tiistai 5. toukokuuta 2015

Saikkulaisten höntsäilypäivät

Moi! Viimeisimmät päivät perjantaista asti myös Rasse pääsi höntsäilemään, sillä oli päättänyt polkea kengän irti. Jep, ihan fine, Rassella on hyvät, vahvat kaviot ja pystyisi ratsastaa hyvällä pohjalla, joita meillä on. Mutta. Kenkä tietysti lähti kaviosta, jossa kaviopaise oli. Myöskin mukana siis pohjallinen. Ainuttakaan kiveä siis sinne ei saa mennä ratsastaen, eli siis kävelytystä, maneesissa.. Ulkonahan oli vain melkein +15c, t-paita keli ja ulkokenttien pohjat vihdoin priimat Rassellekkin. Voitte vaan siis kuvitella mun fiiliksen <33 Tuona päivänä oltaisiin saatu ottaa jo enemmän laukkaa, vaatia himpun verran enemmän sekä aloittaa loivien käyntiväistöjen tekemisen.
 
 
Aika mielenkiintoista Rassen kengättömyydestä tekee se, että tarha on sorapohjainen. Ei siis juurikaan tarvitse minun tuuriani, että se astuu kiven päälle tarhassa, jossa on ~12h/päivä. Eilisiltaan mennessä ei ainakaan ollut vielä merkkejä uudesta paiseesta (kopkop).. Myöskään en kenkää ja pohjallista ole löytänyt mistään..?
 
Zindin etusten turvottelu on ollut sitä samaa epämääräistä. Ei mitään pahaa tasapaksua makkarajalkaa, mutta selkeästi pientä huomattavaa turvotusta. Lyhyen kävelytyksen jälkeen se on laskenut tai noussut, mitään sääntöä sille ei siis ole, joka tekee tästä vielä erikoisempaa. Kylmännyt myöskin olen, mutta mitään vaikutusta hyvään tai pahaan sillä ei ole ollut. Onneksi tamma pääsee tänään klinikalle ja vihdoin (toivottavasti) saamme tietää mikä ihme siellä on.
 


Molemmat ovat siis päässeet jälleen kerran vain kävelytykseen ja Rasse halien ja pusujen kohteeksi sekä namien saajaksi. Paappa on vaan niin <3 Tämä saikku on tehnyt yhdessä asiassa ainakin hyvää, nimittäin meidän luottamus ja suhde on parantunut huimasti sekä Rasse on ollut todella hyväntuulinen ja huomionkipeä. Sitten, kun vihdoin päästään treenaamaan täysillä niin voi ajatella, että molempien fiilis on aivan uskomaton. Me molemmat odotamme niiin hurjan paljon maastoesteitä. Ja jo ensimmäinen estevalkka voi olla hevosen osalta aikamoista hulabaloota :D. Rassella oli suunnattoman hyvä työmoraali ja fiilis jo silloin, kun mentiin 10min ravia vaihtaen suuntaa ja 3&3 kierrosta laukkaa. Se meni rennosti, korvat höröllä ja tyytyväisenä.
 
Mulle tuli ihan haikea fiilis, kun luin Kisamatkalla- blogin postauksen Ypäjän kenttäkisoista sekä erityisesti siitä gopro- videosta. Sellaista tunnetta mikä Sennillä oli maalissa on niin ihanaa ajatella. Meidänhän oli tarkoitus startata Niinisalossa harraste ensi viikonloppuna(ei tämä vaan seuraava), mutta se nyt jäi väliin. Toinen vaihtoehto olisi ollut NURK kesäkuun lopussa, mutta kuskilla tuplabuukkaus; olen Cavallon leirillä silloin.. Eli ainut varma suunnitelma on startata heinäkuun puolessa välissä Lapinlahdella, jonne tuntuu olevan hirmu pitkäaika. Harmittaa!
 
23.5. eli muutaman viikon päästä on oman seurani koulukisat, jonne ehdottomasti haluaisin Zindillä ja ehkä Rassellakin. Toki kävisi että edes jompikumpi olisi terveenä. Tätä ei olla sovittu Monnan kanssa vielä, joten kaikki on auki vielä ja eihän noista saikkulaisistakaan tiedä koskaan, mutta toivo elää :)
 
 
Ovi on tossa. Mua ei huvita enää kävellä!
Jumppatauko


 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti