Rassen saikkuillessa edelleen, olen jatkanut Zindin että Lyylin kanssa sileällä että maastossa. Eilen kävimme juoksuttamassa Rassea nähdäksemme ontuuko vielä. Vasempaan se oli epäpuhdas, mutta oikeaan ontui selvästi. Monna vie sen uudelleen klinikalle ensiviikolla, että jos sieltä nyt löytyisi jotain, mitä alkaa hoitaa..
Zindillä olen mennyt vaihtelevalla menestyksellä pe-su, tiistaina ja keskiviikkona ja eilen valmennuksessa. Se on näytellyt todella hyviä pätkiä ja pääsimme hyvään moodiin ja en ole enää jäänyt miettimään seuraavaa loikkaa, vaikka edelleen ne jännittävät. En pelkää enää putoamista niin hurjan paljon. Edellispäivänä otimme vähän takapakkia, kun jäimme yksin maneesiin ja Zindi alkoi "uunottamaan" mua aivan täysin. Otin vasemmalle väistöä, ja jouduin pyytää pohkeilla aika paljon, koska se vaan keskittyi steppaamiseen. Tamma päättikin, että nyt tilaisuuden tullen poistutaan paikalta. Se lähti pää taivaissa ilman kontrolliani. Tilanne tuli niin äkkiä, että jähmetyin selässä ja hiukan myöhässä otin sen isomman pidätteen käyntiin. Zindi lähtee ja tulee takaisin lähes yhtä helposti, kunhan kuski on vain reagointikykyinen..
Tulin silloin saatuani hevosen rauhallisemmaksi alas selästä, sillä en vain enää uskaltanut jäädä sinne yksin ollessani. Jos paikalla olisi ollut Monna niin en olisi edes ajatellut tulevani alas vaan jatkanut ohjeiden mukaan. Vielä en osaa selviytyä yksin näistä tilanteista tällä hevosella (Rassekin teki joskus saman säikähdettyään ääntä, mutta naureskelin vain). Tein maastakäsin nopeita siirtymiä kunnes maneesiin tuli nuori ratsunalku omistajineen niin sain tilaisuuden käydä vielä selässä. Ja ei ollut mitään ongelmaa; sain ravattua ja laukattua hyvin tamman ollen kuuliainen.
 |
| Olin kuvaamassa esteryhmää eilen ennen omaa valmennustani, ensimmäistä kertaa kuvasin manuaalilla eikä tulos aivan kammottavaa ole! |
Eilen olin tosiaan katsomassa esteryhmiä, sillä oma kouluvalmennukseni oli vasta seitsemän aikaan. Monna kävi aluksi selässä ja järkkäsimme tilanteen, että he jäävät yksin maneesiin. Mitään ei tapahtunut, Z jatkoi kuuliaisesti kuunnellen. Itse menin selkään sitten ja alkoi täysfiasko tai pitäisikö sanoa oppiminen. Alkuverkkana menimme kolmikaarisella, ja jälleen keskittyminen siihen ettei Z juokse alta pois. Aina suoralla hevosella keskilinjalla vaihtaessani kevennystä piti ottaa pieni puolipidäte. Tämä sujui todella hyvin nyt, harjoiteltiin tätä itsenäisestikin viikolla. Ravilla jatkoimme tehden jokaisen pitkänsivun alkuun ja loppuun 10m voltin. Oikea kierros on meille se vaikeampi, sillä Zindi on jäykempi tähän suuntaan ja taistelee vastaan. Mun tässä tilanteessa pitää vain ratsastaa hevosta rennommaksi. Olemme tehneet vaikeampaan suuntaan näitä vielä niin, että joudun ratsastaa jaloilla, sillä molemmat käteni ovat kaulan vasemmalla puolella. Vasta-asetukset ja nämä ovat aina olleet minulle todella vaikeita, mutta sujuivat ne nyt paremmin kuin ensimmäistä kertaa opetellessani näitä Rassella.
 |
| Rinassa pientä Helikopterin vikaa? Este siis pelkästään jo kasikympissä :D |
Volttitehtävään lisättiin avotaivutusmainen liike volttien välissä, siinä ei suurempia ongelmia ilmennyt. Kun tällä tehtävällä minua ja hevosta oli rääkätty tarpeeksi vaihdoimme kolmelle puomille ympyrän muodossa. Aluksi tulimme niitä keskeltä, jossa tahti piti olla aktiivinen ja asetuksen paikallaan sekä muistaa vaan oikeasti ratsastaa. Viidennen kerran jälkeen hevonen alkoi venyttää askeltaan ja selkään tuntui todella mahtavalta. Seuraavaksi tulimme puomeja ihan ulkoreunasta, jolloin ravin piti olla todella etenevää läpi ympyrän. Muistaessani rentouttaa jalan ylhäältä asti annoin tilaa hevoselle entisestää venyttää askeltaan ja sekin alkoi sujua.
Seuraaville kierroksille tultiin ihan ääripäässä, eli lyhentäen ja kooten ravin todellatodella lyhyeksi. Aluksi en uskaltanut/tajunnut lyhentää tarpeeksi ja välit meni miten meni. Muutaman kerran tuli aivansuper hieno pätkä, Zindi todella polki ja kokosi itseään. Monna antoikin "vinkiksi", että mun pitää lyhentää sitä niin paljon, että jos olisimme Kyra ja Max niin kulkisimme piaffissa. Oli jännä huomata miten paljon tamma tarvitseekaan pohkeita ylläpitääkseen askellajin. Se tarjoili lyhentäessä usemman kuin kerran laukkaa, kerran siirtyi käyntiin päästäkseen livistämään tehtävästä. Ennen seuraavaa tehtävää tulimme keskiravia halkaisijalla niin, että kulmassa kootaan yhtä lyhyeksi kuin puomitehtävällä ja lävistäjä keskiravissa ja kirjaimessa "nyrkkimahaan" eli todella vähän kiinni kädellä. Lopuksi tämä meni jopa aika hyvin!
Laukkatyöskentelyksi teimme vastalaukkaa loivalla kiemurauralla. Siinä ongelmat olivat ennemminkin hienosäätöä, jos yhtä syöksyä ei lasketa. Mun piti auttaa paljon jalalla, vähän kädellä. Laukassa jään helposti, erityisesti Zindillä, jännittämään selkään; en uskalla ratsastaa tarpeeksi eteen ja lonkkani on aivan "jumissa". Monna käskikin mut istumaan ihan takanojassa. Loppuravailimme hyvin eteenalas kolmikaarisella ja toisen ratsukon aloittaessa tunnin ympyrällä.
Menimme vain 40min, mutta hevonen ja ratsasta oli ihan hiessä joten hommia tehtiin paljon! Asioiden ollessa meille vaikeita, välillä tuntui sen olevan tuskaa eikä itkukaan ollut kaukana. Ensimmäinen kertani Monnan kouluvalmennuksessa jolloin emme keskity kouluohjelmaan vaan ratsukkoon. Kun minun ja Zindin tasoa ratsukkona aletaan nostaa omien taitojeni ylärajoille ja yli. Lisää tuskaa siis tulossa, mutta tätä olen kaivannut ja tarvinnut. Haluan edetä upean Zindin kanssa niin korkealle kuin voimme. Siihen tarvitaan varmasti itkupotkuraivareita jne. mutta joskus se palkitaan. Toivottavasti.
Ainiin, otsikossa puhuin ponityttönä olemisesta ;) Rassen jäätyä pois liikutuksesta, mulla ei ollutkaan ratsua Pike Herdin valmennukseen. Ihana Mape tarjosi Lyyliä ja huomenna olemmekin klo 11.30 ryhmässä esteillä! Viime lauantaina omien kisojeni jälkeen kävimme yhdessä maastossa, jossa sain kokea ihananponin megapukit maaten kaulalla(Lyylin bravuuri, koska on niin kivaa!!). Keskiviikkona menin Lyylillä ensimmäistä kertaa maneesissa ja ihastuin poniin entistä enemmän, se on niin äärimmäisen herkkä. Tänään käytiin vielä extempore maastokäppäilyllä viime hetken luottamusta tehden. Huomenna nähdään kuinka käy :)
Seuraaville kierroksille tultiin ihan ääripäässä, eli lyhentäen ja kooten ravin todellatodella lyhyeksi. Aluksi en uskaltanut/tajunnut lyhentää tarpeeksi ja välit meni miten meni. Muutaman kerran tuli aivansuper hieno pätkä, Zindi todella polki ja kokosi itseään. Monna antoikin "vinkiksi", että mun pitää lyhentää sitä niin paljon, että jos olisimme Kyra ja Max niin kulkisimme piaffissa. Oli jännä huomata miten paljon tamma tarvitseekaan pohkeita ylläpitääkseen askellajin. Se tarjoili lyhentäessä usemman kuin kerran laukkaa, kerran siirtyi käyntiin päästäkseen livistämään tehtävästä. Ennen seuraavaa tehtävää tulimme keskiravia halkaisijalla niin, että kulmassa kootaan yhtä lyhyeksi kuin puomitehtävällä ja lävistäjä keskiravissa ja kirjaimessa "nyrkkimahaan" eli todella vähän kiinni kädellä. Lopuksi tämä meni jopa aika hyvin!
Laukkatyöskentelyksi teimme vastalaukkaa loivalla kiemurauralla. Siinä ongelmat olivat ennemminkin hienosäätöä, jos yhtä syöksyä ei lasketa. Mun piti auttaa paljon jalalla, vähän kädellä. Laukassa jään helposti, erityisesti Zindillä, jännittämään selkään; en uskalla ratsastaa tarpeeksi eteen ja lonkkani on aivan "jumissa". Monna käskikin mut istumaan ihan takanojassa. Loppuravailimme hyvin eteenalas kolmikaarisella ja toisen ratsukon aloittaessa tunnin ympyrällä.
Menimme vain 40min, mutta hevonen ja ratsasta oli ihan hiessä joten hommia tehtiin paljon! Asioiden ollessa meille vaikeita, välillä tuntui sen olevan tuskaa eikä itkukaan ollut kaukana. Ensimmäinen kertani Monnan kouluvalmennuksessa jolloin emme keskity kouluohjelmaan vaan ratsukkoon. Kun minun ja Zindin tasoa ratsukkona aletaan nostaa omien taitojeni ylärajoille ja yli. Lisää tuskaa siis tulossa, mutta tätä olen kaivannut ja tarvinnut. Haluan edetä upean Zindin kanssa niin korkealle kuin voimme. Siihen tarvitaan varmasti itkupotkuraivareita jne. mutta joskus se palkitaan. Toivottavasti.
 |
| Yksi ilta oli upea taivas tullessani maneesista! |
Ainiin, otsikossa puhuin ponityttönä olemisesta ;) Rassen jäätyä pois liikutuksesta, mulla ei ollutkaan ratsua Pike Herdin valmennukseen. Ihana Mape tarjosi Lyyliä ja huomenna olemmekin klo 11.30 ryhmässä esteillä! Viime lauantaina omien kisojeni jälkeen kävimme yhdessä maastossa, jossa sain kokea ihananponin megapukit maaten kaulalla(Lyylin bravuuri, koska on niin kivaa!!). Keskiviikkona menin Lyylillä ensimmäistä kertaa maneesissa ja ihastuin poniin entistä enemmän, se on niin äärimmäisen herkkä. Tänään käytiin vielä extempore maastokäppäilyllä viime hetken luottamusta tehden. Huomenna nähdään kuinka käy :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti