Elämäni upeimmista ja kokemusrikkaimmista viikoista on nyt takana, seuraava varmasti alkamassa. Tosiaan olin leirillä Hallan kanssa ja sitten perjantaina hölkkäiltiin ja humputeltiin Rassen kanssa seuraavan päivän kisoihin valmistautuen. Kyseessä oli oman seuran 2-tason estekisat, joihin ilmoittauduin kasikymppiin ja mikäli rata menee hyvin ja saan kvaalin niin jälkkärinä 90cm:n. Aamulla lähdin tallille kahdeksaksi ja ysin aikaan laitettiin heppa autoon ja lähdettiin vartin matkalle Myllykylän kentälle. Siellä oli jo säpinää ja porukkaa yllättävän paljon. Kävin kansliassa ilmoittautumassa ja jännitys vaan kasvoi. Aamulla pukiessani kisakamat päälle jännitys oli ihan sietämätön, mun ekat 2-tason kisat, toinen kasikymppi ja eka ysikymppi mahdollisesti, opeteltavana ensimmäisen kerran kaksi eri rataa. Ja sitten se yksi tärkeimmistä, saada kvaali Purolaan. Hetkeäkään en kuitenkaan miettinyt, etten esimerkiksi uskaltaisi mennä 90cm, jos siihen mahdollisuus tulisi.
Meillä oli paljon aikaa ja myöskin ihana Laura toimi hevosenhoitajana sen ajan, kun kävelimme radan. Rata oli ehkä kivoin mitä koskaan olen mennyt, niin peruslinjoja, simppeli, looginen rata. Jokaisella esteellä oli jotakin täytettä ja rataan sisältyi sarja. Arvosteluna oli ihanneaika, joten minun ei tarvinnut edes opetella kahta "pitkää" rataa ja molemmissa luokissa oli vielä viisi ensimmäistä samalla lailla, joten rata oli kuin meille tehty. Rasse, kun ei kyttää mitään ja nostelee varmemmin jalkojaankin, kun esteessä on jotain extraa, ihanneajan mitoitettua vielä sujuvaksi, rata oli kuin meille tehty! Verkka meni viime kisojen jälkeen ihan pipariksi, paikat meni miten meni ja en päässyt mukaan, saati osannut ratsastaa.. Radalla kuitenkin kaikki meni ihan nappiin ja olin niin iloinen. Ihan ybermahtava fiilis! Kaikki linjat meni suunnitellun mukaan ja sain jopa myöhemmin kehuja tasapainoisesta ja rytmikkäästä menosta sekä hevosta häiritsemättömästä tasapainoisesta istunnasta alan ammattilaiselta.
Menin siis heti ilmoittautumaan ysikymppiin ja lähdin hevosista ensimmäisenä numerolla 13. Olin hyvinhyvin iloinen, että siinä oli paljon poneja aluksi ;) Kävelin radan Monnan kanssa kerran, heti perään toisen kerran yksikseni. Ihan sellaista 100% varmuutta en saanut mieleeni ja päätin oikoa uusinnassa, sillä sain niistä ns. maamerkkejä muistamiseen. Verkassa meinasin tippua alastulossa, kun lähdin hypyttämään hevosta uskomattoman huonosta paikasta ja hyppy oli aika melkoinen.. Ihan pari hyppyä saatiin menemään sujuvasti ja lähdettiin radalle. Silti verkan möhlimiset ei jännittänyt, sillä rata on aina mennyt hyvin verkan sähläyksestä huolimatta. Kaikki muu kylläkin jännitti ja uusinnassa olevaa trippeliä odotin kauhun ja mielenkiinnon sekoituksella. Hevosellehan se on luontaisin ja helpoin este ja Rasselle sen korkuinen oli ihan easy, mutta minä koskaan sitä estetyyppiä hypänneenä sai jännitystä pintaan.
Ykkönen meni hyvin sen ollessa vain 80cm, hillitsin jännityksen. Linjan eka oli tapissa oleva okseri ja saatiin tosi hyvä paikka ja hyppy, linjalla hämäännyin millisekunniksi, että minne ja se yksi pidäte jäi ottamatta. Se kostautui puomilla, vaikka Rasse nyt olisi voinut pitää sen ylhäällä hyvinkin. Jos nyt jossitellaan niin jos alla olisi ollut portti, muuri tms. se ei olisi ikipäivänä ottanut pudotusta, se nyt sattui olemaan juuri se lankku, johonka todella moni muukin otti kosketusta. Harmitti, mutta jatkoin silti ratsastusta ja loppurata olikin ihan super. Kaareva sarjalta punaharmaalle oli vähän jyrkkä, sillä unohdin taas hetkeksi minne pitikään mennä.. Viimeisen esteen jälkeen en tajunnut kaasuttaa maalilinjalle vaan ehdin lähes ottaa raviin, hups. Monna sai kuitenkin tajuamaan päivän hienouden ja tuon turhan puomin merkitsemättömyyden ja muistelenkin rataa iloiten.
Tämä on niin hassua, minä joka sanoin joulukuussa, etten halua kisata enää esteillä, kun unohdin radan jälleen kerran 60cm luokassa. Omistin siis ennen Rassea muutamia hyväksyttyjä ratoja ALLE 60cm.. Nyt tähtäimessä Lapinlahden jälkeen on 90&100cm. Ihan uskomatonta <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti