Mulla aamu meni Instrumentariumissa, käyden näöntarkastuksessa ja ostamassa uudet lasit! Todella pitkän pohdinnan jälkeen päätin ottaa vastoin ihan odotuksiani mustat aika suuret kehykset. Jännittävää mitä muut tuumaa, itse tykästyin niihin paljon ja optikkokin suositteli, joten luultavasti valinta ei ihan floppi ole...:)
Päivällä Monna laittoi viestin, että Zindi oli eilen saanut kunnon haavat takasiinsa turvotuksen kera. Sitä olin jo eilen hoidettu ja minä jatkoin tänään tallin omistajan avustuksella. Tallilla aluksi hain turvetta ja kauraa molemmille, jonka jälkeen menin kuvaamaan heppoja tarhaan, saaden aika kivoja otoksia! Kuvailun jälkeen otin Zindin ja Sirpan avustuksella putsattiin haavat. Ihmetyksekseni haavat oli symmetrisesti molemmissa jaloissa, mitäköhän tamma onkaan riekkunut...
Pappa oli kuvauksellinen <3 |
Zipun haavojen puhdistamisen jälkeen kävin sitä taluttelemassa n.15 minuuttia. Vein sen takaisin talliin ja olisin vienyt tamman ulos, mutta tajusin, että eihän Rasse voi olla yksin tallissa.. Nooh, Zindi saikin jäädä sisälle ja hain Rassen. Laitoin sen kuntoon ja menimme maneesiin. Pappaa harmitti selvästi, kun joutui jälleen olla yksin hommissa. Mulla ei vielä laittaessani valoja ollut mitään ideaa tehtävistä. Mietin tulevan lauantain hyppäämistä(jos se onnistuu) ja mulle on aina ollut vaikeita pitkällä lähestymisellä olevat esteet. Nyt saisin treenata niitä yksin rauhassa puomilla. Laitoin puomin pitkänsivun suuntaisesti puoleen väliin.
Kävelin kymmenisen minuuttia ennenkuin hölkkäilimme Rassen valitsemassa muodossa pääty-ympyröillä ja uralla. En alusta astikaan lähtenyt Rassen hätäisyyteen mukaan ja se selvästi kannatti, pappa oli hyvin kuulolla ja tempo oli sopiva. Ravityöskentelyn jälkeen aloin laukkailla uralla, mutta vasemman jalan tunnottomuus saappaanvarresta vaikutti laukan "laatuun", sillä jouduin istua välillä satulaan tai ottaa raviin. Laukkojen jälkeen ruuna sai hengähtää ennen ravityöskentelyä puomilla.
Ettei liian helpoksi mennyt niin otin jalustimet kaulalle ja aloin tulla ympyrällä kuin urallakin puomia. Aluksi tulin puomia ns.neliötiellä sisällyttäen siihen siirtymisiä ja etuosakäännöksiä. Jälleen Rasse oli todella hyvän tuntuinen ja puomille ei tullut yhtäkään kömpelöä askellusta. Laukassa myös meni aika hyvin, kerran pappa osui puomiin niin että ajattelin puomin katkenneen. Seuraavilla kerroilla paikka oli jälleen parempi.
Tulin puomia vielä ravissa ja laukassa erilaisilla lähestymsillä jalustimilla. Välillä harjoittelin myötäämistä ja istuntaa (tätä kehtaa tehdä yksin ratsastaessaan, sillä varmasti huvittavan näköistä, kun tyyppi puomilla harjoittelee kunnon myötäystä ja istuntaa..) Tulin lähestymistä ratatempossa kuin kootummassakin. Jälleen mulle todella hyvää treeniä tuli harjoiteltua! :)
Tänään mennessäni tallille ja huomatessani peilijäässä olevan pihan suunnitelmat Rassen kunnon ratsastamisesta hävisi taivaaseen. Rasse kun ei malta kävellä varovaisesti niin liukastelee kovin paljon jo vähän liukkaalla pinnalla. Hepoilla siis ei ole hokkeja vielä alla. Hainkin hevoset sisälle ja harjasin Rassen hyvin monella harjalla ja selvitin kerrankin erityisen hyvin jouhet. Vein papan takaisin tarhaan ja hain kauraa. Sitten siirryin Zindin harjaukseen. Takasista turvotus oli laskenut kokonaan, joka oli iloinen yllätys. Harjasin sen hyvin myöskin selvitin jouhet. Puhdistin haavat äidin avustuksella (äiti piti kiinni ja minä hoidin) ja sitten Simppukin pääsi ulos takaisin. Lisäsin molemmille vielä vettä ja lähdin kotiin. Huomenna molempien kanssa olisi pakko päästä maneesiin asti, mutta katsotaan.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille ihanille lukijoille ja ystäville <3
Niin ihania kuvia ihanista hepoista <3 Erityisesti noi kuvat Rassesta, tosi hyvin onnistuneita ja ihanasti korvat höröllä! Postauskin oli mielenkiintonen ja toivottavasti Zindillä kohtapuolin kaikki hyvin! :)
VastaaPoistaKiitos! Ainakin tämän päiväisen perusteella Simppu on kovin kunnossa...:D
Poista