Mun rakkain Rasant alkaa toipua <3
Olin tiistaina ensimmäisen kerran Rassen selässä kahden kuukauden jälkeen. Epäpuhtaus oli harmittavan selvää selkään, mutta hevosta se ei selvästi haitannut ollenkaan. Se vähitellen myös parani hevosen vertyessä. Teimme pitkä alkukäynnit, sen jälkeen olimme alkeisratsukon ja länkkärin sekamuoto; nimittäin ravailimme pitkiä sivuja vapain ohjin, etten häiritse hevosta millään lailla. Teimme parempaan suuntaan eli vasempaan kuusi pitkää sivua (aina ennen kulmaa siis käyntiin). Ja toiseen suuntaan kahdeksan. Oikea oli selvästi huonompi, mutta jatkoimme silti. Tämän jälkeen käveltiin hetki ja sen jälkeen muutama kierros tuntumalla koko uraa pitkin.
Näin aloitin tekemään postauksen noin viikko sitten torstaina. Fiilis ei silloin jaksanut tehdä postausta loppuun ja se vaan jäi. Teki ehdottoman hyvää vähän lomailla bloggauksesta, ehkä uudella innolla, kun Rasse alkaa pyöriä kuvioissa taas mukana? Hope so!
Tosiaan viime viikon tiistaina kävin Rassen selässä, seuraavina päivinä lisättiin aina muutama minuutti lisää sekä vähitellen jopa laukkaakin muutama kierros. Rasse on ollut joka kerta puhtaamman tuntuinen, joten toiveet on suuret, että pääsisimme parin viikon sisällä takaisi normitreeniin ja hyppäämään!! KuRatin kisat jää ymmärrettävä pois, myöskin toukokuun kenttäkisat..
Treenit jäi hetkeksi tauolle, sillä lähdimme Niinisaloon PerusSorsa leirille. Munhan olisi pitänyt olla Rassen kanssa harrasteen-ryhmässä, mutta nyt ratsun jäädessä kotiin niin olin jokapäivänhöylänä lainahevosten varustuksesta lasten hoitoon. Hauskaa oli, vielä hauskempaa olisi ollut satulan päällä <3 Kuvat juurikin viikonlopulta, mielestäni ne onnistuivat aika hyvin!
Tämä ruuna jäi todella mieleen, sillä se on kuin komeampi kopio Rassesta. Kaikki piirteet kuvasi todella paljon Rassea, mutta ihmejakyllä ne eivät olleet sukua! |
Mikä oli teidän lempparikuva? :)