lauantai 30. elokuuta 2014

Jos jaksaa odottaa, se palkitaan tuplasti

Moi! En jaksanut kirjoittaa mitään siitä torstain Mairen ratsastuksesta, sillä hevonen oli jälleen ep ja suunnitelmat muuttui koulutreenistä ongelman etsimiseen-tuloksetta.
Mutta on hyvääkin tapahtunut! Nimittäin menin eilen jatkoriparille(pe ilta-la aamupäivään) ja oli taas niin mukava "leiri". Outoa ajatella, että se kaikki on nyt ohi. Tai no, mua kutsuu lokakuussa ensimmäinen isoskoulutus, isos-ystävieni "pakotuksesta" ja on se oikeastikin niin kivan tuntuista hommaa. Minun leirin lesta sanoikin, että "sähän kuljet isosten kanssa vapaa-ajallakin, mitä muuta susta voisikaan tulla". Tottahan tuo <3
Ja tänään heti Jatkiksen jälkeen äiti suostui tuoda minut Ilmajoelle ja vuorossa oli koko iltapäivä tallilla. Te ette voikaan ymmärtää mikä fiilis on nähdä, joku niin tärkeä itselle taas monen viikon tauon jälkeen. Tai no voin melkein sanoa, että melkein kuukauden tauon, sillä viime kerta tallilla oli n.7min... 
Näiden korvien välistä elämä on aina yhtä unelmaa <3
Niinkuin postauksen otsikkokin sanoo, niin tajusin tänään, että miten paljon arvostankaan nyt kaikkea, kun pääsen Hallan luo tai ylipäänsä Anun hevosten luo. Esimerkiksi ärsyynnyn helposti sisaruksilleni/äidilleni, jos en ole päässyt tallille hetkeen. Ja sitten varsinkin Hallan luota tultuani vaan hymyilen ja hymäilen. Halla on mun elämäni hevonen.

Luultavasti haluatte tietää mitä tänään tein tallilla? Ja sanon heti, että tein paljon, murehdin, itkin ja taas yksi varsa sai uuden kokemuksen lisää.
Aluksi otin Hiilen harjaukseen ja jalkojen pesuun. Hiilen pään karvat olivat taas vaalentuneet aika paljonkin, hui kohta se on kimo! Hiili oli taas oma symppis itsensä käytävällä. Menin taluttamaan sitä suitsilla hetkeksi kentälle ja poika vihdoin ymmärsi miten ravataan vierellä! Se meni ihan pörheänä ja erittäin tyytyväiseltä itseensä. Tein erilaisia peruutus, pysähdys ja ravaamis-tehtäviä. Seuraavaksi Häjy tuli harjattavaksi ja pikkupoika oli oikein asiallinen!

Ottaessani Hallan sisälle huomasin , että siltä oli lähtenyt etusesta kenkä irti ja kavio oli kunnolla lohjennut. Olin jo suunnitellut valmiiksi mitä tekisin ja olin jo montapäivää miettinyt, että jes pääsen taas parhaan hevosen selkään. Suunnitelmat muuttuivat tässäkin, kun ajattelin, etten voi mennä hevosella jolla on noin lohjennut kavio. Mulla jotenkin tuli taas semmoinen tunne, että vaan kaikki tapahtuu mulle ja se oli taas niin mun tuuria. Monen viikon odotus päättyy kävelemiseen.


 Harjasin Hallan hyvin, ja katsoin muita kavioita missä kunnossa ne on ja letkutin nähdäkseni säteiden kunnon. Huomasin toisestakin etusesta lohjenneen pienen palan, mutta säteet oli ok. Menin vain taluttamaan Hallaa kentälle, mutta se näytti vähän varovan sitä etusta. Sopivasti Anu tuli juuri takaisin tallille ja kokeili juoksuttaa Hallaa, eikä se kovin pahalta näyttänyt. 

Laittoimme kuitenkin Hallan hetkeksi tarhaan ja hain Hiilen uudestaan talliin, sillä Anu kysyi haluanko kokeilla taas selästä päin. Tottakai halusin. Varustimme ja menimme kentälle. Anu talutti meitä ihan hetken, mutta ori tuntui olevan niin rauhallinen, että aika nopeasti menimme yksin käynnissä tehden pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä. Kokeilimme jälleen ravia ja Hiili ei ole koskaan ollut siinä niin tasainen ja kiva! Se vaan otti rennosti ja ravaili korvat höröllä eteenpäin ihan kulmat kaikki.Annoin Hiilelle tuossa välissä iltaruuat ja Anu aloitti irtohypyyttämään Humppaa. Menin vähän kaveriksi kujan toiseen päähän ja ehkä se hevonen joskus hyppää edes polvenkorkuisia. Mun silmään Humpalla on ihan kiva hyppytyyli, vaikkei se tekniikkaa täydellisesti osaa:D Ja siis Humpan isä ei ole lahja esteratsastukselle, mutta liikettä ja koulutaitoa löytyy molemmilta erittäin paljon.
Ajoitus ei ihan onnistunut...

Ja tuo mitä ylempänä kerroin, että yksi varsa sai uuden kokemuksen elämäänsä liittyy Häjyyn. Kävin nimittäin sen selässä tänään! Anu piti kiinni tarhassa(tutussa paikassa) ja Anun ystävä punttasi minut selkään. Häjy ei välittänyt mitään, ihan huippua! Emme siis aloita mitään ratsukoulutusta tietenkään vielä, kävin vain selässä. Jätimme Häjyn jatkamaan ruokansa syöntiä ja menin varustamaan Hallaa. Käynnissä mitään arkomista en huomannut selästä, ravissa aluksi vähän ja laukassa myös. Vähitellen kuitenkin molemmissa askellajeissa arkominen piennentyi ja lopuksi oikeaan en huomannut ollenkaan. Volteilla ja pienemmillä teillä huomasi, ettei askel kulkenut kunnolla niin tein asellajit kevyesti vaan läpi suurella ympyrällä. Annoin Hallan kulkea matalassa muodossa, että mahdolliset lukot aukeasivat. Ja ruuna ei ole hetkeen esittänyt niin ilmavaa laukkaa, mitä tänään! Mä oon niin onnellinen, kun oon saanut noin upean hevosen elämääni, kiitos <3

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sähläyksestä vastalaukkaan

Moikka! Vaikken hetkeen aikaan ole postaillut, niin heppailua ei ole unohdettu, en ole vain aikaiseksi tulla kirjoittamaan mitään. Ne sunnuntain kisat sujuivat hyvin ja jopa Maire pääsi tälle kaudelle kisaradalle! Ei tietenkään minun ratsastamana vaan M:n omistajan kaverin alla, hänen hevosen kipeydyttyä. Maire oli oikein hieno minun silmääni, sillä en tule varmaan saamaankaan menemään Mairea niin hienosti. Jos oikein muistan niin he saivat n.56-58% (en todellakaan ole varma) eli siis kuitenkin aika hyvin helpossa A:ssa, erittäin lahjakkaiden kouluratsujen mukana. Ja verrattuna siihen, että muilla on treenattu kauan aikaa ja Maire saikkuillut kesän. Itselläni hevosenhoito-hommat vaihtui kokonaan kirjoitus-,  niittaus- ja tulospalvelutehtäviin. Mutta oli kyllä hienoa olla niinkin tärkeissä tehtävissä!

Tiistaina eli eilen siis.. menin Mairella maneesissa koulua. Aluksi Maire oli niin levoton eikä kuunnellut eikä todella keskittynyt työn tekoon. Alkukäyntien ajan seuranamme oli pari ratsukkoa loppukävelemässä ja silloin M oli ihan ok vielä, mutta heidän lähdettyä ei tamma voinut keskittyä. Se kyttäili ja kulki pää taivaissa ajoittain. Tein käynnissä aluksi vähän hakien rennompaa hevosta. Ravissa hevonen oli myös jännittynyt, mutta vähitellen volttien jälkeen tuli kivojakin pätkiä. Tein aika erilaisia (epämääräisiä) tehtäviä, voltteja, väistöjä, tempon muutoksia jne. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja aloin tehdä suunnitelmallisia tehtäviä harjoitusravissa. Jos oikein muistan niin ensiksi R-S linjalla hakien ihan suoraa hevosta ja vaihdoin aina suunnan. Tämän jälkeen sunnuntain koulukisojen innoittamana erilaisia pätkiä eri kouluradoista. Mm. lävistäjällä lisäyksiä sekä kulmankatkaisusta ulos tullessa väistöä uralle.
/= väistöä.


Vähitellen erinäisten tehtävien jälkeen hevonen alkoi tuntua jopa hyvältä. Ajattelin laukata uralla, mutta tammalla oli sen verran intoa, että aina sen kiihdyttäessä otin pienen puolipidätteen ja suurelle ympyrälle. Kun hevonen taas rauhoittui niin uralla hetkenaikaa ja ympyrälle. Varsinkin vasempaan Maire oikoi paljon ja ei kuunnellut sisäpohjetta. Välillä otin siirtymisen käyntiin kulmassa ja todella työn saadakseni sisäpohkeen läpi. Otin välissä laukan oikeaan ja se sujuikin kivasti. On taas niin ihanaa päästä työstämään Mairea laukassakin! Otin vielä kerran oikeaan ja nyt tamma kunnioitti sisäpohjetta ja rentoituikin niskasta kivasti.
 
 
Kävelin hetken, jonka jälkeen sain idean rääkätä itseäni vielä enemmän ottamalla jalustimet ylös. Tein taas muutamat väistöt ja lisäykset. Sitten aloin tekemään keskihalkaisijalta laukannostoja, siitä voltille ja raviin siirtyminen pitkänsivun keskellä. (Piirros alempana.) Itseasiassa jopa laukkakin meni hyvin enkä edes suistunut satulasta, vaikka muutaman kerran lähellä olikin.. (huono tasapainoinen ilmoittautuu!)




Punaiset viivat ravia ja siniset laukkaa. Hups, tuohon tuli virhe, oikean puoleisen ympyrän jälkeen laukkaa jatkoin vielä hetkenaikaa aivan kuten vas.puolella on.
 
 
Otin tämän jälkeen jalkkarit takaisin ja oi jestas, miten helppoa olikaan istua! Ajattelin jo, että tuon voisi tehdä koulukisojen verkassa, jos siihen on vain mahdollisuus. Mulle tuli mieleen tehdä vielä vastalaukkoja ja mietin erilaisia tehtäviä mitä olen kuullut. Päädyin tekemään noston keskihalkaisijalta ja jatkamalla seuraavan lyhyensivun puoleen väliin, kulmankatkaisu ja vastalaukkaa seuraavalle lyhyelle/pitkällesivulle.
Vastalaukkojahan mä en ole juurikaan tehnyt ja olin tyytyväinen itseeni ja erityisesti Maireen. Vähitellen olen osannut työstää Mairea laukassakin eikä laukkatyöt ole jäänyt pelkäksi matkustelemiseksi ja vauhdin himmaamiseksi. Ravailimme vielä eteenalas ja käytiin kävelemässä tiellä. Kylmäsin etuset ja Maria tuli sopivasti juuri tallille ja aika meni nopeasti jutellen :)
Huomenna menen taas tuuppailemaan katsotaan koska saan postauksen siitä tehtyä!



lauantai 23. elokuuta 2014

Paljon heppailua!

Hei! Mulla on tullut vähän postaus taukoa monien kiireiden vuoksi, ja nytkin tätä uolikiirreessä yritän kirjoittaa, sillä huomenna herätys 6.50.. Olen siis jälleen menossa kökkimään, tällä kertaa tosin aluekoulukisoihin(syvä huokaus, pitkä päivä tulossa..). Mutta piristystä päivään tuo 4 eri hoidettavaa hevosta, katsotaan miten selviän:D.  Tiistaina meille tuli muuten puoli vuotta yhteistä aikaa! Parempaa hevosta ja omistajaa en olisi voinut kyllä toivoakaan <3. Ja tämä on sinänsä hassua, sillä viime vuonna vuokrahevos kriteerit oli ehdottomasti EI tamma ja iso, siro puoliverinen ruuna..

Keskiviikkona sain ratsastaa jopa kaksi hevosta! Koulusta, kun  pääsin tein läksyt ja söin ja lähdin aika kiireellä tallille ratsastamaan Mairen kevyesti. Nyt en käyttänyt aikaa hirveästi hevosen laittamiseen ja hoitamiseen(mutta harjasin tietenkin kunnolla jne.). Koko päivän satoi kaatamalla ja välillä tuli poutaista max. puoleksi tunniksi ja taas kaatamalla. Niin kentät oli kauheassa kunnossa ja menin maneesiin. Siellä odottikin ja "piteli" sadetta, kaverini Laura hänen vuokrahevosensa kanssa. Emme ole törmänneet koko kesänä tallilla vaikka kummatkin viikoittain siellä käy!

Kävelin hetkenaikaa ja jatkoin tekemällä käynnissä voltteja. Maire on ollut nyt tämän viikon ihan kunnossa ja sillä ollaankin menty jo vähän rankemmin. Tein samaa tehtävää, kun viimeksi tunnilla. (Tehtävästä lisää tässä postauksessa. ) Makkarainen oli oikein mukava ja rauhallinen väistöissä! Kokeilin laukkaa, mutta Maire nyt jalkojen ollessa kunnossa laukka pyöri oikein hyvin ja vauhtia oli saman verran kuin intoa. En kauheasti kuitenkaan antanut Mairen spurttailla, kun ilman satulaa mentiin. Raukka parka varmaan ajatteli, kun kerrankin pystyy niin ei saa! Vaikka meninkin vain puolituntia niin hevonen oli aivan mahtavan alusta asti. Tamma antoi periksi niskasta, askel oli letkeä ja rauhallinen. Jos tämä terve kausi jatkuisi pitkään!

Ratsastin siksi vain noin vähän aikaa, sillä seuraavana oli vuorossa maastoretki ihanalla Lyylillä, Marian ja Sepon kanssa. Mentiin minulle ihan uusi lenkki, johon sisältyi pitkä laukka baana! Lyylillähän olen mennyt vain 4? kertaa ja se aina uudemmalla ratsastajalla on vähän varovainen. Tämä ilmenee aina pois päin laukatessa pudottelemisella raville, mutta takaisin päin tullaan aina reippaammin ja varmemmin. Lyylihän on ihan mahtava maastohevonen, sillä se ei kyttää mitään ja siihen pystyy luottaa 100%. Ja muutenkin se on niin ihana tapaus, kovin usein ei tule vastaan sellaista hevosta. 


Torstaina sain äitini mukaan tallille. Tarkkailin jälleen kokoajan säätä ja olinkin menossa jo taas maneesiin, mutta yht'äkkiä sää parani ja menimmekin kävelylle metsään. Talutin siis menomatkan ja ratsastin tulomatkan. Mairehan on välillä vähän pöhlö maastossa ja siksi en yksin lähdekään selästä käsin maastoon. Maire oli ihanan innoissaan kun tuolla metsässä tallusteltiin takaisin päin. Se korvat höröllä yritti ravailla eteenpäin. Postauksen kuvat on siis juuri torstailta :)
 
Mun on nyt pakko lähteä suihkuun ja nukkumaan, että jaksaisin huomenna herätä!
 



 


tiistai 19. elokuuta 2014

Kehitystä tapahtunut!

Heippa! Eilen mulla oli tosiaan tämän kauden ensimmäinen ratsastustunti Cavallossa. Itsehän käyn vain jokatoinen viikko, sillä vuokraan ja saan ratsastaa viikossa monta kertaa. Haluaisin todella käydä joka viikko,  mutta rahatilanteemme ei ole niin hyvä. Sekä edestakainen matka Kurikka-Seinäjoki on kuitenkin suhteellisen pitkä.
Video alempana:)

Fiilikset ovat edelleen tunnista huipussaan. Annika laittoi minut heti kunnolla töihin ja lopussa se todella tuotti tulosta! Menin tallin uusimmalla hevosella, Simolla. Simo on oikein ihana, suuri torinhevos-ruuna.


Aloitimme tekemällä pitkällä sivulla kiemura-uraa (pari metriä uralta poispäin ja takaisin x2). Simo oli aika hätäinen ja pitkän tauon jälkeen, en muistanut mikä sen normaali ravin tahti on. Muuten tiet sain suunniteltua ja tehtyä aika hyvin. Simo oli aluksi tosi jännittynyt ja tähyili kokoajan ulospäin. Vähitellen se alkoi keskittyä ja ravin laatu parani. Kiemura-uria teimme molempiin suuntiin ja myös harjoitusravissa. Huomasi ettei hetkeen aikaan ole harjoitusravia kunnolla mennyt.. Kiemuroiden jälkeen taisimme ottaa laukat isoilla pääty-ympyröillä. Näissä sain itse olla todella skarppina ulkoapujen kanssa, sillä Simo mielellään "liukuu" ulospäin. Ja lisänä oma vinouteni=ei kovin hyvä. Toiseen suuntaan meno oli jo vähän parempaa, mutta raville tiputtamista tuli edelleen liikaa.

Kävelimme hetken aikaa ja sen jälkeen työstimme raviväistöjä. Teimme voltin puomin ympärille ja jatkoimme heti ulos tullessa väistöä uralla. Tämä sujui meiltä yllättävän hyvin! Sain ratsastettua voltilta ulos hyvin ja siitä sainkin kehuja. Väistö alkoi sujua ja vasta puolen välin jälkeen pakka hajosi välillä. Jotenkin jännitin kun menimme niin lähellä aitaa ja aloin säätämään apujen kanssa, jolloin Simo heitti peppunsa uralle. Muutaman kerran siirryin tässä käyntiin ja aloitin rauhassa uudelleen käynnissä ja, kun pari askelta meni hyvin suoristin, kiitin ja siirsin raviin. Vasemmassa kierroksessa uskallan sanoa, että lähes jokainen väistö onnistui. Oikeaan takkusin itse jotenkin ja mulla oli avut hukassa.

Väistöissä ja niiden jälkeen hevonen oli aivan mahtava ratsastaa. Se käytti takapäätään hyvin ja askel oli letkeä. Sellaista hevosta oli mahtavaa työstää! Olin tosi ylpeä itsestäni, että sain ratsastuskouluhevosen menemään peräänannossa, sillä se ei viime kaudella minulta vielä onnistunut. Ja sain nähdä, että tekemäni kova työ alkutunnista palkitsi lopussa.

Otimme vielä laukat uudelleen pääty-ympyröillä. Nyt laukka sujui molempiin suuntiin ja tulikohan vain yksi rikko vaikeammassa kierroksessa. Sain pidettyä hevosen reitillä ja se alkoi rentoutua ja kuunteli apujani hyvin. Varsinkin oikeassa kierroksessa tunsin miten liike lähti takaa ja ehdin keskittyä istuntaani. Eli tunti oli aika mahtava aloitus tälle kaudelle!

maanantai 18. elokuuta 2014

Sunday

Heips! Eilen suuntasimme auton kohti Tuuria. Aika moni varmaan jo arvasinkin, että kohteena oli Miljoona hevonen-tapahtuma, tai no kisat. Oli ihan mahtavaa saada lähelle jotkut niin suuret kilpailut, jossa oli paljon väkeä, hevosia ja mahdottoman hienot puitteet! Toivotaan, että kilpailusta tulisi jokavuotiset ja suositumpi. 

Yritys hienosta panoraama-kuvasta..
Olisin halunnut mennä vaikka joka päivä tuonne, mutta perjantaina olin koulussa niin myöhään ja lauantaina töissä. Mutta kyllä sunnuntai oli se kaikista kiinnostavin päivä varmasti. Eilenhän oli siis poniratsastajien-, suokkien- ja ponien SM:ät, sekä joitakin avoimia luokkia. Ehdottomasti suokkimestaruudet oli minulle tärkein nähdä ja jännitys oli sen mukaista! Eniten jännitin Maija Pellikan ja Tosi-Romeon puolesta, sillä Maire on astutettu Romeolla ja Maijaa ihailen suuresti. Poniratsastajien menoa oli mahtava katsoa, niin nuoret menevät niin hienosti ja suuria luokkia, sekä tietenkin ponit olivat supersöpöjä. 







Tuolta palattuamme jouduimme mennä Seinäjoen kautta, enkä ehtinyt maastoilemaan Lyylillä Marian maastokaveriksi. Harmittaa tosi paljon, mutta onneksi pääsen joku toinen päivä! Noh, ilta kääntyi kuitenkin parempaan päin, kun pääsin käymään Hallan luona. Mulle tuli taas ihan huippu fiilis, kun pääsi edes hoitamaan Hallaa ja oonkin vain hymyillyt kokoajan. Vaikka ehdinkin vain harjata ja taluttaa muutaman kierroksen niin edes hetki tärkeimmän hevosen kanssa saa hyvälle tuulelle taas viikoksi <3

Ainiin mulla alkaa ratsastustunnit tänään, joten saatte kuulla jokatoinen viikko tunti postauksiakin!

lauantai 16. elokuuta 2014

Pikapostaus viime päivistä

Edellispäivänä kävin tekemässä Mairella lyhyen, enimmäkseen ravitreenin. Pikkukenttä oli märkä ja liukas, maneesiin menivät kaikki niin päädyin menemään takakentällä pelkästään uralla ratsastaen. Siis kenttä oli todella pehmeä ja raskas eikä tarkoituksenani ollut tehdä mitään kunnollista treeniä.

Ihana korvaeläin <3
Aloitin tekemällä ensiksi pelkkiä pysähdyksiä vatsalihaksilla pitkien alkukäyntien jälkeen. Kun ne alkoivat sujua lyhensin ohjaa tuntumalle ja tein erilaisia siirtymisharjoituksia; istunnalla raviin ja vatsalihaksilla takaisin käyntiin. Maire oli hyvin kuulolla ja eteenpäin aina meni, käyntiin ei niin helposti, mutta aika hyvin kuumaksi suokiksi, hah:D.

Kokeilla mennä naistensatulassa, sillä se ei ole minulle täysin helppo juttu, mutta Maire ei tajunnut ollenkaan ideaa ja liikkui joko kiemurrellen tai ei ollenkaan..

Eilen jäin koulusta suoraan markkinoille, tarkoituksena kyllä pelkästään olla kavereiden kanssa. Ja hauskaa oli, vaikka kaatosateet eivät ollut kovin ihana juttu. Illalla kävin vielä tallilla Mairen luona harjaamassa ja teimme myös hetkenaikaa maastakäsin. Jalan turvotus alkaa olla ihan minimaalinen ja askel lähes aina puhdas, ehkä pääsisimme vähitellen treenaamaan kunnolla!

Anteeksi tälläinen pikapostaus, mutta olin koko päivän töissä ja huomenna lähdemme Tuuriin Miljoona hevoseen ja saattaa olla, että pääsisin maastoilemaan jälleen ihanalla Lyyli-ponilla, eli mahtava päivä tulossa!

torstai 14. elokuuta 2014

Puhelimen kätköistä

Mulla on kertynyt erilaisia kuvia puhelimeen ja en ole niistä tehnyt erillistä postausta niin te saatte nähdä tällä kertaa ne näin.:)


Käväisin nopeasti tallilla maanantaina, kun äiti haki sängyn tätini luota. Käytin tottakai heti tilaisuuden hyväksi. Halla oli kerrankin kuvauksellinen! Ja poika tuli hakiessani laitumelta vastaan ja puski muutaman kerran. Ehkä sillä oli yhtä kova ikävä, kun minulla sitä <3
Harjasin Hallan ja annoin sille ruuat ja sen jälkeen hain muutkin syömään. Häjy raukka oli ihan järkyttyneen näköinen, kun hain sen viimeisenä. Äitillä kesti vähän kauemmin(Teemu halusi vain pelata serkkunsa kanssa;)) ja tein Hallan kanssa maastakäsin. Se jopa ravasi nyt irtona vierellä mitä ei ole aiemmin tajunnut. Se oli taas yksi ihana hetki.
Anu osti viimeviikolla niin ihania kissanpentuja!








Äh laatu on mennyt huonoksi. Mutta siis ylemmät kuvat on meidän läheltä olevalta louhokselta, jossa äitini on mooonta vuotta sitten ratsastanut ja uittanut hevosia. En ole koskaan edes tiennyt tuosta, mutta oli aivan ihana paikka!





Nämä kuvat otin eilen illalla, kun palasin kökkimästä KuRat:in estekisoista. Menihän siinä taas 4h(aika lyhyt aika itseasiassa!), mutta Kurikan ratsastajien porukka on aivan ihana ja ovat ottaneet ihanasti vastaan minut. Liputin taas molemmat luokat ja hienoja hevosia ja ratsukkoja näki jälleen:)

tiistai 12. elokuuta 2014

Hevonen

Mietin monta päivää mielipide-postaukseen aihetta ja periaatteessa aihe oli juuri se mikä oli kokoajan lähellä/nenän edessä, nimittäin hevonen. Toivotaan, että tästä nyt saisi jonkinmoisen selvästi kerrotun asiatekstin.

Mikä hevonen on minulle? Minulle hevonen on paras ystävä. Siis oikeasti. Hevosten kanssa voi tehdä montaa asiaa mitä ihmis-ystävänkin kanssa, hevonen ei vaan koskaan hauku, puhu selän takana jne. Ja hevosen kanssa pystyy jutella joko ääneen tai sitten vain ajatuksissa, ja tuntuu että se ymmärtää kaiken. Suurinpiirtein kaikki elämäni parhaimmat asiat ovat tapahtuneet hevosten kanssa.

Päälimmäisenä mielessä on lauantain kisat, joihin menin hoitamaan Seppo-ruunaa. Seppo on hankala, mutta erittäin hieno ollessaan sillä päällä. Heillä kisat ovat sujuneet jokohyvin tai tosi huonosti Sepon "possuilujen" takia, mutta Ylistarossa poika meni 110cm puhtaasti ja jatkoi n.120cm uusinnan menemällä vielä hienommin voittaen monia todella lahjakkaita ratsukkoja tulemalla 2.sijalle. Kun he radalta palasivat radalta se oli jotenkin niin hieno hetki nähdä omistajan ilme. Otin Sepon siksi aikaa, kun Maria meni katsomaan uusintarataa. Seposta huomasi miten se nautti olostaan ja oli niin iloinen näköinen taluttaessani sitä. Marian fiilis palkintojen jaossa olisi ihan mahtavaa kokea itsekin. "Kova työ palkitaan, pitkän kivisen tien jälkeen." Tämän kerroin siis siksi, että se miten paljon pitää tehdä töitä hevosen kanssa, että se palkitaan. Joillakin se on helppoa tai ehkä saamme sen käsityksen, mutta jotkut joutuvat tehdä töitä kauan aikaa, että se jokin löytyy.


Toisena mieleen tulee laukkabaanat Hermannin kanssa. Siinä oli jotain sadun tuntua; mustalla orilla laukkaaminen horisonttia kohti tanner tömisten. Ja ensimmäinen kerta, kun hyppäsin Hallalla kunnolla. Yhdellä kierroksella kaikille jumppasarjan esteille paikka osui ja pääsin mukaan hyppyyn ja viimeisenä esteenä oli 85cm okseri. Sillekin tuli hieno, pyöreä hyppy ja pelkästään max. polven korkuisia hypänneenä se oli oikea ja iso este. Monet hetken juuri Hallan kanssa ovat olleet ikimuistoisia.


Mitä hevosen kanssa voi tehdä? Minä en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät halua hoitaa hevosta. Vain ratsastaa ja yleensäkin vielä hyppääminen on se juttu; "koulukiemurat ei kiinnosta, tyylsäää". Itse haluan mennä ajoissa tallille, hoitaa hevosen ajatuksella ja tarkistaa hevosen tilan(jalat, silmät..) sekä että mikään varusteissa ei paina/hinkkaa. Suojat katson aina onko sinne jäänyt hiekkaa ja jos on, harjaan ne puhtaaksi. 
Lajejakin on monia, lännen-, koulu-, este-, kenttäratsastus ovat nämä yleisimmät. Mutta sitten on minulle ainakin vieraampia lajeja poolo, matkaratsastus, islanninhevosten askellajikilpailut, valjakkoajo ja vikellys, näitähän riittää. Kaikkia noita olisi huippua saada kokeilla joskus. 



Minulle maastakäsinharjoitukset ovat tärkeitä. Ja kuten olette varmaan ennenkin kuulleet, että teen niitä myös usein. Yksi lempparini siitä on seuraamisharjoitukset. Yksi haave olisi päästä Hallan kanssa maastakäsin harjoitus-kurssille. 

Hevosethan on myös monesti mukana vammaisten ja vammautuneiden kuntoutuksessa ja hoidossa. Joissakin tutkimuksissa on hevosen todettu poistavan stressiä ja parantavan psyykkistä terveyttä. Ja minähän hoidan vammaisia lapsia työkseni niin aihe on lähellä sydäntäni ja yksi ammattihaave jossain välissä oli ratsastusterapeutti. 

Tätä voisi jatkaa vielä pitkään niin voisin joskus tehdä tälle jatkoa :) Sanokaa teidän kantanne ja näettekö jossain kohdissa myös itseänne?

perjantai 8. elokuuta 2014

Vihdoin siedettäviä ratsastuskelejä!

Tänään nautin ihanan viileästä säästä (20 astetta) jo koulussa  ja lähdin innoissani tallille pyörällä. Sain tällä kertaa kaksikin kuvaajaa paikalle, mutta Heidi otti 105, joista kolme on julkaisukelpoista.. Onneksi äiti sai puhelimella(!!)  kivoja kuvia ja ainiin Heidi otti videonkin!


Maire oli kivan tuntuinen eikä edes epäpuhdas paitsi loppukäynneissä ihan vähän! Jos tästä alkaisi vihdoin kaikki mennä parempaan suuntaan. Aloitin menemällä alkukäyntien jälkeen voltilta pitkäsivu avoa. Suoristin uran lopussa ja "päätykohdissa" siirryin raviin ja tein pääty-ympyrän. Tämän jälkeen käyntiin ja uudestaan toiselle sama tehtävä. Maire oli vasempaan vähän jäykkä, mutta vertyi kokoajan. Tein tuon jälkeen vähän pätkiä ravissa voltteja ja ympyröitä hyväksikäyttäen sekä väistöjä keskihalkaisijalta.

Video ei ole mikään paras mahdollinen, mutta ajattelin silti julkaista, että näkisitte vähän meidän menoa jollain muullakin tavalla:)


 
 

Yritin vaatia nopeaa reaktiota Mairelta ja saavutus onnistui useimmiten, välillä toki tamma halusi jäädä rauhallisesti köpsyttelemään. Pyysin muutamat laukat, mutta Maire pudotti heti muutaman askeleen jälkeen ja en halunnut pyytää enempää, sillä Maire haluaa aina laukata ja jos sitä sattuu kuitenkin vielä johonkin laukassa.

Voi toivoisin niin paljon, että kaikki ongelmat olisi takanapäin ja saisimme ratsastaa kunnolla.
Mairen selkä oli muuten aivan ihanteellinen ilmansatulaa menemiseen, se oli kuin sohvalla istuisi :D. Tälläinen sää oli aivan täydellinen ratsastaa, tämä sää voisi olla joka päivä vuoden ympäri!
Huomenna menen jälleen kokopäiväksi Ylistaroon joukkuemestaruuksiin hevosenhoitajaksi, kiva päivä tulossa jälleen!:)

torstai 7. elokuuta 2014

Helsingin reissu

Heippa! Ajattelin kertoa vähän Helsingin reissustani. Lähdimme sunnuntai-aamuna (siis 28.7.) junalla kohti Helsinkiä tätini ja serkkuni kanssa. Jäimme Tikkurilaan, sillä päivän "pääjuttu" oli vierailu Heurekassa.

Ihana kummityttöni Vanessa <3

Ja oli tämän ikäisellekin tosi kiinnostava paikka! Mulla oli käsitys, että kokopaikka on tarkoitettu lapsille, mutta ei ollenkaan. Suosittelen ehdottomasti siellä käymistä.
Heurekasta lähdimme joskus viiden aikaan paikan mennessä kiinni ja jatkoimme lähijunalla Helsingin päärautatieasemalle. Hotellimme oli ihan siinä aseman vieressä, joten kävelymatka ei ollut järin pitkä :D. Hotellihuoneemme oli positiivinen yllätys, sillä olimme Trivagosta varanneet vaan jonkun ja se olikin luxus-huone.


Asetuimme hotelliin ja oleilimme siellä hetken aikaa. Olimme viimeksi syöneet Heurekassa kolmen aikaa ja nälkä alkoi tuntua vähitellen. Lähdimme etsimään kivaa ruokapaikkaa keskustasta ja saimme kiertääkin ihan kunnolla. Rosso ja Subway olivat menneet kiinni, yksi kivan näköinen paikka oli aika kallis, Reko ei halunnut kiinalaiseen ravintolaan. Lopuksi päädyimme burger-paikkaan, josta vain Reko innostui. No, sai sillä sentään mahan täyteen. Palattuamme huoneeseen televisio ei toiminut ja henkilökunta ei osannut auttaa eli tuli aika tylsä ilta ja menimmekin aikaisin nukkumaan.
Tästä nähtävyydestä tykkäsin minäkin;)

 
Heräsimme kuitenkin aamulla vasta kymmenen aikaan ja kävimme aamupalalla hotellissa. Rakastan hotelli-aamiaisia ja tuollakin oli valtavasti kaikkea hyvää, päällimmäisenä mieleen jäi tuoreet croissantit, tottakai :D. Tämän jälkeen lähdimme metrolla Itäkeskukseen ostamaan Rekolle uudet kengät, sillä oli koko edellisen päivän tallustellut rikkinäisillä.. Ehdin käväistä Seppälässä ja pääsin Cubukselle, kunnes jouduimme lähteä takaisin. Vähän kyllä harmitti, kun Cubuksia ei meidän lähellä ole.
Menimme takaisin rautatieasemalle ja kävelimme Kauppatorille. Kauppatorilta lähdimme Sightseeing- risteilyllä ja se oli kyllä kiva! Ja kun sääkin oli kuuma niin "laivassakaan" ei tullut kamalan kylmä vaikka tuuli puhalsikin välillä todella viileästikin. 

 
Suomen jäänmurtajat kesäparkissa!
1,5h risteilyltä tultuamme ostimme torilta mansikkalaatikon ja söimme sen samalla ihastellessamme suurkaupunkia. Kävelimme takaisin asemaan kohti ja kävimme syömässä Forumissa. Ravintolan nimi taisi olla Manhattan ja tykkäsin kovasti. Kävin syömisen jälkeen shoppailemassa H&M:llä ja sieltä mukaan tuli kaksi napapaitaa ja valkoinen peplum-paita, jossa on pitsinen selkäpuoli.
Rautatieasemalle takaisin päästyämme ja junassa jo istuaksemme kuului kuulutus, että Seinäjoelle menevässä junassa on tekninen vika, siirtykää raiteelle kahdeksan. Siirryimme raiteelle kahdeksan ja eteemme ajoi erittäin vanhanaikainen juna. Siellä oli sellaiset hytit, joissa oli yhdessä monta ihmistä. Sekä ilmastoinnin puuttuessa ylhäällä auki oleva ikkuna toimi sellaisena. Ja koko matkan lämpömittari sisällä näytti 29c.
Kiva reissu oli tuosta junamatkasta huolimatta ja oli kiva nähdä taas vähän isompaa kaupunkia. :)