17 metriä

Heippa! Tiistaina menin tallille vasta iltapäivällä-illalla, miten kukin sen ottaa. Hain aluksi Zindin sisään ja huomatessani kauran olevan lopussa menin hakemaan sitä ennen Rassen hakua. Pappa oli jo kovin huolestunut, kun sitä ovelta huutelin ja Zindikin kutsui karsinastaan, kaverit <3

Laitoin hevosen kuntoon ja Simppu sai jäädä syömään heiniä. Pakkasta oli reippaat -10 astetta niin nappasin fleecen mukaan, vaikkei karvatti ehkä sitä alkukäynneiksi tarvitsisikaan. Kannoin pitkälle sivulle kaksi puomia 17 metrin päähän toisistaan. Talutin hetken maastakäsin ennen kuin nousin selkään. Kävelimme vielä kymmenisen minuuttia kunnes aloitimme verkata ravissa ympyröillä. Rasse oli ehkä vähän hätäinen, mutta ympyröillä sai pyytää vähän eteen, että ravi pysyy aktiivisena. Keskityin paljon siihen, että kevennän suoraan eteen ja tarpeeksi matalalle. Ja erityisesti käsiini. Yht'äkkiä mun kädet on alkaneet heilua kevennyksen tahtiin, sillä pääsin jo pitkäksi ajaksi tavasta eroon.

Tein aluksi ympyröitä sinne tänne, mutta toiseen suuntaan ryhdistäydyin ja tein ympyröitä ajatuksen kanssa. Keskityin teihin sekä erityisesti pääty-ympyröihin. Istuntani kun on huonontunut selvästi niin ehkä seuraavissa koulukisoissa korvaan sen hyvillä teillä. Laukassa jatkoin aluksi kevyessä istunnassa pääty-ympyrän ja uraa pitkin seuraavalle ympyrälle. Rassea piti oikeasti käskeä aktiivisempaan tahtiin vasemmassa kierroksessa, mutta oikeaan sai hidastella. Laukassa välissä otin välikäynnit, jonka jälkeen tulin muutamaan kertaan puomia osana ympyrää. Puomien ollessa linjalla niin oli vähän vaikeampaa löytää hyvä reitti niille, mutta huiman korkuisten puomien yli kyllä päästiin huonollakin tiellä.

...ja nyt suuri pää ei ole puomin tiellä :D

Otin tämän tehtävän jälkeen ravia väistäen keskihalkaisijalta uralle. Rassella(kaan) en osaa väistää hyvin. Se on aivan liian hätäinen ja ei ole yhtään yhteistyöhaluinen. Huomaamattani jään vain puristamaan, vaikka sen pitäisi olla irrottava-pyytää-irrota jne. En ole jaksanut kovinkaan kauaa niihin keskittyä, vaikka alusta pitäen olisi pitänyt. Kun pelkkä keskihalkaisijalta tuleminen alkoi tympiä niin sain idean väistää puomin "ylityksen" jälkeen. Tulin hetken puomin jälkeen suoraan ja vain käänsin uralle päin. Sitten pyysin takapäätä mukaan. Välillä sujui ihan ok, ei edelleenkään ei hyvin, mutta se sai riittää tällä kertaa. Kävelimme hetken jälleen ja sitten tulimmekin itse päätehtävää.

Ratsastin aluksi linjan kuudella. Joko se jäi vähän lyhyeksi tai pitkäksi, en enää muista. Tulin toiseen kertaan heti perään ja tulikin sujuva kuusi. Seuraavalla kerralla tulin seitsemällä ja kävelimme hetken ja mietin mitä pitää korjata, sillä seitsemän oli ylläpitää. Muistelin Monnan ohjeita "Aktiivinen pohje, pystyssä ja vielä kerran aktiivinen pohje". Rasse oli jo ennen linjaa hidastessani ottamassa raville, mutten antanut lupaa ja heti puomin jälkeen se siirsi raviin, kun itselläni on usein pohje irti hypyssä. Tulin seitsemän vielä kerran ja sitten menikin jo ihan hyvin tai ainakin sain mahtumaan sen viimeisenkin ja tulin kuudella seuraavaksi.

Vaikutin tehtävää ja tulin ensin viidellä ja sitten seitsemällä. Aluksi Rasse unohti kokonaan takajalkojen työskentelyn, kun saikin mennä kovempaa ja laukkaa muuttui herkästi nelitahtiseksi ja linjaan tulikin ahdas kuusi. Seuraavan kerran tein voltin alkuun ja oikeasti työskentelin itsekin oman osaamisen rajoissa. Se menikin aika hyvin.

Toiseen suuntaan tein ihan samaa, mutta viiden tai kuuden laukan ratsastamista ennen ajattelin lantiotani ja annoin sen liikkua liikkeen tahdissa. Se selvästi auttoi, sillä kuudet ja viidet tuli tosi hyvin, seitsemässä laukassa tuli muutaman kerran rikko tai vaihto. Laukka otin vielä molempiin suuntiin ympyröillä pyöritellen aktiivisessa ratalaukka tempossa. Rasse tuli taas älyttömän hyvin avuille ja oli suuri nautinto ratsastaa sitä. Loppuraveissa se tuli taas vähän hätäiseksi, mutta kevennyksen hidastamisella ruuna saattoi vähän rauhoittua. Loppukäynneiksi otin fleecen sille päälle ja tulin selästä itse alas ja talutin maasta.

Pappa sai jäädä kuivattelemaan talliin, kun kävin juoksuttamassa ja hoitamassa Zindin. Simppu oli laiska, sille sai maiskutella aika reippaasti ennen kuin pyyntö saavutti tamman korvien välin. Toiseen suuntaan laukoissa löytyi silti muutamat pomputtelut, joiden jälkeen tamma oli oikein tyytyväisen näköinen <3

"Oma hevonen" viikon ajan

Viime viikon sain ratsastaa Rassea koko viikon. Maanantaina ja perjantaina en päässyt, mutta muuten hevonen oli käytössäni koko viikon ja menimme ahkerasti puomeja osana koulua.

Maanantaina olin vielä Ilmajoella sekä Cavallossa kankitunnilla, joten pappa sai pitää vapaan. 

Tiistaina pappa oli kerännyt ihan superpaljon virtaa pakkasesta edellisen päivän vapaasta ja meno oli aika kiintoisaa.. Pahaa Rasse ei tee edes hurjimmillaan ollessaan, mutta laukassa pidätteet eivät menneet läpi ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla ja kävellä se malttoi vain taluttaen. Välillä näinkin :D

Keskiviikkona mentiin kahta puomia lävistäjillä jalkkareilla kuin ilmankin. Papalla oli jälleen virtaa ja 10cm irti maasta olevalla puomilla täytyi hypätä ja tykittää. Loppua kohti alkoi mennä tosi kivasti. Mulla on ongelmana alkaa säätämään paikkaa ihan puomillekin ja Rasse kokeneena hevosena ei tykkää yhtään siitä. "Silmät kiinni" menemisessä puomi vain tuli eteen ja pappakaan ei enää hypännyt sille. Hyvää aivojumppaa jälleen itselleni.

Torstaina ratsastettiin Monnan ja Zindin kanssa yhtä aikaa ja menimme erinäisiä puomitehtäviä. Meillä oli lainassa yleissatula, jolla emme sitten puomia korkeampaa tulleet. Pääasiassa teimme kahdella puomilla 17 metrin linjaa eri laukkamäärillä. Aloitimme kuudesta, sen jälkeen viidellä laukalla ja välillä ero oli neljästä seitsemään laukkaan. Tämä oli mulle niin hyvä tehtävä, sillä jouduin kunnolla hommiin enkä voinut huijata ollenkaan. Välillä se kuusi tai seitsemän ei sinne mahtunut, mutta tulimme uudestaan ja sitten sujui. Tämän tehtävän jälkeen Rasse oli mahtava ratsastaa!

Perjantaina pappa piti vapaan mun menojen vuoksi, mutta lauantaina taas treenailtiin. Zindi oli lähdössä Kangasalalle hyppäämään viikonlopuksi, joka tuotti papalle vähän ongelmia kun kaveri ei ollutkaan. Tulin tallille juuri sellaiseen aikaan, ettei siellä ollut ketään ja jouduinkin varustaa sen käytävällä karsinoiden edessä. Laittopaikalla ja karsinassa se ahdistuu ja heinien avulla se pysyi suht' rauhallisena käytävällä. Maneesissa olimme myös yksin ja Rasse ahdistui aika paljonkin. Aluksi melkein tipuin noustessani satulaan ja samalla papan lähtiessä kääntymään käynnistä, vaikka ohjat olikin tuntumalla. (Meillä tarkkaa, että hevonen ei liiku ennen kuin käsketään.)

Myöskään hän ei malttanut kävellä juurikaan ja kokoajan sai olla hidastelemassa pikajuoksijaa. Aloittaessani tekemää tehtävää luvallisesti ravissa niin ruuna oli mukava, vaikkakin vähän hätäinen. Laukassa myös sitä oli kiva työstää, mutta sen jälkeinen käynti oli ihan mahdotonta ja ulkona haukkuvat koirat jne. oli hirvittäviä. En voinut ratsastaa hikeen, sillä jouduin laittaa sen lähes suoraan ulos tietäessäni ettei se pysyttele paikoillaan narun päässä käytävällä. Kun Rasse ei selästä päin malttanut kävellä askeltakaan niin talutin maasta, mutta sekin oli aikalailla steppailua vain. Mulla pinna ei kymmentä minuuttia kauempaa kestänyt taluttaa vanhaa ruunaa kuin pientä varsaa niin kävin sen harjaamassa tallissa ja laittamalla ulos. Hiki oli kuivunut hyvin pois siinä vaiheessa ja ei pakkastakaan viittä astetta enempää ollut, niin sain mielenrauhan ettei se sinne sairastu.

Vanha kuva :)

Sunnuntaina menin vasta illalla tallille ihan sen takia, että tallissa on Rasselle kavereita. Olisin halunnut mennä puomilinjaa, mutta jalkojen ollessa pikkuisen lämpöiset en niitä ottanut mukaan varmuuden vuoksi. Meillä oli kaverina maneesissa suokkiruuna ja pappa olikin ko. syystä miellyttävä. Tein pitkän ja monipuolisen alkuverryttelyn välikäynteineen kovan pakkasen takia. Verkan jälkeen tein ravissa avoja sekä väistöjä ja laukassa lyhennyksiä uralla sekä ihan pyöritellen ympyröillä. Ja miten hienosti pappa kulkikaan!! Se oli mukavan rennossa työskentelymuodossa ja polki takajaloillaankin rehellisesti, nelitahtisesta laukasta ei ollut tietoakaan! Loppuraveissakin R muoto oli lähes eteenalas ja siihen olikin hyvä lopettaa. Loppukäynnit jäivät vähän liian lyhyiksi, sillä suokki lähti maneesista ja Rasse vain pimahti. Se peruutteli ja kuumui ja ihan molempien turvaksi mentiin perässä talliin. Hieman hankalaa tämä eroahdistuneisuus :/

Viikkoon siis mahtui hyviä ja huonoja päiviä, kaikki opettavaisia itselle ja oli hyvä saada tietää, että ei Rassekaan aina pomminvarma ole. Ensiviikolla on luvassa ainakin estevalmennus Rassella!

Kyyneliä-ilosta ja surusta

Tällä viikolla Blogitallin viikkohaasteena on kertoa positiivisista ja negatiivisista kisakokemuksista. 

Kisakokemuksia mulla on paljon. Ja monesta näkökulmasta. Itseltä, hoitajana,  toimitsijana, katsojana, kuvaajana. Itse, kun kisaan niin haluaisin, että kisoissa olisi näitä kaikkia. Erityisenä toiveena oma äiti ja valmentaja. Aion avata teille nyt kokemuksia minun kisoistani, sekä niistä jossa itse en ole ollut radalla vaan muussa roolissa. 

Olen kertonut blogissa aika avoimesti kisoistani, epäonnistuneista kuin onnistuneistakin. Blogi on mulle tapa purkaa ajatukset pitkästi, ikään kuin päiväkirja. Olin marraskuussa Pandalla koulukisoissa, jotka menivät paremmin kuin hyvin. Sijoituin ensimmäisen kerran ns. oikeasti ja itsensä ylittäminen oli niin hienoa. Mulla oli vaikeuksia vielä muistaa pitkä ohjelma ja kävinkin valmennuksessa selvittämässä omaa päätäni ja Maire sai tuolloin olla ratsuna. Ja hevonen oli mahtavampi kuin koskaan. Edelleen katsoessani tuolta päivältä videoita ja muistelemalla fiiliksiä niin hymy saa vallan kasvoillani. Onneksi on materiaalia kisoista hyvässä tallessa.

 

Blogiani seurailleet tietävät myös viimeaikaisen epäonnistumiseni, Pandalla estekisoissa. Sain ihan hurjasti postaukseen tsemppejä, joista olen edelleen kiitollinen. Kiitos kuuluu myös ystävilleni ja Monnalle, jotka nostivat minut pohjalta yrittämään entistä kovemmin. Sain opetella rataa rauhassa ja useasti, mutta rata oli sama, jossa olen epäonnistunut aiemmin unohtamalla radan/hyppäämällä väärän esteen. Se tuotti jännityksen entä jos. Kävelin rataa entistä enemmän ja menin useasti mielikuvissa väärälle esteelle, lopuksi sain ajatukset sen verran kokoon, että menin oikealle esteelle. Aloin luottamaan itseeni ja enää odotin Pandan selkään pääsyä.

 

 

Verkka sujui todella hyvin ja Panda hyppäsi mistä vaan, mitä vaan. Edelleen muistin radan ja olin todella innoissani, että pääsen vihdoin näyttämään taitoni. Alkurata sujui upeasti. Pääsimme uusintaan ja tein uusintateitäkin ja linjojen laukkamäärät väheni. Lähestyin estettä yhdeksän. Olin jo niin lähellä onnistumista ja käänsin esteelle numero kuusi. Samaan tapaan kuin samalla radalla vuosi sitten. Se oli refleksi "käännä kutoselle, mitä * olen menossa ysille?!" Tuo ajatus ei noussut tarpeeksi korkealle aivoissani ja alitajunta päätti, että nyt käännetään. Olin kuuro, en kuullu kavereideni huutoja, vasta silloin kun laskeuduimme hienosta hypystä. Uusinnan viimeinen este väärin ja hylätty. Itkin en voinut muuta, perfektionistin on kammottavaa epäonnistua. En nähnyt tilanteessa mitään hyvää, mokasin neljännen kerran estekisoissa. Olin varma, että kaikkien mielestä olen täysluuseri, joka ei osaa mitään ei ees pääse maaliin. Eniten olin vihainen itselleni.

 

 

Illalla sain soiton Monnalta, joka sai ajattelemaan eri näkökannalta kokemusta. Se oli jälleen kokemus ja  niitä tarvitsen aloittelevana kisaajana. Tein elämäni parhaan radan. 

 

"Parempi epäonnistua siinä,
missä haluaa onnistua,
kuin onnistua yhdentekevässä."

Torsti Lehtinen 

 

 

 

Jos uusia seuralijoita kiinnostaa lukea enemmän kisoistani niin tässä postauksessa kerron Rassen ja minun estekisoista, tässä minun ja Mairen seurakoulukisoista.

 

Epäonnistumisia ja onnistumisia, ne ovat kasvattaneet minua hurjasti :)

 

 

 

Tosiaan olen ollut hoitajana seura-aluekansallistasolla, tänä kesänä varmasti myös kansallisissa ehkä jopa kansainvälisissä joskus. Kokemusta minulla on myös kaikista lajeista  ja ehdottomasti kenttäratsastus on se mielenkiintoisin, nyt vielä kun pääsen Monnan reissuissa isoihin kisoihin Zindin hoitajaksi. Rakastan katsoa ratsukoita, samantasoisia kuin hurjan paljon kokeneempia. Kaikilta on opittavaa.

 

Olen ollut Sepin/Sepon kisahoitajana tähän mennessä eniten. Seppo on aika mielenkiintoinen tapaus ja sen kanssa en voi tehdä ihan kaikenlaista hommaa, mutta taluttelen ja olen omistajan apuna. Heidän kanssaan aloitin viime vuonna Mairen vuokrauksen yhteydessä ja kiersinkin kaikissa lajeissa ja monessa paikkaa. Päälimäisenä mielessä loppukesän Niinisalon kenttikset sekä heidän upea ratansa Ylistaron alue-esteillä. Tulen aina niin hyvälle tuulelle, kun hevosen omistaja kertoo aidosti kiitollisuutensa avustani :)

 

Sepi Ylistarossa palkintojenjaossa tikkana <3

 

 

Juuri syystä, että haluan katsoa ratsukoita ja on huippukivaa olla vaikka vain katsomon puolella niin yritän päästä katsomaan aina jotkut kisat. Harvoin vain nykyään olen katsomon puolella, sillä kotipaikkakunnallani olen nyt ollut ahkera kökkijä ja kauemmas ei ole niin kätevää lähteä. Olen ollut monesti liputtamassa estekisoissa, kerran tulospalvelussa joukkuemestaruus koulukisoissa.

 

Toimitsijan näkökulmasta on ikävää jos joku ei noudata sääntöjä, verryttelyalueella. Kukaan tätä hommaa tehnyt ei aavistaakaan miten paljon pieniäkin kisoja täytyy järjestää ja sumplia.

 

Odotan ihan valtavasti ensi kesää, sillä kisareissuja tulee olemaan paljon ja niistä varmasti tulee hauskoja. Saan tutustua uusiin ihmisiin ja hevosiin sekä oppia katsomalla muiden suorituksia, jännittää tuttujen puolesta ja jakaa heidän kanssaan iloiset kuin surullisetkin hetket. Sekä päästä itse kisaamaan ja hakemaan kokemusta.

 

Kuuntelen mielelläni teidän kokemuksia tai kesäsuunnitelmia!

 

 "Ajattele, mitä sinulla on, mieluummin kuin sitä,
mitä sinulta puuttuu. Seulo omistamistasi asioista
parhaat ja punnitse miten hanakasti olisit etsinyt
niitä, elleivät ne jo olisi sinulla."

Marcus Aurelius