Uusia ratsuja muutaman päivän ajan

2015 vuoden kaksi viimeistä päivää ratsastin kahdella uudella tuttavuudella, toki heitä olen nähnyt omistajan alla useamman kuukauden ajan :) Olin hirmu innoissani, kun hevosten omistaja kyseli minua avukseen ja nyt vain nuoria ratsastaneena "oman" lisäksi saa kaksi vähän kokeneempaa hetkeksi. Toki varsinkin toinen näistä on hyvinkin mielenkiintoinen.. ;)

Edellispäivänä aloitin päivän ratsastamalla ensin Alman ja seuraavana 7-vuotiaan Iiskan. Kerron ensin Iiskasta :) Olen nähnyt ruunaa nyt useamman kuukauden ja totta puhuen en ole ajatellutkaan pääseväni sen selkään ikinä. Sileällä se ei ole näyttänyt ihan niin rajulta mitä puomeilla/esteillä ja se saikin minut edes suostumaan. Jännitin hieman, mutta pikkumies käyttäytyi paaaljon paremmin mitä olisin ikinä olettanutkaan vieraan ratsastajan kanssa!

Alkukäyntien jälkeen aloitin työskentelemällä käynnissä, ihan tutustuen uuteen, hirmujännittyneeseen ratsuuni. Tein väistöjä ja ympyröitä ja Iiska tuntui vähän rauhoittuvan. Ravissa olin ihan hukassa ja tuntui, että hevosen pää on sylissäni tai se ottaa jokaisen kuolaimen liikuttelun eri tavoin. Kunhan uskalsin itse vähän hengittää ja rentouttaa istuntaani niin kyllä hevonenkin rauhoittui jälleen vähän. Tein ravissa väistöjä ja ympyröitä, vähän ajellen vain. Molemmilla hevosilla jäin vähän vaan pyörimään maneesia pitkin; Almalla fiilistelin ja Iiskalla vähän "varoin" virheitä. Laukkasin vain keskiympyrällä ja Iiska ei edes yrittänyt mitään. Se alkoi kulkea jo ennen laukkoja vähän rennommalla niskalla ja laukkojen jälkeen jo todella kivasti. :)

Almaa olen ihaillut aina, se näyttää niin selväpäiseltä ja osaavalta. Ja onhan se hypännyt 160-luokkiakin. Huonoa tuuria senkin matkalla on ollut ja toivon todella, että saan nähdä sen kisaradoilla ja ehkä päästä selkäänkin vielä uudemman kerran näiden päivien jälkeen! Noustessani selkään olo oli kuin kirahvin selässä. En ole tajunnutkaan miten isot askeleet sillä onkaan jo luonnostaan! Taisin olla jo siinä ihan myyty ja parani vain, kun keräsin ohjia. Se helposti tuntui menevän kuolaimen alle ja välillä jouduin nostattaa sitä vähän takaisin. Tein väistöjä ja ne eivät olleet kovin helppoja heti, automaatti-väistäjä Rassen jälkeen. Rassella, kun ei tarvitse tehdä juuri mitään ja se väistää hyvin.

Ravissa askeleet oli hirmu letkeät ja tuntui, että liikumme jousilla. Vaikka ratsastin sitä ihan alitempossa. Pyörittelin ympyröillä ja tosiaan jäin vähän fiilistelemään, kun kaikki tuntui niin helpolta. Otin väliin aina käynnissä tehtäviä ja taas ravissa vasta-asetuksia, kaarevia jne. Laukka on vielä niin voimatonta, että sitä ei mielellään minun kannata nyt mennä ja ymmärrän täysin.

Näiden jälkeen laitoin vielä Rassen kuntoon estevalmennukseen, mutta selkäkipuisena Monna saikin ottaa muutamia pomppuja ja voi että heitä oli ilo katsoa. Tuohon osaamiseen pitää pyrkiä..

Uudenvuoden aattokin meni aamusta päivään tallilla liikuttaen neljä tällä kertaa. Rassen ja Alman selästä ja Zindin ja Iiskan maasta. Aamu alkoi siis vireähkön Rassen selässä, joka kävi kovinkin kuumana.. Tehtiin todella paljon kaarevia uria, kolmikaarista, sinne sisään voltteja, ympyröitä, mitä ikinä keksinkään. Se oli hetken aikaa ihan hyvä, mutta aloitti taas sähläyksen ja oli kiireinen ja ravissa halusi laukata jne. Laukassa se oli aika vahva ja korvat tötteröllä kuunteli tuulta ja säpsähteli välillä. Laukan jälkeen se antoi vähän periksi ja väistättäessäni ympyrällä takaosaa ulos, se toimi yllättävän hyvin. Pyörittelin sitä vielä kolmikaarisella ja se tuntui jo ihan hyvältä ja lopetin siihen.

Seuraavaksi otin kävelytykseen IIskan, joka käyttäytyi äänekkäässä maneesissa hyvin ja hamusi kokoajan taskua/vaatetta tai mihin vain ylettyi. Iiska pääsi vesitarjoilun ja harjauksen jälkeen takaisin ulos ja otin vierestä Alman mukaan talliin. Kauaa en harjaillut ja puunannut, vain tarpeellisesti ja nopeasti kamat päälle. Kävelimme jälleen pitkät alkukäynnit ja aloitimme käynnissä jälleen. Ratsastin pohkeesta eteen ja ensimmäisen viiden minuutin jälkeen vaadin jo vähän enemmän. Edellisellä kerralla en uskaltanut ratsastaa niin kuin olisi voinut, oman ratsastuksen katsominen videolta avasi jälleen silmät ;) Alma oli aika pirteällä päällä ja painoi vähän enemmän kädelle ajoittain, joten pohjetta sai käyttää senkin puolesta enemmän. Mutta se tuntui ja näytti jo paljon paremmalta, ei mummoravia menevältä löysältä hevoselta.

Jos olisin toiselta päivältäkin saanut kuvia niin meno olisi paljon ryhdikkäämpää.

Tein nyt myös tehtäviä enkä vain jäänyt ajelemaan. Temponvaihtelut olivatkin aavistuksen hankalempia kuin olisin arvellut, Alma oli niin kovin menossa ja sitä ei saanutkaan pelkällä istunnalla vaan takaisin. Hetken aikaa vedimme happea ja aloitimme käynnissä keskiympyrällä väistättäen takaosaa ulos. Lopuksi saatiin kyllä kivojakin pätkiä, mutta on se vielä sen verran jumissa että töitä saatiin molemmat tehdä. Mutta kaikkien näiden tehtävien avulla ja pitkäjänteisellä työskentelyllä siitä tulee hyvä.

Lopussa ravi oli ihan supermakeen tuntuista ja siihen lopetettiin ehdottomasti. hevosten omistajan äiti tule tallille laittamaan ruoat valmiiksi ja hoisi Alman loppuun, ja minä lähdin jo hakemaan Zindiä sisään. Vuorossa oli vielä väh. puolituntinen kävelytys maneesissa, kun pihalla tuuli jo niin paljon etten halunnut lähteä tielle riskeeraamaan kaikkien henkiä.. Aika meni yllättävän nopeasti ja Zindin ollessa rauhallinen sain hyvillä mielin lähteä uudenvuoden viettoon kotiin :) Tänään treenit jatkuu, kun menen kolmella ja kävelytän Zindin.. ;)

Meidän porukka toivottaa menestyksekkäämpää ja tervellisempää uutta vuotta kaikille!

Taaksepäin kaikella tapaa

Moi! Noin viikko sitten päädyin tutkimaan maneesiin pohjaa laakana suoraan selälle ja takaraivolle. Se nyt on koko viikon ajan kiusannut ja tänään hypätessäni& ratsastaessani(ylipäätään liikkuessani) pitkästä aikaa kunnolla selkä otti selkeästi itseensä ja olen nyt lauantaina kivunlievittäjävyön kanssa ollut useamman tunnin tallilta tulon jälkeen. Rasse raukalla tuli vesi sadeloimen ja talliloimen läpi edellispäivänä ja juuri karvat menettäneenään meni vähän jumiin. Se on saanut nyt hengailla BOT-loimi päällä ja onkin normaali jo, mutta loimitetaan nyt lämpimästi ja käytetään BOT:ia tarvittaessa varmuuden vuoksi.

Tänään päästiin kuitenkin hyppäämään ja heti alkuun allani esteet tajutessaan oli hieman vahvahko hevonen ja olin aivan hukassa. Olin laittanut kamalan suuret panokset onnistuneelle treenille ja aloin menettämään jo hermoja, kun en osannut ratsastaa sitä tuollaisena. Kokoajan kipeytyvä selkä ei auttanut yhtään tilannetta ja Monna sanoikin lopuksi, että jaa nythän mä tiedän miksi olit niin jäykkä hypyissä. Niinpä.. Myöskin, kun mentiin vähän kovaa ajoittain ja pulssi nousi muutenkin niin pyörryttäminen alkoi. Enhän siitä sanonut kenellekään muuta kuin vasta lopuksi, kun en enää kestänyt ja purskahdin itkuun. Jos tämä ei olekaan putoamisesta johtuvaa niin mitään ei tutkita, koska hb on taas viitearvojen sisällä.

Mutta valmennukseen. Aloitimme väistättämällä uralta pois ja tullen ravilähestymisellä pystyn, jolla oli ponnaripuomi. Madeltiin ensimmäisellä kerralla niin, että hävettää vieläkin ja jossain vaiheessa aloin taas tajuta ravilähestymisien idean. Se on ollut vaan aina niin kamalan vaikeeta. Vaihdettiin suuntaa ja tultiin samaa tehtävää ja sitten tultiinkin pysty-pysty linjaa kuudella. Video alkaa tästä ja jokainen hyppy on siinä nähtävissä. En päässyt ekalle kuin pari kertaa hyvin sisään ja sitten välissä en tiennyt ratsastaako eteen vai taakse. Lopuksi alkoi kyllä ihan sujua, mutta yhtäkään täydellistä linjaa ja ratsastusta ei vaan tullut.

Jatkoimme tuolta tehtävältä kerran innarit ja sen jälkeen rataa. Linja-innarit-okseri-kavalettitehtävä. Kavalaetti trhtävään kuului mennä vielä "välistä" eli osata kääntää. Siinä vaiheessa, kun olin kavaletit ylittänyt, hengitin ulos ja unohdin kääntää. Vasta viimeisellä kertaa mentiin tehtävän mukaisesti ja pääsin levähtämään. Sitten tultiin vähän eri järjestyksessä linja toisesta suunnasta-kavalettitehtävä-innarit-muuri ja kahta viimeistä niin kauan että en ratsastanut taaksepäin muurille. Jatkettiin vielä okseri-muuri tehtävällä, että se toimisi ja ratsastaisin vain eteen. Nyt jälkeenpäin harmittaa, että olin vihainen Rasselle siitä että se oli innoissaan ja ratsastin sitä vaan taaksepäin. Kaikki huomaa myös mun jäykän ratsastamisen ja teen liikaa kädellä, kun istunnalla en yksinkertaisesti pystynyt. Nyt vain pitää korjailla virheitä ja päästä takaisin "moodiin" :)

Joskus vaan pitää olla

Koeviikko ohi, puoli lukuvuotta takana, hevoset Tampereella. Vietän siis neljä tallitonta päivää to-su, ja tänään olen vain ollut. Toisen kerran moneen kuukauteen, ehkä puoleen vuoteen.

Nukuin pitkään, jopa kahdeksaan 6 tunnin yöunien jälkeen. Meillä oli lukiomme ihana joulujuhla eilen yhteen asti, joten nukkumaan meno vähän viivästyi. Selailin somea, Hipposta lukien ja kuunnellen musiikkia melkein kymmeneen asti ja nousin ylös aamupalalle, josta jatkoin Netflixiin. Tämän jälkeen mentiin lenkille Zetan kanssa ja viihdyttiin lähes tunti ihanassa auringonpaisteessa, vaikka sula näkymä 19.12. näyttikin aika karulta. Suinkaan ei lenkkeilty reippaasti sitä tuntia, vaan menimme hetkeksi lepäilemään. Silti olo "lenkin" jälkeen ei itsellä ollut normaali, ensiviikolla verenkuvassa saadaan taas lisää tietoa, toivon niin ainakin.

Pitkästä aikaa "ehdin" myös miettiä juttuja. Tai siis annoin tilaa muullekin kuin filosofian käsitteille :P. Serkkuni kertoi vuosikatsauksessaan olevansa suorittaja ja välillä olin ihan huolissani miten se voi jaksaa. Tunnistin paljon samaa itsessäni ja pystyin samaistua tekstiinsä. Mulla vie koulu niin paljon aikaa, että muulle ei jää ihan niin paljon aikaa kun hänellä tuolloin, mutta teen välillä jopa ehkä liikaa yhdessä kouluhommien kanssa. Koulu, kaksi hevosta, blogi, sukulaiset, kaverit ja hevoset eri paikkakunnilla ja lainahevoset saattavat minut välillä kuilun partaalle ja joudun punnitsemaan mitä teen. Välillä on tullut hypättyä sinne kuiluun ja kaikki asiat tapahtuu minuutti aikataululla ja elämä tuntuu niin kontrolloidulta, ja perfektionistin vika tässä nyt vielä helpottaakin.. Yleensä kuitenkin kannattaisi peruuttaa kuilun läheltä ja miettiä hetki. Yleensä koulu ja sitten punaiset menevät edelle tai välillä(usein) toisinkin päin, vaikka kaikki sitä sanookin, että koulu ensin. Kavereita tapaan hyvinhyvin harvoin koulun ulkopuolella ja muualla asuvia aivan liian harvoin. Seuraavaksi tulee sukulaiset, joka on vähän mutkikkaampaa. Ja Halla. Maailman paras Halla <3 ja sieltä se ihana porukka, joka on tuntenut minut vauvasta lähtien.

En voi liikaa korostaa tämän hevosen tärkeyttä minulle. Me ollaan kasvettu yhdessä ja se on elämäni hevonen. Ainut mihin olen saanut suhteen mitä tulen saamaan hevoseen. Suurin pelkoni on se, että menettäisin sen suhteen. Ja muutenkin yhteydet siihen porukkaan mitä siellä asuu ja on. Halla on se ykkönen, punaiset ei ole menneet sen ohi eivätkä varmaan tule menemäänkään koskaan. Olisin joka päivä tai edes viikko valkoisen luona, mutta se on käytännössä mahdotonta, jos meinaan opiskella hyvin tuloksin, treenata kohti kisakausia yhdessä Rassen kanssa, pyytää aina äitiä kuskaamaan ja tuntuu, että huonossa kunnossa tai keppien kanssa se olisi turhaa, vaikka pelkkä hevosen näkeminenkin saa kyyneliin onnesta.

Asia meni vähän asian vierestä nyt, mutta vaikka tämä kaikki toiminta pitää hyvinkin virkeänä ja hyvin tuloksin, oli tämä päivä jotenkin niin rento. Ei minuuttiaikataulua, ei jatkuvaa kellon kyttäämistä. Tämä herkku ei jatku pitkään, sillä huomenna menen tapaamaan valkoista. Pitkästä aikaa. <3. Ja sunnuntai-iltana punkut tulee treeneistä takaisin ja loppuviikosta treenataankin jo 28.päivänä oleviin 1-tason kisoihin, joissa mennään 85cm ja 95cm.