Jos jaksaa odottaa, se palkitaan tuplasti

Moi! En jaksanut kirjoittaa mitään siitä torstain Mairen ratsastuksesta, sillä hevonen oli jälleen ep ja suunnitelmat muuttui koulutreenistä ongelman etsimiseen-tuloksetta.
Mutta on hyvääkin tapahtunut! Nimittäin menin eilen jatkoriparille(pe ilta-la aamupäivään) ja oli taas niin mukava "leiri". Outoa ajatella, että se kaikki on nyt ohi. Tai no, mua kutsuu lokakuussa ensimmäinen isoskoulutus, isos-ystävieni "pakotuksesta" ja on se oikeastikin niin kivan tuntuista hommaa. Minun leirin lesta sanoikin, että "sähän kuljet isosten kanssa vapaa-ajallakin, mitä muuta susta voisikaan tulla". Tottahan tuo <3
Ja tänään heti Jatkiksen jälkeen äiti suostui tuoda minut Ilmajoelle ja vuorossa oli koko iltapäivä tallilla. Te ette voikaan ymmärtää mikä fiilis on nähdä, joku niin tärkeä itselle taas monen viikon tauon jälkeen. Tai no voin melkein sanoa, että melkein kuukauden tauon, sillä viime kerta tallilla oli n.7min... 

Näiden korvien välistä elämä on aina yhtä unelmaa <3

Niinkuin postauksen otsikkokin sanoo, niin tajusin tänään, että miten paljon arvostankaan nyt kaikkea, kun pääsen Hallan luo tai ylipäänsä Anun hevosten luo. Esimerkiksi ärsyynnyn helposti sisaruksilleni/äidilleni, jos en ole päässyt tallille hetkeen. Ja sitten varsinkin Hallan luota tultuani vaan hymyilen ja hymäilen. Halla on mun elämäni hevonen.

Luultavasti haluatte tietää mitä tänään tein tallilla? Ja sanon heti, että tein paljon, murehdin, itkin ja taas yksi varsa sai uuden kokemuksen lisää.
Aluksi otin Hiilen harjaukseen ja jalkojen pesuun. Hiilen pään karvat olivat taas vaalentuneet aika paljonkin, hui kohta se on kimo! Hiili oli taas oma symppis itsensä käytävällä. Menin taluttamaan sitä suitsilla hetkeksi kentälle ja poika vihdoin ymmärsi miten ravataan vierellä! Se meni ihan pörheänä ja erittäin tyytyväiseltä itseensä. Tein erilaisia peruutus, pysähdys ja ravaamis-tehtäviä. Seuraavaksi Häjy tuli harjattavaksi ja pikkupoika oli oikein asiallinen!

Ottaessani Hallan sisälle huomasin , että siltä oli lähtenyt etusesta kenkä irti ja kavio oli kunnolla lohjennut. Olin jo suunnitellut valmiiksi mitä tekisin ja olin jo montapäivää miettinyt, että jes pääsen taas parhaan hevosen selkään. Suunnitelmat muuttuivat tässäkin, kun ajattelin, etten voi mennä hevosella jolla on noin lohjennut kavio. Mulla jotenkin tuli taas semmoinen tunne, että vaan kaikki tapahtuu mulle ja se oli taas niin mun tuuria. Monen viikon odotus päättyy kävelemiseen.

 Harjasin Hallan hyvin, ja katsoin muita kavioita missä kunnossa ne on ja letkutin nähdäkseni säteiden kunnon. Huomasin toisestakin etusesta lohjenneen pienen palan, mutta säteet oli ok. Menin vain taluttamaan Hallaa kentälle, mutta se näytti vähän varovan sitä etusta. Sopivasti Anu tuli juuri takaisin tallille ja kokeili juoksuttaa Hallaa, eikä se kovin pahalta näyttänyt. 

Laittoimme kuitenkin Hallan hetkeksi tarhaan ja hain Hiilen uudestaan talliin, sillä Anu kysyi haluanko kokeilla taas selästä päin. Tottakai halusin. Varustimme ja menimme kentälle. Anu talutti meitä ihan hetken, mutta ori tuntui olevan niin rauhallinen, että aika nopeasti menimme yksin käynnissä tehden pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä. Kokeilimme jälleen ravia ja Hiili ei ole koskaan ollut siinä niin tasainen ja kiva! Se vaan otti rennosti ja ravaili korvat höröllä eteenpäin ihan kulmat kaikki.Annoin Hiilelle tuossa välissä iltaruuat ja Anu aloitti irtohypyyttämään Humppaa. Menin vähän kaveriksi kujan toiseen päähän ja ehkä se hevonen joskus hyppää edes polvenkorkuisia. Mun silmään Humpalla on ihan kiva hyppytyyli, vaikkei se tekniikkaa täydellisesti osaa:D Ja siis Humpan isä ei ole lahja esteratsastukselle, mutta liikettä ja koulutaitoa löytyy molemmilta erittäin paljon.

Ajoitus ei ihan onnistunut...

Ja tuo mitä ylempänä kerroin, että yksi varsa sai uuden kokemuksen elämäänsä liittyy Häjyyn. Kävin nimittäin sen selässä tänään! Anu piti kiinni tarhassa(tutussa paikassa) ja Anun ystävä punttasi minut selkään. Häjy ei välittänyt mitään, ihan huippua! Emme siis aloita mitään ratsukoulutusta tietenkään vielä, kävin vain selässä. Jätimme Häjyn jatkamaan ruokansa syöntiä ja menin varustamaan Hallaa. Käynnissä mitään arkomista en huomannut selästä, ravissa aluksi vähän ja laukassa myös. Vähitellen kuitenkin molemmissa askellajeissa arkominen piennentyi ja lopuksi oikeaan en huomannut ollenkaan. Volteilla ja pienemmillä teillä huomasi, ettei askel kulkenut kunnolla niin tein asellajit kevyesti vaan läpi suurella ympyrällä. Annoin Hallan kulkea matalassa muodossa, että mahdolliset lukot aukeasivat. Ja ruuna ei ole hetkeen esittänyt niin ilmavaa laukkaa, mitä tänään! Mä oon niin onnellinen, kun oon saanut noin upean hevosen elämääni, kiitos <3