maanantai 6. heinäkuuta 2015

Leireilyä valkoisen kanssa, loppupäivät

En muista, enkä ehkä haluakaan muistaa kaikkea pikkujuttuja mitä milläkin tunnilla tehtiin. Kerron teille siis pääjuttuja ja ihania hetkiä, oivalluksia että epäonnistumisia kuvien tavoin, vähällä tekstimäärällä. Kertokaas mielipiteenne kumpi oli kivempi lukea, edellinen osa vai tämä!
Nämä kolme yhteiskuvaa C) Josefiina


 
Kerroin ensimmäisessä osassa kahdesta ensimmäisestä päivästä. Halla parani(ja tasaantui) ihan uskomattoman paljon loppuleiriä kohti ja saimme ihan mahtavia pätkiä, myöskin ripakopallisen kehuja, Halla erityisesti koko olemuksestaan. Keskiviikkona mentiin koulua ja ilman satulaa. Aamupäivän koulutunnilla hevonen oli Super viisikaarisella, sellaista tunnetta en ole koskaan vielä saanut. Tunsin olevamme kouluratsukko ja olisi ollut siistiä lähteä kouluaitojen sisäpuolelle. Ilman satulaa tunti meni vähän villeissä merkeissä, mutta ottaen huomioon että Hallis neljännen kerran ilman satulaa ja suuressa ryhmässä niin menihän tunti älyttömän hyvin. Teoriassa oli kauneudenhoito päivä, sain klipata yhden tallin tammoista, oli muuten kivaa!
Alemmat kuvat C) Salla Hirsimäki/ Mirror









C) Josefiina
 

 
Torstaina hypättiin aamusta ja tuosta kerrasta on vain hyviä fiiliksiä. Saimme lopuksi tehdä oman radan kentällä olevista esteistä, omaani kuului okseri, linja, okseri uudelleen, linjan ensimmäinen ja siitä ympyrämuodolla oleva pysty. Oli todella mielenkiintoista suunnitella oma rata, samana iltana sain kyllä toimia myös ratamestarina! Teimme alkuverkan jälkeen S-kiemuraa alkuun ristikoilla, myöhemmin pystyinä. Sain aina toivotun määrän askelia väleihin, vaikka työtä siinä olikin saada hieman vaan pörheänä oleva ruuna lyhentämään.. Viimeisellä kerralla annoin Hallan edetä ja jättää yhden askeleen pois kummastakin välistä, mutta meno oli sitten aika railakasta ja "räiskintää" niin palattiin kootumpaan liikkumiseen jatkossa.
 
Istunta parantui jokaisen koulutunnin jälkeen. Tiistain centered riding-tunti sai minut vihdoin oivaltamaan miten oikeasti pitää istua. Esteillä kaikki tuntui helpolta, vaikkei aina ihan tyylipuhtaasti mentykään valkoisen kanssa.




 
Perjantaina koitti hieman haikea, kuuma, aurinkoinen päivä. Haikea sen takia, sillä upea viikko loppuu, enkä myöskään tiedä koska näen seuraavan kerran näitä ihania ihmisiä. Oli vuorossa leirikisat. Radasta saimme suunniteltua kaikille mieluisen, loogisen ja kivan radan. Laitoimme radalle yhden tehtävän, jossa tosiaan kokeiltiin avuilla olemista. Okserin jälkeen lyhyellä sivulla kahden puomin väliin pysähdys. Tiesin sen olevan meille haastava, mutta ajattelin kyllä pärjääväni ja muutenkin lähdin lähtömerkin jälkeen varmoin fiiliksin ratsastamaan. Ykköselle kiva hyppy, pysty-okserilinja tasapainoisella kolmella.. ja ihan ei päästy siihen pysähdykseen tostanoinvain vaan jouduin ratsastaa voltin, jonka aikana sain jotain kontrollia hevoseen. Ravikavaletit ok, portille oikaisin hieman ja H oli niin täpinässä että otti siitä sitten puomin mukaan. Kaareva tämän jälkeen mentiin suht'vauhdikkaasti, mutta hei maaliin päästiin!
 








Seuraavaksi vuorossa vähän postausta 2-tason kisoista Rassen kanssa ja sitten torstaina lähdetäänkin jo toiseen kesän ykköskohtaan, Purola here we go! ;)

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Leireilyä parhaimman valkoisen kanssa

Takana on nyt kahden päivän ratsastukset yhdessä leiriläisten kanssa. Tulimme siis paikalle jo sunnuntai-iltapäivällä, jotta kuljetukset onnistuu kätevämmin ja Halla saa tutustua paikkaan rauhassa.

Näiden neljän ratsastetun tunnin jälkeen olen huomannut pari asiaa:
  • Hevosessa on ihan uskomattoman paljon säätövaraa. Se tekee kaiken mitä siltä pyydetään.
  • Olen aina ollut ihan "in lööv" tähän valkoiseen, mutta nyt se rakkaus on niin uskomatonta, tämän jos omaksi saisi niin elämässä ei olisi mitään valittamista <3
  • Yksinkertaisesti parhain.
Sunnuntai:
Saavuimme tallille vähän viiden jälkeen, lastaus sujui alle vartissa. Halla ei ole ollut hetkeen kopissa eikä koskaan ole vaan kävellyt sisään, mutta tuumailun jälkeen aina. Sitä ei saa pakottaa/hoputtaa/ tms. vaan odottaa. Herkkis <3
 
Cavalloon päästyämme otin hepan ulos ja Halla oli "ihan cool", ei puhissut tai hörsköttänyt. Onhan se toki täällä käynytkin muutaman kerran. Se pääsi heti tarhailemaan hetkeksi ennen kevyttä ratsastusta. Purin tavarat ja putsasin vähän ruoka-ja juomakuppeja, kun tämä karsina on ollut tyhjillään hetken.
 
Kävelytin valkoisen kentälle ja kävimme heti maastakäsin tutustumassa kentän vieressä asuviin lampaisiin, mutta yllätyksekseni Halla vaan tuijotti korvat tötteröllä. Valkoinen paarma-ansa oli alkuun aika kamala, mutta rohkaisun jälkeen siitäkin mentiin ohi. Käveltiin pitkään, jonka jälkeen hölkkäiltiin rennosti. Halla kulki kivassa avoimessa muodossa rennosti enkä juurikaan siitä enempää vaatinut. Oikea takajalka alkoi vihdoin antaa vähän periksi, sillä se on ollut ruunalla jumissa ihan kunnolla. Laukassa se pyöritti vihdoin kunnolla itse ja päästeltiinkin suurella kentällä hieman.
 
Halla jäi talliin tyytyväisenä syömään kaurojaan ja heiniään.
 
Maanantai:
Muut leiriläiset tulivat aamulla 9-9.30 aikoihin ja puoli yhdentoista aikaan meidän ryhmä aloitti kentällä. Minä, Josefiina, Roosa, Iina ja Anni olemme ekassa ryhmässä, loput viisi jälkimmäisessä. Halla oli alkuun heti jo paljon pirteämpi mitä koskaan kotona käynnissä. Se jännittyi vain aluksi F-kirjaimesta johon paistoi aurinko, mutta sekin muuttui ihan normaaliksi vähitellen. Teimme normaalia alkuverkkaa eri askellajeissa kiemuraurilla, yhteinen tehtävä aloitettiin ympyräkahdeksikolla. Sain olla hirmutarkkana, että vaadin tarpeeksi ja oikein. Vasta-asetusten, nopeiden pohkeiden, käsien laskemisen/nostamisen ja istunnan korjaamisella hevosta saatiin rehellisesti kahden pohkeen ja ohjan väliin. "Päätimme", että Halla saa kulkea avoimessa muodossa, kunhan se kantaa itsensä rehellisesti. Sitä oli tosi kiva ratsastaa, vaikka laukka-avoissa pukitti ilosta ja veteli aikamoista rundia ympäri ja räjähteli loppuverkassa.. Olin kuitenkin innoissaan, että Hallakin ottaa ilon irti.

C)Mirror




 


Iltapäivällä hypättiin ja odotin innolla sitä, kun valkoisella oli niin kivaa jo koulutunnilla. Polle, pikkuinen, pyöreä ic-ruuna, oli samalla tunnilla ja toivottelimme Jossun kanssa onnea toisillemme. Polle nimittäin erityisesti talvella on erittäin innokas ja Hallan lähtiessä aina pöllöilyyn mukaan niin odotimme sekasortotuntia. Mutta ei! Polle oli enemmänkin vetelä ja Halla otti vain muutamia spurtteja.

Tiistai:
Aamulla menimme centered riding-tyyppisesti koulua ja tehtävät oli todella mielenkiintoisia. Alkuun edellisten vuosien tapaan, istuinluidemme alle laitettiin kahdet pienet pallot. Niiden avulla saimme reidet irti satulasta ja tunnustelemaan vinouksia jne. Vinouksia testasimme muuten jo maanantain teoriatunneilla, apuna mm. minitrampoliini, jumppapallot ja ohjia. Aluksi haimme tuntumaa vain käynnissä mennen suoraa uraa, myöhemmin ravissa ympyröillä ja käyntiväistöillä. Halla oli tosi kiva jälleen, ainoat jännittymiset tuli laukatessa kahdella pääty-ympyrällä sisäkättä kannatellen ylhäällä. Kuvia tältä tunnilta ei ole.

Iltapäivällä pääsimme ulos hyppäämään. Radalle rakentui innari siitä suhteutettu 5/6 laukkaa pystylle, sekä kahdelle "kulmankatkaisijalle" pystyt. Halla oli heti kovin innokas, liikkui eteen ja suoritti väistöt ainakin aluksi hyvin. Viimeisimmät meinasivat tulla kootussa laukassa... Tämän jälkeen tultiin innari-suhteutettu ravissa, myöhemmin laukassa, jossa valkoinen keräsi jo hieman kierroksia. Tuota tehtävää tulimme useamman kerran, lopuksi osana rataa. Oikealta puolelta tullessa rytmi ei ollut läheskään yhtä hyvä ja tasapainossa kuin vasemmalta puolelta. Rata tultiin ensin innari-suhteutettu, kulmankatkaisu ja kahdeksikon tyyppisesti toinen kulmankatkaisu.

Halla lopulta kävi niin kierroksilla, että meno alkuun ennen rytmiin pääsemistä aika villiä. Se pukitti muutamaan kertaan aika rajusti, yleensä keinuhevos-rytmiä, pystyyn-pukki-pystyyn-pukki. Jäin ensimmäisellä kertaan vaan pitämään (samalla paineistamaan siis) valkoisen tehdessä kevätjuhlaliikkeitään. Jälkiviisaana olisi pitänyt hivuuttaa napakasti pohkeella ja maiskutuksella. Raipasta lautasille olisi tullut varmasti sellainen pukki, että olisin lentänyt kuperkeikalla hevosen eteen. Kaksi jälkimmäistä rataa meni jo paremmin, kun annoin hevoselle vähän tilaa. Halla teki taas niin pyöreitä, hyviä hyppyjä. Sillä on ihan valtavasti ponnua ja voimaa takajaloissa.
 
 
 
 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

MAASTOESTEILLÄ, NURK (GoPro+kuvat)

Voi että mulla on takana upea juhannus! Sain tutustua mahtaviin ihmisiin ja erityisesti perjantain maastoestetreenit olivat unohtamattomat! Kiitos kaikille osallisille ja tietenkin parhaalle valmentajalle ja ratsuille <3
 

 
Ensimmäisenä menin Lyylillä ja älkää ihmetelkö miksi Rasse vilahtelee jo niissä kuvissa, sillä Monna otti muutamia hyppyjä ennen minua, kun ruunalla ei ole hypätty maastareita hetkeen. Rasse oli kuitenkin rauhallinen jo silloin ja kuolainta paksusta kuminivelestä messinkiseen niveleen ei tarvinnut vaihtaa.
 
Aloitettiin verkkaamalla isolla hiekkakentällä normaalisti, kuin estevalmennukseen olisi menossa. Minä otin ristikolle muutaman hypyn ennen tukille siirtymistä. Oli tosi kiva, kun kentälläkin oli maastoeste ja sai harjoitella "mukavuusalueella". Olin vähän ylivarovainen ja tultiin pohjaan useasti. Nypin takaisin, vaikka Lyyli kokeneempana tiesi, että pitäisi edetä, mutta en päästänyt sitä etenemään. Tultiin vinoon ja sitten siirryimme parkkialueelle. Tulimme sen ihan pikkuisen kavaletin, lopuksi tukki-tukkilinjan. Ja se jälkimmäinen tuntui ihan kammottavan isolta ja ekaa kertaa otettiinkin stoppi. Rohkaisin itseäni ja ponia ja pääsimmekin jo yli. Jatkoimme siitä toiselle alueelle ja hyppäsimme sielä yksittäin, edestakaisin ja ratana esteitä.
 
Rasse oli ihan mahtava oma itsensä, olin ihan fiiliksissä! Se hyppäsi kaukaa ja läheltä. Se halusi näyttää ja opettaa minua "hei tää pitää tehdä näin ja näin". Kerran meinattiin ottaa suurempi haaste vastaan, nimittäin tukki, joka oli veden äärellä ja hyppäsimme sen vähän vauhdikkaasta laukasta. En saanut ihan heti kontrollia ja Rasse meinasi että hypätään tuo helpon sianselkä vinoon.. Sain käännettyä sen "vähän" suuremmalla asetuksella toiseen suuntaan, harmittavasti sitä ei tullut videolle. Tämän jälkeen kääntyessäni tulosuuntaan Rasse otti muutamat pomput ylöspäin ja se veteli ihan tykkinä ja pikkuiselle esteelle tultiin laaka hyppy, joita isommilla esteillä ei saa tulla. Hevonen on saatava kontrolliin ja rytmiin ennen mitä tahansa maastoestettä.




 
Veden ohitimme, sillä halusimme hypätä loput esteet kuivilla suojilla ja päätimme palata sinne viimeiseksi. Tulimme alas- ja ylöshyppyjä, uskalsin Lyylilläkin isommat ylöshypyt, jotka loppujenlopuksi oli ihan helpot ratsastaa. Myöskin alas, jonka kielsin jyrkästi alkuun. Monna pakotti mut tulemaan ihan käynnissä ja kiljuin järkytyksestä, mutta hei katse pysyi ylhäällä niin kuin pitääkin! Osasin flipata että kerätä suht'nopeasti ja halusin tulla heti uudestaan ravilla. Se fiilis oli ihan mahtava, kun selätti pelkonsa vaikkakin olin kiljumatta vasta viimeistä kertaa sitä tullessa :D.
 
Tästä jatkettiin taas eteenpäin ja molemmilla hevosilla hyppäsin ensin yksittäisenä a-esteen. Rassella tulin sen jälkeen vielä haudan (lähes) ravissa ja ei edes saatu sille pellehyppyä eikä myöskään käyty takajaloilla siellä(kuten pienemmässä haudassa).. Mentiin pikkulenkki hypäten vuoronperään jokainen vastaantuleva pikkueste (3/4kpl). Molempien kanssa tultiin tämä ratana. Lyylin kanssa saatiin vihdoin ryhtiä touhuun ja saatiin rytmistä kiinni, kun esteiden välillä oli matkaa. Rasse oli kivan rauhallinen ja meillä oli niin kivaa!
 





Tämän jälkeen mentiin takaisin alas veteen ja hauta-olympia sarjalle. Veteen Rasse meni kovin innokkaana ja kasteli turpaansa lampeen. Oltiin samalla vetohevosena nuorelle Pavelle ja urhea pikkupoika kastoi kyllä etusensa, mutta vasta treenin jälkeen Juuson taluttamana jokainen jalka kävi lammessa. Tulimme vielä uudelleen tuota hauta-olympia sarjaa ja siitä kaareva linja pikkutukille. Näitä tulimme jo siis aiemmin, mutta tulimme muutamaan kertaa uudelleen, mm. Rasse ei välittänyt muuta kuin viimeisellä kerralla siitä haudasta, kun tulimme kootussa laukassa.. Rassen kanssa mentiin radan pätkä joka alkoi ihan parkkialueelta ja sisälsi portaat ylös ja alas+ muut lammen ympärillä olleet esteet.

Mulle jäi aivan Super fiilis koko reissusta, vaikkain tälläkään kertaa kaikki ei mennyt putkeen.. Myöhästyttiin noin puolituntia aikatalusta, kun Wappu ja Rasse saivat väliaidan pois sijoiltaan ja ajoimme vanhemman pariskunnan pihaan, jotka tulivat auttamaan, kiitos heille suuresti! Lopuksi Lyyli ei suostunut menemään meidän hevosautoon tai siis pysymään siellä ja matkusti Juuson rekassa tallille Paven seurana.

Erityisesti Rassen kanssa tämä oli niin mahtava kokemus ja ihan uskomatonta, että sain osallistua ja opetella kahdella aivan erityyppisellä hevosella.