Vika on niin paljon ratsastajassa, että taas tultiin tonttiin

Moi! Kuten olette lukeneetkin, meillä on mennyt Zindin kanssa todella hyvin. Tiesin takapakinkin tulevan uudestaan, mutta keskiviikkoisen ratsastuksen jälkeen en olisi ajatellut sen tulevan näin pian. Zindi keskiviikkona oli aivan huippu, ratsastettiin myrskytuulen paukkuessa maneesissa ja tamma ei pönttöillyt ollenkaan. Hätkähti pahimpia puuskia, mutta ei tehnyt mitään typerää. Olin itse napakka ja varma. Maneesiin tuuli ei tokikaan ollut niin paha mitä ulkopuolella, se tuli sopivasta suunnasta halliin nähden. Mentiin kevyesti puolituntia pyöritellen ympyröillä.

 

Eilen päivällä tuulta ei ollut juurikaan, mutta iltapäivää kohti se vain voimistui ja voimistui. En tietenkään stressannut, tuuli ei tuntunut läheskään niin voimakkaalta kun edellisenä päivänä. Maneesin  pääty kuitenkin pamahteli. Se ennen on vain kolahdellut.

 

Hetki katastrofien välissä, on se aika upee :)

Zindi oli ihan valtavasti virtaa, se juoksi alta pois, protestoi pidätteitä ja pöllöili heti alusta lähtien. Nyt kuvia katsoessa ärsyttää suunnattomasti Zindi ilme isomman pidätteen tehdessäni. En todellakaan olisi saanut tehdä niin isoa pidätettä, mutta se ei kuunnellut lainkaan pienempääkään pidätettä. En tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä ja ärsyynnyin siitä sen käytöksestä. Vihdoin kun uskalsin mennä vähän enemmän kohti C-päädyn uraa, Z säikähti pamausta ja hyppäsi vähän, mutta tunnettavasti pystyyn. Siinä vaiheessa pelko valtasi pitkästä aikaa mieleni ja kehoni. En saanut kroppaa rennoksi, yritin rentouttaa käsiä ja se näkyi istunnassa löysänä etukenona koko loppuajan.  

 

Zindi tottakai huomasi jännittyneisyyteni, se hevonen lukee minua paremmin kuin kukaan muu. Hevonen joka lukee ajatuksiani, hevonen joka toimii peilinäni. Se alkoi taas syöksyillä säikähtäessään ja sitten onneksi äiti ja pikkusiskoni tulivat. Olin siinä vaiheessa taistellut alkuverkan läpi ja olin juuri puomeilla. Z punki tosi paljon oikeassa kierroksessa, joka on sille aina se vaikeampi suunta. Hienoja pätkiä tuli, kun se kuunteli ulkoapuja ennen puomeja. Vasempaan suuntaan se suoritti ne hyvällä motivaatiolla.

 

ja kilarit..

 Jäin tavallaan tiedostamattani pyörimään vain "turvallisempaan" päätyyn. Pikkusiskoni alkoi puhua jotain siitä, että eihän se mitään tee. Minä kimmastuin ja nostin laukan ja muuten menin  sinne päätyyn, monta kertaa. Ajattelin, että vaikka tonttiin tultaisiin niin pelkoni ei olisi turha. Tietynlainen tomeruus syttyi sisälläni ja arvatkaas tekikö tuo hevonen yhtään mitään? No ei.

Turhauduin todella paljon ja olisin vaan halunnut itkeä. Jep, hyvä fiilis oli että Simppu käyttäytyi hyvin. Mutta, kun kaikki vika on niin minussa. Kilahdin itse siskolleni "mäpä kuule näytän"-> ratsastin hyvin ja en jännittänyt. Raivo oli itseäni kohtaan aika suuri. Turhautti, itketti, suututti.

Ratsastin lopuksi silti rennosti. Oli mukavaa olla pelkäämättä. Tuuli yltyi jälleen ja menin vasemmassa kierroksessa (meille se turvallisempi, harjapuoli) ovia lähestyen. Ne syöksähtivät kohdalla suoraan meitä kohti ja Zindi säikähti. En tiedä mitä siinä tapahtui, muistan vaan, että ehdin miettiä roikkuessani että mun on saatava irroitettua jalkkari. Zindi taisi väistää joko minua tai ovea ja sitten tipahdin satulan korkeudelta. Pakarassa ja alaselässä tuntui vähän kipua, mutta henkinen kipu ja säikähdys oli suurempi. Toivoin, että Mape olisi ollut maneesissa ja olisi mennyt selkään menemään vähän tuota hevosta läpi. Hän ei ollut ja minun oli mentävä selkään itse. Saman tien, koska tiedän pelkääväni sitten seuraavaa kertaa.

 

Kävelimme hetken rauhassa, että molempien pulssi vähän laskisi. Ravailtiin ympyröillä ja tässä vaiheessa en sietänyt ollenkaan enää pois alta juoksemista. Sitä se ei tehnyt ja sain ratsastaa "näteillä" avuilla. Istunta oli aivan päin .. mutta tavoitteena oli vain saada lopuksi rento hevonen ja molemmille  parempi fiilis. Laukkasinkin vähän ja Zindi oli huippuhyväntuntuinen ja kuunteli jokaista apuani ja pidätettä. Eteenalas raveissa venytti hyvin niskaansa. En jäänyt selkään kävelemään ja hakemaan lisää inhottavia pomppuja vaan tulin alas ja talutin kauan, sillä tamma oli aivan hiessä. Töitä se teki paljon henkisesti, että fyysisesti. Kuten todella minäkin. Otsikko on vähän kärjistetty, sillä tuossa tilanteessa kun Zindi säikähti ovia niin kukaan ei olisi voinut sille mitään. Toki muut olisivat pysyneet selässä mahdollisesti, mutta minua selässä ei olisi voinut auttaa.

 

Selkä minulla on tälläkin hetkellä jumissa. Se on ollut jo viikon ajan huonossa kunnossa, erityisesti niskat, jotka tarvitsisivat heti hierojaa tai osteopaattia.. Mutta ihan juuri olen lähdössä ratsastamaan tammaa uudelleen, katsotaan millä menestyksellä. Tonttiin tulemista en kaipaisi, sillä olemme huomenna menossa Tampereen Hevosmessuilla ja automatka on sinne parisen tuntia ja paikan päällä istuminen päälle. Eniten itseäni kiinnostaa kenttäratsastusklinikka, johon tähtäämmekin Monnan kanssa vaikka pommi putoaisi niskaan ;)

 

Mikä teitä kiinnostaa messuilla eniten ja kuinka moni lukijoista sinne on tulossa? :)