Tänään kävin lenkkeilemässä Mairen kanssa :D. Otin sille juoksutussuitset ja deltan ja lähdimme tielle vähän kävelemään. Se on ollut niin laiska Maireksi koulussa, että kokeillaan virkistyisikö tamman mieli kisoihin. Tänään sain tietää, että saadaan kyyti kisoihin, jeij! Dreams Luultavasti otan Monnalta koulutunnin vähän ennen kisoja ja Evekin tulee joku päivä katsomaan kriittisesti meidän menoa. Dreams do come true!
Niin siis kävimme kävelemässä tiellä, kun itse olen niin herkkis hirvikärpäsille etten kovin vapaa-ehtoisesti mene metsään hirvikärpäs-aikana. Vaikka Maire tuntui olevan, kuin atomipommi joka lähtee johonkin suuntaan niin ei koira, traktori eikä mopo jännittänyt tammaa yhtään. Juoksimme yhden suoran edestakaisin niin kunto meinasi loppua, kun M oli niin innoissaan, korvat höröllä ravaamassa. Takaisin tallille päästyä kylmäsin Mairen etuset ja kannoin vesiä tarhaan :)
Ja muistutan teitä antamaan aiheita kommentteina toivekuva-postaukseen ! Eli ideana on, esim."Söpöin kuva Mairesta" ja laitan postaukseen söpöimmän kuvan Mairesta minkä olen nähnyt jne. Ja aiheita saa laittaa siis ihan lifestyle elämästäkin, ei tarvitse olla heppajuttuja:) Pidennän aikaa vähän, että on edes hyödyllistä tehdä postausta jos aiheita tulee enemmän.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti