Luovuttaja fiilis- vai onko?

Tänään moni tuttuni on lähtenyt Niinisaloon ja starttaavat viikonlopun aikana kolmessa eri osakokeessa. On siis perinteiset Niinisalon viimeiset kenttäkisat, ja niissä tänäkin vuonna kisataan alueiden joukkuemestaruudet. Mutta mitä tekee Mira? No, istuu kotona lukien englantia ja toivottavasti pääsee käymään tallilla. Olisin varmaan päässyt mukaan hoitajaksi/turistiksi, mutta olosuhteet kepeillä liikkumisella ei ole ihan ihanteelliset pitkien välimatkojen takia. Ja kaksi ja puolipäivää jalkojen päällä on tässä vaiheessa liikaa vielä. Olisin saanut tuon viikonlopun jälkeen sanoa ainakin heipat mestaruuksille.

On vieläkin inhottavaa ymmärtää ja en ihan olekaan tajunnut, että kävimme tällä kaudella yli viisistä kisoista yhdet ja menimme sitten kaatumaan ja maali jäi pienen matkan päähän. Jos tähdet olisivat olleet kohdallaan olisimme menneet Kangasalla tuttaria ja rataesteillä metriä. Jaja.. Nyt seuraavana viikonloppuna on seuramme mestaruudet ja meitä on junnuissa kivan paljon, saisimme kunnon kilpailun. Olen ratsastanut nyt kaksi kertaa ja jälkimmäisen kerran jälkeen jalkaterä turposi nilkasta varpaisiin ihan reippaasti, mutta kipu ei ollut tänään sietämättömän kova, joka on hyvä merkki. Maanantain ratsastuksen jälkeen kipu oli nimittäin epämukava. Jalkaterä päivästä riippuen sietää vähän painoa, mutta pääasiassa ei ja jalustinta en pysty käyttää ollenkaan vasemmalla puolella. En saa edes kenkää tuohon.

 

Nyt päivä päivältä on alkanut jännittää ihan oikeasti pystynkö osallistua esteillä. Ja onko järkevää startata, mutta halu on ainakin niin valtava. Esteillä toki se ei olisi edes turvallista startata yksijalkaisena ja luokan ollessa vielä toinen 90cm. Sekä koulun ollessa meillä vähän muutenkin jo hankalaa niin onko sen arvoista tuhota jalkaa entisestään ja pidentää saikkua. Sen nyt näkee seuraavina päivinä.