Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikkohaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikkohaaste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kyyneliä-ilosta ja surusta


Tällä viikolla Blogitallin viikkohaasteena on kertoa positiivisista ja negatiivisista kisakokemuksista. 

Kisakokemuksia mulla on paljon. Ja monesta näkökulmasta. Itseltä, hoitajana,  toimitsijana, katsojana, kuvaajana. Itse, kun kisaan niin haluaisin, että kisoissa olisi näitä kaikkia. Erityisenä toiveena oma äiti ja valmentaja. Aion avata teille nyt kokemuksia minun kisoistani, sekä niistä jossa itse en ole ollut radalla vaan muussa roolissa. 


Olen kertonut blogissa aika avoimesti kisoistani, epäonnistuneista kuin onnistuneistakin. Blogi on mulle tapa purkaa ajatukset pitkästi, ikään kuin päiväkirja. Olin marraskuussa Pandalla koulukisoissa, jotka menivät paremmin kuin hyvin. Sijoituin ensimmäisen kerran ns. oikeasti ja itsensä ylittäminen oli niin hienoa. Mulla oli vaikeuksia vielä muistaa pitkä ohjelma ja kävinkin valmennuksessa selvittämässä omaa päätäni ja Maire sai tuolloin olla ratsuna. Ja hevonen oli mahtavampi kuin koskaan. Edelleen katsoessani tuolta päivältä videoita ja muistelemalla fiiliksiä niin hymy saa vallan kasvoillani. Onneksi on materiaalia kisoista hyvässä tallessa.


 
Blogiani seurailleet tietävät myös viimeaikaisen epäonnistumiseni, Pandalla estekisoissa. Sain ihan hurjasti postaukseen tsemppejä, joista olen edelleen kiitollinen. Kiitos kuuluu myös ystävilleni ja Monnalle, jotka nostivat minut pohjalta yrittämään entistä kovemmin. Sain opetella rataa rauhassa ja useasti, mutta rata oli sama, jossa olen epäonnistunut aiemmin unohtamalla radan/hyppäämällä väärän esteen. Se tuotti jännityksen entä jos. Kävelin rataa entistä enemmän ja menin useasti mielikuvissa väärälle esteelle, lopuksi sain ajatukset sen verran kokoon, että menin oikealle esteelle. Aloin luottamaan itseeni ja enää odotin Pandan selkään pääsyä.
 
 
Verkka sujui todella hyvin ja Panda hyppäsi mistä vaan, mitä vaan. Edelleen muistin radan ja olin todella innoissani, että pääsen vihdoin näyttämään taitoni. Alkurata sujui upeasti. Pääsimme uusintaan ja tein uusintateitäkin ja linjojen laukkamäärät väheni. Lähestyin estettä yhdeksän. Olin jo niin lähellä onnistumista ja käänsin esteelle numero kuusi. Samaan tapaan kuin samalla radalla vuosi sitten. Se oli refleksi "käännä kutoselle, mitä * olen menossa ysille?!" Tuo ajatus ei noussut tarpeeksi korkealle aivoissani ja alitajunta päätti, että nyt käännetään. Olin kuuro, en kuullu kavereideni huutoja, vasta silloin kun laskeuduimme hienosta hypystä. Uusinnan viimeinen este väärin ja hylätty. Itkin en voinut muuta, perfektionistin on kammottavaa epäonnistua. En nähnyt tilanteessa mitään hyvää, mokasin neljännen kerran estekisoissa. Olin varma, että kaikkien mielestä olen täysluuseri, joka ei osaa mitään ei ees pääse maaliin. Eniten olin vihainen itselleni.
 
 
Illalla sain soiton Monnalta, joka sai ajattelemaan eri näkökannalta kokemusta. Se oli jälleen kokemus ja  niitä tarvitsen aloittelevana kisaajana. Tein elämäni parhaan radan. 
 
"Parempi epäonnistua siinä,
missä haluaa onnistua,
kuin onnistua yhdentekevässä."
Torsti Lehtinen 
 
 
 
Jos uusia seuralijoita kiinnostaa lukea enemmän kisoistani niin tässä postauksessa kerron Rassen ja minun estekisoista, tässä minun ja Mairen seurakoulukisoista.
 
Epäonnistumisia ja onnistumisia, ne ovat kasvattaneet minua hurjasti :)
 
 
 
Tosiaan olen ollut hoitajana seura-aluekansallistasolla, tänä kesänä varmasti myös kansallisissa ehkä jopa kansainvälisissä joskus. Kokemusta minulla on myös kaikista lajeista  ja ehdottomasti kenttäratsastus on se mielenkiintoisin, nyt vielä kun pääsen Monnan reissuissa isoihin kisoihin Zindin hoitajaksi. Rakastan katsoa ratsukoita, samantasoisia kuin hurjan paljon kokeneempia. Kaikilta on opittavaa.
 
Olen ollut Sepin/Sepon kisahoitajana tähän mennessä eniten. Seppo on aika mielenkiintoinen tapaus ja sen kanssa en voi tehdä ihan kaikenlaista hommaa, mutta taluttelen ja olen omistajan apuna. Heidän kanssaan aloitin viime vuonna Mairen vuokrauksen yhteydessä ja kiersinkin kaikissa lajeissa ja monessa paikkaa. Päälimäisenä mielessä loppukesän Niinisalon kenttikset sekä heidän upea ratansa Ylistaron alue-esteillä. Tulen aina niin hyvälle tuulelle, kun hevosen omistaja kertoo aidosti kiitollisuutensa avustani :)
 
Sepi Ylistarossa palkintojenjaossa tikkana <3
 
 
Juuri syystä, että haluan katsoa ratsukoita ja on huippukivaa olla vaikka vain katsomon puolella niin yritän päästä katsomaan aina jotkut kisat. Harvoin vain nykyään olen katsomon puolella, sillä kotipaikkakunnallani olen nyt ollut ahkera kökkijä ja kauemmas ei ole niin kätevää lähteä. Olen ollut monesti liputtamassa estekisoissa, kerran tulospalvelussa joukkuemestaruus koulukisoissa.
 
Toimitsijan näkökulmasta on ikävää jos joku ei noudata sääntöjä, verryttelyalueella. Kukaan tätä hommaa tehnyt ei aavistaakaan miten paljon pieniäkin kisoja täytyy järjestää ja sumplia.
 
Odotan ihan valtavasti ensi kesää, sillä kisareissuja tulee olemaan paljon ja niistä varmasti tulee hauskoja. Saan tutustua uusiin ihmisiin ja hevosiin sekä oppia katsomalla muiden suorituksia, jännittää tuttujen puolesta ja jakaa heidän kanssaan iloiset kuin surullisetkin hetket. Sekä päästä itse kisaamaan ja hakemaan kokemusta.
 
Kuuntelen mielelläni teidän kokemuksia tai kesäsuunnitelmia!
 
 "Ajattele, mitä sinulla on, mieluummin kuin sitä,
mitä sinulta puuttuu. Seulo omistamistasi asioista
parhaat ja punnitse miten hanakasti olisit etsinyt
niitä, elleivät ne jo olisi sinulla."
Marcus Aurelius
 
 
 


maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukuun suunnitelmat

Heippa! Nyt toteutin Blogitallin viikkohaasteen. Aiheena tällä kertaa on kertoa joulukuun suunnitelmistani. (Ohjeet tässä


Joulua odotan paljon ja se jotenkin inspiroi kaikella tavalla, toisaalta myös väsyttää. Nyt ikävintä on se, kun koululaisena joudun mennä tallille jo pimeän aikaan, lunta saisi tulla jo! 
Suunnitelmana on nyt tehdä tähän postaukseen aiheita myös arkielämästäni, mutta pääasiassa hevoset on tämänkin postauksen pääjuttu. Arkielämässä nyt varsinkin äidilläni on hermot kireällä ja hänen kyydityksen alaisena yritän ensikuussa ymmärtää edes vähän enemmän.. Mulla on vaan aina niin hoppu tallille, että saisin olla mahdollisimman kauan ja tehdä asiat ajan kanssa. Ei enää vain harrastus vaan elämäntapa. 


Koulussa alkaa taas koeruuhkat ja parin viikon päästä on neljä koetta samalla viikolla, sillä mukana on kemian valtakunnallinen, iik! Samalla pitäisi ratsastaa ainakin yhtä, ehkä kahtakin ja blogi päälle. Kaikki aika siis käytetään ja lisää toivotaan. Sitten kokeiden jälkeen alkaakin loma jolloin aikaa riittää tallilla olemiseen, joten minua näkee siellä aika usein ;). Ja saanhan nyt välitodistuksen ja päättötodistus lähenee todella vauhdikkaasti. 

Varsinkin eripaikkakunnilla asuvia tallikavereitakin haluan ehdottomasti nähdä vapaa-ajallakin, te tunnistette kyllä itsenne. Haluan panostaa myös blogiin tuolloin ja heittäkää ihmeessä postausaiheita mitä haluatte! 


Ja sitten näihin karvaisiin ystäviini. 

Pikkusiskoni ja Vertti-ruuna Cavallon kisoissa maaliskuussa 2013. Tämä lumimäärä olisi mukava!
Zindin kanssa haluan päästä kehittymään ja löytämään luottamusta molemmin puolin.  Nyt aikaa on mennyt paljon itsensä tsemppaamiseen. Tamma kerää virtaa ja loikkia tulee joka ainoa kerta. Ja minä säikähdin juuri niitä tilanteita ja menen lukkoon. Siksi ratsastankin turvaliivi päällä nykyään, että saan varmuutta jo siitäkin ratsastaa rohkeammin. Ja jos totta puhutaan, niin tippuminen ei ole ollut kertaakaan kovin lähellä, Z tekee ne jotenkin pehmeästi vaikkakin nopeasti ja osaan nykyään varautua niihin jo. Tuo sen pomppiminen on toisaalta tuonut mulle hurjasti rohkeutta muuten. 

Eli tavoitteena on saada vielä Zindin ratsastukseen rohkeutta ja päästä tekemään vaikeampia koululiikkeitä vähitellen. Siitä meidän suunnitelmat joulukuulle on tehty!

Rassen kanssa tavoitteena on päästä esteradalta puhtaasti läpi ja hakea yhteistyötä sileällä kuin esteilläkin. Molempien hevosten kanssa haluan myös tehdä maastakäsin edes kerran kuussa. Sillä tavoin myös hakea luottamusta. 

Mairella tarkoitus olisi päästä köpöttelemään ja toiveissa onkin jonain ihanana talvipäivänä mennä tekemään joku pieni lenkki maastoon nautiskelemaan yhteisestä ajasta ja kauniista maisemista. 

Hiilellä yritän päästä menemään aina, kun Ilmajoelle pääsen. Ja Halla <3 Suurimassa unelmissani haluaisin hevosen omakseni, jotta saisin halata rakasta kimoa päivittäin. Se ikävä näiden taukojen välissä on välillä ihan sietämätön. 
Joka ainoa viikonloppu päätän jäänkö kotiin ja ratsastan joko monta hevosta tai sitten pidän ihan vapaan viikonlopun kaikesta tai sitten tulen Hallan luo. Sydäntä raastavan vaikeaa. Aina. 

Cavallossa eli ratsastuskoulussani aion keskittyä ratsastamiseen 100% ja haastaa itseni joka ikinen kerta tekemään parhaani. Haluan toteuttaa Zindillä opittuja taitoja muihin hevosiin. Ja tässäkin toiveena päästä puhtaasti tallikisoista 5.12!
LaRat-seuraesteet 2013. Puhdas ja mun parhain rata ihanimmalla Imbu-mammalla <3


Kertokaa toki mielipiteenne! :)