lauantai 6. joulukuuta 2014

Kyynelten päivä

Aluksi haluan kiittää ihan mahtavia ystäviäni ja sitä tsemppausta koko kisapäivän ajan. Teidän sanat ja halaukset, tsempit, kaikki saivat minut paremmalle mielelle vaikken silloin pystynyt edes vastaamaan.
 
Äitini ei kisoihin päässyt töidensä takia ja silloin te olitte minun perhe. Kiitos ihan valtavasti.

Kaikki kuvat c) Laukkalähestymisellä
 
Kisat olivat siis perjantaina. Olin koulusta pois kyyti ongelmien takia ja olin Cavallolla jo todella aikaisin. Tallilla putsasin aluksi oman ratsuni varusteet niin hyvin kuin vain osasin. Siistin myös muiden heppojen varusteita ja sen jälkeen lähdin tallin omistajan sekä työharjoittelijan kanssa rakentamaan rataa. Monet tässä vaiheessa ajattelevat "Tollahan on ihan valtava ns.etuoikeusHöpsis, minulla rakentaminen ei tuo mitään erityisiä apuja itse kisaan ja loppujenlopuksi rata oli sama minkä jotkut olivat ratsastaneet kolmesti kisoissa. Minä kahdesti.  Rata oli sama mitä yksissä kesän kisoissa sekä viime tonttukisoissa. Rata jonka olen mennyt jo kahdesti väärin.
 
Ja siitä alkoikin jatkuva radankävely ja mielikuvaharjoitukset; paineet. Mun täytyi onnistua, mun täytyi muistaa. Sanoin aiemmin, että nämä ovat viimeiset kisani esteillä jos unohdan. Luotin siihen, että hei mä muistan kyllä! Itsensä siihen psyykkaaminen toi sitä hyvää jännitystä ja kivaa mieltä. Kaverit lupasivat huutaa jos huomaavat mun menevän väärälle esteelle. Oli kivaa jännittää ystävien kanssa, joita ei kovin usein näe. Luokat menivät niin, että aluksi oli puomiluokka, sitten 40cm tätiluokka ja sitten alkoi Hevoshullu luokka 70cm, 60cm ja siis tässä järjestyksessä sen takia, koska esimerkiksi Fabella meni kolme ratsastajaa ja heidät täytyi sijoittaa eri verryttelyihin.
 
Olin kuvaamassa 70cm verkassa ja radalla, ja Panda oli toisen ratsastajansa kanssa silloin myös siinä verkassa, joten mulla ei ollut vielä kiire. Kuvasin Jossun  ja menin laittamaan itselleni varusteet Pandan ollessa "vapaa minulle". Tässä vaiheessa jännitys oli ihan katossa jälleen. Oli ihan levoton olo ja ei tiennyt miten päin ruunan selässä olisi. Ihana Panda kuitenkin toi mielenrauhaa. Sitten olikin meidän ryhmän verryttely. Tein aluksi käynnissä juttuja ja taivuttelin. Kaikkien ratsukoiden ollessa maneesissa aloimme ravailla. Tein erilaisia teitä, tiukkoja ja loivia, pidennyksiä ja lyhennyksiä kokeillakseni kaasun ja jarrun. Panda tuntui tosi hyvältä ja saimme vaihtaa suunnan. Aika nopeasti aloin laukkailla tehden siinäkin erilaisia kiemuroita. Lyhennykset menivät vähän penkin alle, sillä Panda lähes joka kerta rikkoi raville, hupshups..
 
Saimme alkaa tulla seiska-estettä(sinivalkoinen) ja hypyt tulivat aika hyvin sille! Laskin vain rytmiä ja odotin hypyn tulevan. Mulla oli jo tässä vaiheessa niin kivaa, että taputin Pandaa jokaisen hypyn jälkeen :D. Taisimme ottaa kolme hyppyä sille ja vaihdoimme verryttelysuuntaa ja esteenä nyt oli kuusi, tasaokseri aika vaikealla tiellä. Mietin vain rytmiä ja odotin jälleen niin Panda otti mukavia pyöreitä hyppyjä. Välillä hypytin liian kaukaa, mutta Pandalle kävi sekin. Tulimme tällekin kolmesti ja sen jälkeen jatkoimme luokkaa. Mua enää tässä ei jännittänyt juurikaan, menin pihalla vähän muiden seurasta pois ja menin radan läpi mielessäni kunnolla ja rauhassa.


Sain mennä valmistautumaan maneesiin. Sitten sain tervehtiä ja lähtömerkki annettiin. Kertasin radan vielä siinä ja nostin laukan kohti ykköstä. Panda oli aika tohkeissaan ja sain ottaa vähän kiinni, mutta en kovin alkanut enää "prässätä" tempoa. Ykköselle tuli iso, mutta sujuva hyppy. Este oli katsomoa päin, joten sille olisi voinut tulla vaikka kielto, mutta Panda pysyi asiassa eikä ollenkaan välittänyt. Kakkoselle sain hyvän reitin ja ponnistuspaikka oli hyvä, mutta hyppy oli voimakas ja alastulossa mulla heitti vähän tasapaino. Kolmannelle hyvä paikka, mutta mulla oli vähän linja hukassa ja yritin sitä korjailla ja väliin tuli vielä viides pikkuaskel  ja ensimmäinen  pohjaan tullut. Loput hypyt perusradalla meni kivasti, okserin jälkeen otin vähän kiinni. Pääsimme uusintaan jes!

Panda oli perusradalla jo niin hyvä, joten lähdin pikkuisen ratsastamaan aikaa. Olin todella tyytyväinen alkurataan ja mulla oli niin kivaa, että hymyilin jokaisen esteen jälkeen. Sain tehtyä pienemmät tiet, mutta silti siistin radan. Sinikeltaiselta sain käännettyä ja olin menossa 9.esteelle. Vähän ennen estettä käänsin. KÄÄNSIN. Väärälle esteelle. Juuri samalle mitä silloin kisoissa Imbulla. Kohta radasta, jota pelkäsin, mutta luotin itseeni, että muistan. Sen jälkeen kaikki oli hirvittävää painajaista. Elämäni paras ja hienoin rata ja hyppään väärän esteen. UNOHDAN/MOKAAN NELJÄNNEN KERRAN RADALLA.

En pystynyt pidätellä itkua. Itkin ja kyyneleet vain virtasivat. Pää löi ihan tyhjää, olin kuin koomassa ja tajusin vain tehneeni väärin. Vihasin ja olin niin pettynyt itseeni. Tulin radalta pois ja moni tuli perässäni lohduttamaan. Moni sanoi tai no kysyi, ettenhän vaan lopeta. "Susta voi tulla mitä tahansa vielä" "Sä oot silloin voittaja"

Tulin alas ja kävelytin Pandan maasta. Analysoin ja mietin sitä, milloin pystyn soittaa äidille ja Monnalle ilman, etten itke. En ainakaan silloin vielä. Vein Pandan talliin ja harjasin hyvin. Pandaa oli kokoajan tosi seurallinen ja ystävällinen, eikä nyrpeä itsensä. Aivan kuin se omalla tavallaan olisi ymmärtänyt. Laitoin hienoimmalle ruunalle fleecen päälle ja laitoin kamat paikoilleen. Menin katsomaan vielä lopuksi ratoja maneesiin, mutta taisin nähdä  vain yhden, joka toki oli yhden tutuistani. Tämän jälkeen viimeinenkin ratsukko oli maalissa ja Annika laski järjestyksen. Tuttuja oli monia sijoittuneita, onnea vielä kerran! :) Meille jaettiin Hevoshullu-diplomit ja esinepalkintoja sekä sijoittuneet sai ruusukkeen.

Menin Essin luo illaksi ja äiti tuli sieltä hakemaan kymmenen aikaan. Laitoin Monnalle viestin ja hän soitti takaisin pitkän 12minuutin puhelun. Oli niin ihanaa jutella jonkun kanssa joka ymmärtää tietyllä lailla. Itkin lähes koko puhelun, mutta se helpotti. Kiitos Monna valtavasti. Puhelu sai minut miettimään paljon asioita. En enää vihannut itseäni. Olin tyytyväinen siihen miten ratsastin ja millainen hevonen oli ja miten ihana tukiverkko mulla onkaan.
 

Ratavideo c) Essi
 

C)Wilhelmiina K.
 

 





14 kommenttia:

  1. Voi ihana Mira! ♥ Sulla meni ihan superhyvin noi kisat, sä teit tasan yhden virheen ja mua harmitti ihan sikana kun olin seläs jo siinä vaihees kun sä lopetit sun radan enkä päässy halaamaan sua ♥ Mut tästähän ei voi sitte muutakun nousta, eikö niin? Ollaan kummatkin parempia seuraavissa kisoissa ja noustaan niiltä kahdelta viimeseltä sijalta kahdelle ensimmäiselle, sovittu?

    Fighting bby ♥

    VastaaPoista
  2. Mira sullahan meni ihan sika hyvin toi rata vaikka pikku virhe nyt tulikin! Just niinku Anni sanoiki nii sieltä pohjalta ei voi kun vaan enää nousta! Vuoden päästä ku ollaan treenailtu vielä lisää niin hyppäät 80cm ja oot mun pahin kisavastus (leikkimielisesti)!! <33

    VastaaPoista
  3. Mira,olet Ihana,Aktiivinen,Tunteellinen,Persoonallinen Ihminen,sinusta On vaikka mihin elämässäsi,Asenne Ratkaisee!! Ja pidät NIIIN hyvää huolta mun Rakkaista Zindistä ja Rassesta,KIITOS siitä <3
    -Monna-

    VastaaPoista
  4. Vaikee tähän on enää mitään sanoa, kun muitten kommentit on niin ihani! :) Susta on vaikka mihin, kunhan vaan muistat sen radan ♥ Se oli ihan huippurata siihen viimeisen esteeseen asti! Murto-osa radasta meni pieleen, ens kerralla sä voitat!

    VastaaPoista
  5. Mira älä lannistu tosta, toki pitää ymmärtää että ei se kivaltakaan tunnu kun meni viime hetkellä sekasin. Mutta kun sä teit NIIIIN hyvän ja sujuvan radan muuten.. Muista aina että oot mun ja monenmonen muun silmissä mestari, lahjakas ratsastaja ja ihanin ystävä ♥ Ens estekisoissa kyyneleet on onnenkyyneleitä eikö nii :')?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä itken jo nyt onnenkyyneliä, kun nää kommentit on niin ihania <3

      Poista
  6. Sähän sait pandan menemään oikeen rennosti mukavan näkösesti! Hyviä hyppyjäkin teille tuli. Unohudukselle ei voi mitään, mutta tärkeämpää kuitenkin on se, että sait hyvän ja sujuvan radan muuten :) Hienot uusintakurvit kans, että tuut kyllä jatkossa pärjäämään :)

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista