesteelle, jonka tiesin tippuvan helposti. Tultiin niin pohjaan, kun esteelle voi tulla, mutta pysyin ihan pystyssä ja Rasse ei osunut siihen. Tökköhyppy rikkoi vähän tahtia niin sain ratsastaa okserille paljon eteen. Muistin jopa ratsastaa esteen jälkeen maalilinjalle! Olin niin tyytyväinen rataamme, että hymy venyi korviin asti. Lähdimme pienen kävelyn jälkeen hevostarkastukseen, josta siitäkin pääsimme läpi, joten maastokokeeseen pääsy oli taattu <3
Meidän maastostartti oli 15:22, verkassa piti olla klo n.15 ja aikataulutin siitä taaksepäin laskemalla: selässä 14:50, hokitus, harjaus jne.. Tässä välissä hoidin hepan pois edellisistä kokeista ja se sai torkkua ja syödä. Itse myös nesteytin itseäni ennen kuin menin juoksemaan jälleen kohti koulu& maastoverkkaa. Vuorossa oli maastoradan näyttö. Maaston meille näytti tuttu Perttu ja meninkin hänen seurassaan, sillä Monna ei päässyt juuri tuohon aikaan mukaani. Tykkäsin paljon maastosta ja esteistä. Tehtävää oli ja niin pitääkin olla. Juuri samanlaista vesitehtävää olimme tehneet arossa, hieman korkeammalla tukillakin ja olin tosi innoissani. Heti alkuun ykköseltä kakkoselle oli älyttömän pitkä baana ja se sopi meille kyllä. Ehdin uskaltaa Rassen edetä, jos esteitä olisi heti ollut pienin välimatkoin, en olisi uskaltanut päästää sitä siihen väh. 450m/min. Kävelin nälkäkuoleman uhatessa sen vielä toiseen kertaan yksin ja sovelsin jokaisen esteen meille ratsukkona. Vaikeudet; tarkkaavaisuus; istunta; tempo. Kun palauduin sieltä söin ja katsoin tuttujen ratoja. Hain koulupaperit ja lähdimme kiertämään radan vielä kerran Monnan kanssa. Alkoi tulla jo "kiire" kun pääsimme takaisin ja juoksin suoraan talliin laittamaan omia vaatteita ja Monna laittoi Rassea.
Kiirettä tosiaan ei kyllä ollut, sillä lämpötila nousi jatkuvasti ja ei yksipäiväisissä voinut kovin kauaa verkata. Käveltiin, ravattiin hetki ja laukkailtiin. Sain "moitteita" varovaisesta 250m/min laukastani ja päätettiin Rassen kanssa näyttää, että osataan me laukata. Saatiin silti Juholta kommentti "saattaa kuulostaa oudolta, mutta saa vieläkin paaaljon enemmän laukata radalla." Tiesin kyllä, että radalla uskallan kyllä päästellä, verkassa oon vain tosi varovainen vielä. Verkkahypyt meni ihan ok, ei tullut sellaista wouuu-fiilistä. Luotin kuitenkin sen varmasti tulevan radalla. Menin edellisen ratsukon lähdettyä pyörimään lähtölinjan tuntumaan ja Juho tuli sanomaan viimehetken tsempit ja neuvot, kiitos siitä :)
Lähtö meni oppikirjojen mukaan, onneksi treenattiin se Arossa! Kaikki meni hyvin, keltaiselle mökille joka oli yleisöä päin varmistin erityisesti pohjetta sekä seuraavalle valkoiselle seinälle. Näiden kahden esteen välissä kuulin kuuluttajan selostuksen ensimmäistä kertaa, Sampan ja Monnan huudot ja sain siitä kuin tykiniskusta adrealiinia tuhannesti lisää. Mentiinkin jo ainakin helpon tempoa :P Sianselkä kivaan ylämäkeen- no problem. Hauta-tukkikaareva ihan mahtavasti ja fiilis vain nousi! Pääsin hiekalle suunniteltusta kohtaa ja tukit ylämäkeen yleisön edessä ihan sujuvasti. Alamäki ei jännittänyt tuossa yhtään itseäni ja lähestyimme vettä. Varmistin pohkeella, että Rasse varmasti menee ja veden loppupäässä ja maalla nappasin raipalla lavoille, kun tunsin Rassen vähän hidastuvan.
Kolmoseste.
Vesi.
Hyppy tuntui selkään normaalilta, sitten ei mikään enää tuntunutkaan. Tilanteen nähneet ovat sanoneet ettei Rasse vaan noussut, se ei nostanut jalkojaan, se kompastui, se kävi melkein ihan kumollaan. Itse luulin että myös hevonen kaatui, jossain välissä muistin myös mätkähtäneeni maahan korkealta ja kovaa. Hidastettuna Rassen nenä kävi ihan 10cm päässä maassa, ainakin polvet ihan maantasalla. En edes tiennyt Rassen osuneen minuun, joku vaan sanoi siitä.
Kun olin tipahtunut, kuulin melkein heti Sallan äänen. GoProlta aika tuntui kylläkin yllättävän pitkältä. Salla lohdutti ja kuten facessa sanoinkin, tuttu henkilö tuossa tilanteessa oli kuin pelastava enkeli. Salla kysyi jotain -ei muistikuvaa- ja huusi sitten "tuokaa paikalle lääkäri". Samalla paikalle tuli myös ambulanssi, muistan katsoneeni ambulanssin naista ensimmäisenä, hän hymyili lohduttavasti ja se vain jäi mieleen. Lääkäri kyseli kipua minuutin välein ja huomasin sanovani ajan kuluessa aina vähemmän mitä viimeksi. Kun sietämätön kipu alaselästä ja polvitaipeesta laski, minut avustettiin ylös. Lääkäri tuossa vaiheessa totesikin, että henkinen kipu on se suurin varmasti ja voitte varmasti uskoa kuinka paljon oikeasti harmitti ja vit****i. Askel tuettuna, pieni matka yhden ihmisen tuella ja sitten yksin. Lähdin turvallisuuspäällikön mukaan ja alue purettiin, jotta kilpailua voidaan jatkaa. Muutama tuttu juoksi aidan luo ja huusivat tsempit ennen kuin nousin autoon. TP kertoi jatkosta tarkasti ja kyseli vointiani.
Monna ja Rasse odottivat meitä jo tallilla, vaikka ajattelin heidän olevan vasta matkalla. Olin tosiaan maannut yli 6minuuttia, se tuntui vain todella lyhyeltä. Aina, vielä yömyöhäänkin toisen puhuessa tapahtuneesta olin itkukurkussa ja en pystynyt vastata. En kyennyt kertomaan tapahtuneesta julkisesti, en edes kavereilleni. Soitin ainoastaan äidilleni, joka tiesi lähtöaikani ja tiesin olevan huolissaan, kun vastausta ei kuulunut. Itkin lähes koko puhelun ja katsoessani ympärille monet katseet olivat juuri minuun. Ne olivat kuitenkin ystävällisiä. Yksi tuttu Purolasta tuli myös juttelemaan ja sai minut jopa jo hymyilemään hieman <3 Tulloin jouduin vähän konkkaamaan vasen jalkaani sekä selkä oli huonossa kunnossa ja oksetti. Seuraavana aamuna nousin vetreänä, ratsastus meni 3min muuta kuin käyntiä, koska pyörrytti ja oksetti älyttömästi sekä kevennys ja laukkaaminen sattui. Jäimme siis yöksi vielä Keravalle, etttei minun tarvitse jumiuttaa entisestään selkää pitkällä matkalla.
Eilen vasen turvonnut politaive nosti turvotusta reiteen ja jalkapöytään asti enkä pystynyt taittaa jalkaa senttiäkään. Tänään olen vaihtelevasti saanut sitä hieman koukistettua tai sitten en ollenkaan. Kävin myös käyntimaastossa, joka sujui ihan ok, keventäminen ja laukkaaminen ei ollut kivuliasta ainakaan noiden 4kierroksen aikana koulujalkkareilla.. Huomenna toivottavasti pystyn mennä kunnon treenin jo vähän lyhyemmillä jalustimilla, lauantaina ja sunnuntaina nimittäin pitäisi hypätä tunti maastareita valmennuksessa. Hopehopehope.
Moi! Olisin toivonut tulevani kirjoittamaan teille vasta ensiviikolla onnistuneesti menneiden kenttäkisojen jälkeen, mutta ei nyt ihan se(kään) reissu mennyt suunnitelmien mukaan..
Jo torstaina (8.pvä), matkalla Purolaan tiesimme ja saimme kuulla, että vettä on tullut todella paljon ja nurmella maastoesteiden hyppääminen onnistuu varmasti vasta aikaisintaan sunnuntaina. 18.-19.päivä olevat kisat olivat myös vaakalaudalla jos sataisi enää yhtään. Paria tuntia ennen kohteeseen pääsyä meille soitettiin ja kerrottiin kisojen peruuntuneen. En käsittänyt ihan heti mitä se tarkoittaisikaan koko reissulle, sillä odotin kaikkea muuta tapahtuvaa innolla. Perillä laitettiin porukkamme neljä hevosta karsinoihin ja purimme tavaroita. Vettä oli tullut niin paljon (ja tuli), että piha oikeasti lainehti vedestä ja kentät näytti enemmänkin vesilätäköltä. Aloin todella tajuta tilannetta ja muutenkaan kaikki ei mennyt ihan nappiin..
Kaikki maastoestekuvat lauantailta c)Helmi Huttunen
Torstaina illalla oli tarkoitus hölkkäillä kevyesti maneesissa, mutta Rasse päätti tosiaan näyttää minullekin minkälainen täykkäri-Ranttilainen osaa olla. Tuota puolta en ole itse nähnyt vain kuullut. Siellä porukka naureskeli, että viisivuotias on ensimmäistä kertaa reissussa.. Eihän se olekaan kuin 19v ja ehkä sadatta kertaa Purolassa. Itse en olisi sen kanssa pärjännyt todellakaan, sen verran hurjana se kävi. Monna antoi toimintaohjeet selkäännousuun ja ratsastukseen ja selvittiinkin hengissä vaikka tosiasiassa melkein laukattiin vain se 20 minuuttia, sillä muutoin hevonen olisi ottanut vähän yläpomppua, kun otti lisää kierroksia jo pidätteestä. Pääsimme kuitenkin ravailemaankin suurimpien höyryjen lähdettyä ja hevonen tuntui oikeasti mahtavalta. Laukatessa olisin voinut lähteä 120cm radalle ja voittaa sen suurella todennäköisyydellä.
Jos tämä kertoisi kuinka paljon sitä vettä tuli..
Torstain iltapala ja ainut "ruoka"!
Perjantaina oli illalla 1-tason iltakisat, joihin ilmoittauduin 85&90cm ja olin tosi innoissani ja 85cm tulisi nyt niin hyvään saumaan, kun olemme siirtymässä kokonaan 90cm ja isompiin. Muutamaa tuntia ennen starttia kävin katsomassa hevostani, joka siirrettiin sisätalliin siksi aikaa, kun Zindi tarhaili. Näky ei ollut mukava, sillä oikea silmäluomi oli hyvin turvonnut ja Rasse ei lopulta pystynyt pitämään sitä auki kuin ihan himpun verran. Sain kuitenkin oppia ja osallistua toimihenkilönä ja sen jälkeen ratsastaa Juuson Maisan. Kisat sujuivat mukavasti ja puitteet tuolla on kyllä niin upeat. Olin Maisasta kuullut, että se on kiltti. Tajusin vasta Juuson sanoessa, että tuo voi tehdä ihan mitä vaan, että kiltti siis käsitellä- ei ratsastaa. En laittanut martingaalia saati turvaliiviä ja kannukset jalassa. Kahta ensimmäistä olisi tarvittu, varsinkin Juuson laittaessa meille pystyn ja kannuksille ei kyllä todella ollut tarvetta. Ravissa se oli tosi kiva siihen asti, kun aloin vaatia vähän enemmän ja laukassa hauislihakset joutuivat tosiaan töihin. Tamma oli kuin sähköjänis ja sitä sai vain pidättää. En osannut ratsastaa yhtään tuon tyyppistä hevosta ja sain hävetä olantakaa, että omistaja näkemässä tämän. Hyppyihin en päässyt mukaan pari kertaa, kun viimeiseen askeleeseen asti sai pitää kiinni ja sitten myödätä. Mutta muutaman kerran ihan sujuikin, jopa pystyn ollessa 80-85cm! Olin todella kiitollinen, että sain kuitenkin ratsastaa tämän tyyppisellä hevosella ja opin taas uutta. Ja ei meillä ihan huonosti kai mennyt ulkopuolisen silmin, kun sain ratsastaa tammaa vielä seuraavinakin päivinä.
Lauantaina pääsin kuolainoppiin että siivoamaan karsinoita ja hevosen ollessa kaksisilmäinen hyppäämään maastareita! Siivosin ~15 ja neljän oman hevosemme karsinat juuri ennen päivän rataeste-ryhmien alkua. Ihana Iina kertoi myös päivän aikana erikoiskuolaimista, turpahihnoista yms. ja opin paljon uutta, kiitos vielä! Iltapäivällä alkoi oma ryhmäni, molemmat kentät lanattiin ja toiselle tuotiin vielä lisää hypättäviä esteitä. Valmennus sujui hyvin, mitään ongelmaa ei ollut ja päästiin menemään jopa helpon kapea! Kun sitä tuotiin kentälle niin ajattelin itsekseni, että tuota en aio hypätä ja johdetolppien näyttäessä sen olevan yli 100cm ja hirmuleveä niin olin aivan varma, että tuota ei edes ehdoteta meille.
Aloitimme hyppäämään toisella isommalla kentällä ja tulimme pientä tukkia, risua ja sianselkää alkuun. Paikat oli välillä vähän kaukaa tai liian läheltä, sain ohjeeksi laukata sujuvammin, hevosen ollessa vanha konkari eikä tarvitse varoa periaatteessa mitään. Paikat tulee helpommin, kun Rasse saa laukata ja Paavo kertoi tämän kokemuksesta ja se tosiaan helpotti ratsastusta. Tulimme pikkuradan pikkuesteillä ennen kuin siirryimme toiselle kentälle. Siellä tulimme linjaa ja kapeita, myöhemmin näitä yhdistettynä radaksi. Linja jäi alkuun meille vähän lyhyeksi ja sain ottaa pari pidätettä välissä. Tulimme yksittäisenä molemmat!! kapeat eli myöskin sen mitä ikinä en olisi ajatellut meneväni. Pienempi kapea oli helppo, Rasse vähän kiemurteli ennen estettä, mutta pitäessäni katseen eteen ja laskemalla rytmiä niin ruuna tajusi että yli ollaan menossa. Toinenkin kapea meni hyvin ilman ongelmaa, oli aika voittajafiilis :)
Sitten sainkin opetella radan. Pitkän mutta loogisen radan. Tulimme samoja esteitä, mitä olimme jo menneet ja muutamia uusia kivoja tuli lisää. Paavo kertoi mitä haetaan ja mitä hevoset voi katsoa. Muilla oli Rassea paljon kokemattomampia hevosia ja he näyttivät esteitä, minä näytin itselleni "trakehnerin". Suht'korkean ja alta tyhjän olevan tukkipystyn ja trakehnrille tyypillisen haudan sijaan siellä oli vesimatto. Ykköselle tuli jälleen suuri hyppy, niin kuin aiemminkin, muutama vähän pohjaan ja juurikin ennen tuota trakehneria tuli puolen askeleen mittainen hidas hetki, mutta kun puristin pohjetta niin yli mentiin. Kapea-kapea kaarevalinja meni hienosti ja olin hyvin tyytyväinen <3 Paavo kertoi lopuksi näin(ei sanatarkasti): "Upea tilaisuus päästä tämäntasoisella, kokeneella hevosella harjoittelemaan. Se ei mene yli, jos ei ratsasta, vaikka pelastaakin paljon eikä kyttää. Sulla on perusasiat hyvin kunnossa eikä niihin tarvinnut puuttua juuri ollenkaan ja hyvä tasopaino." Oli hienoa kuulla tämä Suomen parhaimmistolta kenttäratsastuksessa ja muiltakin sain ihania, tsemppaavia ja kehuvia kommentteja, ne toi älyttömästi hyvää mieltä.
Jaoin nämä kahteen osaan, seuraava tulee jossain välissä. Toivottavasti saan toisen maastaritreenin materiaalin siihen mennessä! :)
Voi että mulla on takana upea juhannus! Sain tutustua mahtaviin ihmisiin ja erityisesti perjantain maastoestetreenit olivat unohtamattomat! Kiitos kaikille osallisille ja tietenkin parhaalle valmentajalle ja ratsuille <3
Ensimmäisenä menin Lyylillä ja älkää ihmetelkö miksi Rasse vilahtelee jo niissä kuvissa, sillä Monna otti muutamia hyppyjä ennen minua, kun ruunalla ei ole hypätty maastareita hetkeen. Rasse oli kuitenkin rauhallinen jo silloin ja kuolainta paksusta kuminivelestä messinkiseen niveleen ei tarvinnut vaihtaa.
Aloitettiin verkkaamalla isolla hiekkakentällä normaalisti, kuin estevalmennukseen olisi menossa. Minä otin ristikolle muutaman hypyn ennen tukille siirtymistä. Oli tosi kiva, kun kentälläkin oli maastoeste ja sai harjoitella "mukavuusalueella". Olin vähän ylivarovainen ja tultiin pohjaan useasti. Nypin takaisin, vaikka Lyyli kokeneempana tiesi, että pitäisi edetä, mutta en päästänyt sitä etenemään. Tultiin vinoon ja sitten siirryimme parkkialueelle. Tulimme sen ihan pikkuisen kavaletin, lopuksi tukki-tukkilinjan. Ja se jälkimmäinen tuntui ihan kammottavan isolta ja ekaa kertaa otettiinkin stoppi. Rohkaisin itseäni ja ponia ja pääsimmekin jo yli. Jatkoimme siitä toiselle alueelle ja hyppäsimme sielä yksittäin, edestakaisin ja ratana esteitä.
Rasse oli ihan mahtava oma itsensä, olin ihan fiiliksissä! Se hyppäsi kaukaa ja läheltä. Se halusi näyttää ja opettaa minua "hei tää pitää tehdä näin ja näin". Kerran meinattiin ottaa suurempi haaste vastaan, nimittäin tukki, joka oli veden äärellä ja hyppäsimme sen vähän vauhdikkaasta laukasta. En saanut ihan heti kontrollia ja Rasse meinasi että hypätään tuo helpon sianselkä vinoon.. Sain käännettyä sen "vähän" suuremmalla asetuksella toiseen suuntaan, harmittavasti sitä ei tullut videolle. Tämän jälkeen kääntyessäni tulosuuntaan Rasse otti muutamat pomput ylöspäin ja se veteli ihan tykkinä ja pikkuiselle esteelle tultiin laaka hyppy, joita isommilla esteillä ei saa tulla. Hevonen on saatava kontrolliin ja rytmiin ennen mitä tahansa maastoestettä.
Veden ohitimme, sillä halusimme hypätä loput esteet kuivilla suojilla ja päätimme palata sinne viimeiseksi. Tulimme alas- ja ylöshyppyjä, uskalsin Lyylilläkin isommat ylöshypyt, jotka loppujenlopuksi oli ihan helpot ratsastaa. Myöskin alas, jonka kielsin jyrkästi alkuun. Monna pakotti mut tulemaan ihan käynnissä ja kiljuin järkytyksestä, mutta hei katse pysyi ylhäällä niin kuin pitääkin! Osasin flipata että kerätä suht'nopeasti ja halusin tulla heti uudestaan ravilla. Se fiilis oli ihan mahtava, kun selätti pelkonsa vaikkakin olin kiljumatta vasta viimeistä kertaa sitä tullessa :D.
Tästä jatkettiin taas eteenpäin ja molemmilla hevosilla hyppäsin ensin yksittäisenä a-esteen. Rassella tulin sen jälkeen vielä haudan (lähes) ravissa ja ei edes saatu sille pellehyppyä eikä myöskään käyty takajaloilla siellä(kuten pienemmässä haudassa).. Mentiin pikkulenkki hypäten vuoronperään jokainen vastaantuleva pikkueste (3/4kpl). Molempien kanssa tultiin tämä ratana. Lyylin kanssa saatiin vihdoin ryhtiä touhuun ja saatiin rytmistä kiinni, kun esteiden välillä oli matkaa. Rasse oli kivan rauhallinen ja meillä oli niin kivaa!
Tämän jälkeen mentiin takaisin alas veteen ja hauta-olympia sarjalle. Veteen Rasse meni kovin innokkaana ja kasteli turpaansa lampeen. Oltiin samalla vetohevosena nuorelle Pavelle ja urhea pikkupoika kastoi kyllä etusensa, mutta vasta treenin jälkeen Juuson taluttamana jokainen jalka kävi lammessa. Tulimme vielä uudelleen tuota hauta-olympia sarjaa ja siitä kaareva linja pikkutukille. Näitä tulimme jo siis aiemmin, mutta tulimme muutamaan kertaa uudelleen, mm. Rasse ei välittänyt muuta kuin viimeisellä kerralla siitä haudasta, kun tulimme kootussa laukassa.. Rassen kanssa mentiin radan pätkä joka alkoi ihan parkkialueelta ja sisälsi portaat ylös ja alas+ muut lammen ympärillä olleet esteet.
Mulle jäi aivan Super fiilis koko reissusta, vaikkain tälläkään kertaa kaikki ei mennyt putkeen.. Myöhästyttiin noin puolituntia aikatalusta, kun Wappu ja Rasse saivat väliaidan pois sijoiltaan ja ajoimme vanhemman pariskunnan pihaan, jotka tulivat auttamaan, kiitos heille suuresti! Lopuksi Lyyli ei suostunut menemään meidän hevosautoon tai siis pysymään siellä ja matkusti Juuson rekassa tallille Paven seurana.
Erityisesti Rassen kanssa tämä oli niin mahtava kokemus ja ihan uskomatonta, että sain osallistua ja opetella kahdella aivan erityyppisellä hevosella.
