Heips!
Sunnuntaina menin ratsastemaan Mairen vasta illalla, sillä Mairen omistaja Eveliina halusi tulla kuvailemaan meitä. Evellä oli järkkäri mukana ja sillä tulikin superkivoja kuvia, kiitos!
Kuvista teen joskus erillisen postauksen, sillä olen nyt täällä riparilla :)
Maire oli tosi hyvä ratsastaa, en tiedä panostinko mä kunnolla tiedostamattani, sillä Eve on nähnyt mun ratsastavan viimeksi helmikuussa, kun kokeilin ensimmäisen kerran Mairea:D
Tosiaan, tamman jalka oli taas enemmän turvoksissa, mutta ratsastaessa ei silti epäpuhdas juurikaan. Tein pitkät alkukäynnit ja niiden jälkeenkin aloitin tekemällä käynnissä joka kulmaan voltin ja pitkälle sivulle avotaivutuksen. Tehtävä oli Mairelle tosi hyvä ja aionkin tehdä jatkossakin samaa alkuverkaksi.
Lähdin vähitellen ravailemaan tekemällä samaa tehtävää, mutta volttien tilalla pääty-ympyrät. Maire tuntui hyvältä ja tasaiselta, eikä ravi ollut kiireistä vaan tahdikasta. Epäpuhtaisuus väheni kokoajan ja välillä ihan muutama askel satunnaisesti tuntui "töksähtelevältä".
Kävelin hetken pitkin ohjin, jonka jälkeen tein ravissa molempiin suuntiin keskihalkaisijalta väistön uralle. Nämäkin sujui hyvin vaikka välillä väistöstä tuli liian jyrkkiä. Väistöjen jälkeen lyhyillä sivuilla Maire tuntui todella kevyeltä ja ravin laatu parani silmissä.
Laukat otin jälleen ympyrällä ensin oikeaan. Mairella oli jälleen vauhti päällä ja oikaisi hieman kulmia, teki ihme syöksyjä eteenpäin ja kulki pää taivaissa. Tamma tykkää laukata! Vasempaan meno oli heti paljon rauhallisempaa ja hallitumpaa. Maire alkoi rentoutuakin ja annoin pidempää ohjaa. Loppuravailin eteenalas ja kävelimme hetken aikaa.
M oli ihan kamalan väsyneen näköinen ja melkein nukahti pystyyn jalustimia laittaessani ja laahusti talliin. Heti käytävälle päästyään tamma aloitti oman sähläyksensä ja väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Varusteet pois otettuani kävin letkuttamassa jalan hyvin ja kylmäiltiin vielä suojalla n.20min.
Maanantaina kävin tekemässä vähän kevyemmän käynti-ravi "treenin" ilmansatulaa. Menimme pitkään käyntiä, voltteja ja avoja tehden. Jatkoin tehtävää siirtymällä raviin pääty-ympyrällä, jatkaen uraa pitkin ja toiseen päätyyn myös pääty-ympyrä, jonka jälkeen siirtyminen käyntiin. Maire oli ok, ei parhaimmillaan eikä huonoimmillaan. Nyt olenkin tiistaista-tiistaihin rippileirillä, joten postauksia ei tule hetkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti