perjantai 19. syyskuuta 2014

Yksityiskouluvalmennuksessa

Eilen olin Mairella Monnan kouluvalkassa. Monnanhan valmennuksissa kävin ennen Mairen saikkua ja olenki kertonut fiiliksiä Monnan valkoista omassa esittelysivussani ainakin. Lyhesti kuitenkin, Monna on ollut tähän astisista opettajista/valmentajistani mulle sopivin. Pidän hänen tyylistään opettaa ja myöskin ymmärrän näin tehtävät helposti. Ja sainkin torstaina niin paljon ahaa-elämyksiä. 

Vähän mua jännitti etukäteen mennä yksityiskouluvalkkaan, sillä ratsastustuntiin verrattuna se on kuitenkin niin paljon erilaisempaa, huomio keskittyy kokoajan vain juuri sinuun. Ja Mairella menen lähes aina ilman valvovaa silmää. Monna on kuitenkin niin tuttu jo, että jännitys ei ollut aivan kamalaa. Menin Mairen laittettuani maneesiin valmiiksi jo kävelemään. Monnan tullessa aloimme tekemään alkuverkkaa kevyessä ravissa opettelemalla pääty-ympyrän muotoa ja samalla hevonen saatiin verrytellyksi. Mun käsitys pääty-ympyrästä oli aika hyvä, pientä säätöä vähän koon ja kulmien kanssa. Harjoittelimme siis koko valkan siitä kouluohjelmasta osia minkä menen ensiviikon lauantaina. Maire oli tässä vielä vähän epätasainen edestä ja vähän jäykkä vasempaan. Samalla tein pitkillä sivuilla ja myös ympyröillä ravin tehostamista, eli 2-6askelta reippaamin ja pienellä ulko-ohjan pidätteellä takaisin rauhallisemmin. Nämä sujuivat lopuksi jo ihan ok, mun piti mustaa vaan itse olla tekemättä mitään suurempaa muutosta, vähän vain pohkeella eteen ja sitten takaisin. Helpommin sanottu kuin tehty.

 Heti alkuverkassa Monna sanoi, että kerää ohjia. Jestas miten paljon helpompi hevosta olikaan ratsastaa loppuun asti tuon tajuttuani.. 1.-ahaa-elämys check. Heti toinen neuvo ohjien pidentämisen jälkeen oli nopeat "irroittamiset" kuolaimesta. Maire jää helposti tukeutumaan kuolaimiin ja muuttuu etupainoiseksi. Pidemmällä ohjalla mun "irroittamiset" olivat liian suuria eleitä ja heti lyhennettyäni ohjia sen tajuaminen helpottui ja lopuksi kaikki tehtävät sujui rennolla kaulalla, kun tajusin nuo pienen pienet asiat. 2. ja suurin ahaa-elämys oli tämä ehdottomasti. 



Pääty-ympyröiden jälkeen tulin muutaman kerran pääty-ympyrältä lävistäjälle saaden käsityksen irroittamisesta myös suoralla hevosella. Tämä oli vaikeampaa, sillä hevosen täytyi olla suora ja eleet täytyi olla pieniä. Muutaman kerran tulin lävistäjälle myös askeleen pidennyksen. Välillä pidennys vaan jäi minimaaliseksi, kun mietin vain omia käsiäni ja apujani. Taisimme tämän jälkeen kävellä pitkinohjin ja analysoimme vähän ohjelmaa ja Monna antoi hyviä vinkkejä istuntaan ja apujen käyttöön sekä siihen mihin tuomarit kiinnittävät huomiota.

Laukkoja harjoittelimme kouluohjelman mukaan pääty-ympyröillä. Aloitin samassa suunnassa kuin radalla ja tein alkuun muutaman voltin. Tällä yhdellä voltilla olimmekin sitten vähän pidempään. En vain saanut Mairea menemään voltin suuntaisesti, miten jossain postauksessa kerroinkin, että meillä oli ongelmia voltilla. Tähän auttoi se, että otin kunnolla ulko-ohjan tuntumalle. Ja arvaatkaas, voltti meni heti hyvin ja pääsimme vihdoin jatkamaan varsinaiseen tehtävään. Nostin laukan L:ssä ja olimme siinä niin kauan kun saimme luvan mennä pitkääsivua pitkin toiselle ympyrälle C-päätyyn. Aluksi Maire kulki vähän jännittyneesti, mutta aika nopeasti silti niillä samoilla irrottavilla otteilla tamma rentoutui ja laukka alkoi sujua jopa tähän vaikeampaan suuntaan. Varsinkin vaihtaessamme oikeaan Maire oli heti paljon helpompi ratsastaa ja sain pidettyä paremmin pääty-ympyrän muodon. Nostoista varsinkin saimme lopuksi kehuja, ja Monna kertoikin nostojen ja laukan parantuneet tunnin aikana 80%. 


Tämän jälkeen kysyin siitä lävistäjästä, jonka puolessa välissä n.5m käyntiä. Sainkin hyviä vinkkejä sen määrittelimiseen, vaikka vaikea se tulee olemaan. Ja varsinkin kisatilanteessa radalla. Kokeilimme myös keskikäyntiä. Mun pitää muistaa olla ajattelematta keskikäyntiä, sillä minä en osaa Mairea siihen ratsastaa ilman, että tamma rikkoisi raville. Kuitenkin siedettävä käynti sieltä saatiin tulemaan. Tein tämän jälkeen koko ohjelman. Monna kertoi pidennyksen, laukat ja yhden vaikean siirtymisen menneen hyvin, mutta jossain oli petrattavaa(en vain muista enää mikä se oli:D.)



Mun fiilikset oli niin katossa tuo valkan jälkeen ja tästä on hyvä jatkaa kisoihin! Toki menen keskiviikkona uudelleen vielä harjoittelemaan Monnan valkkaan ;) Ja vielä kiitos Lauralle kuvista! :) Sori, jos kirjoitusvirheitä löytyy nyt en ehdi postausta oikolukea, sillä kiire alkaa olla jo.


Maailman paras vuokraheppa <3

2 kommenttia: